Kukakirja

The Monster in the Cupboard (Kalynn Bayron)

Kalynn Bayron (2023) The Monster in the Cupboard , 85 s.

–

The Monster in the Cupboard on kerrottu 12-vuotiaan Lilyn äänellä. Kirja alkaa, kun Lily pakenee myöhään illalla kotoaan. Hän on nähnyt hirviön, joka söi hänen veljensä ja äitinsä. Juostuaan pihan halki pihatien portille saakka, hän törmää Tohtoriin (kymmenes) ja Roseen, jotka saapuvat täyttämään Tardiksen polttoainevarantoja jonnekin näillemain sijoittuvassa aika-avaruusrailossa.

Lilyn isoäiti soittaa paikalle poliisit, ja kadonneiden perheenjäsenten etsintä alkaa. Tohtori on kumman hiljainen kuultuaan Lilyn tarinan hirviöstä.

Juonipaljastuksia

Kun poliisit lähtevät – mitään tai ketään ei löytynyt – Tohtori ja Rose ottavat tilanteen haltuunsa. Käy ilmi, että sukutalolla on vähän mystinen historia. Isoäiti kertoo serkustaan, joka katosi talossa lapsena, ja jota ei koskaan löydetty.

Lily puhuu hirviöstä, jonka mukana salamat löivät veljen huoneessa, ja sitten veli ja äiti yhtäkkiä vain katosivat. Tohtori päättelee, että kyseessä täytyy olla zeeng, eli alien, joka on saapunut railon kautta maapallolle ja ravitsee itseään ihmisten sähköisellä energialla.

Kirjan Tohtori on aika tyly tyyppi, eikä ota Lilyn huolta vakavasti. Vaikka lapsi on kadottanut puolet perheestään, Tohtori puhuu vain railon sulkemisesta niin, etteivät zeengit enää pääse maapallolle. Hän ei usko, että kukaan selviäisi zeengien käsissä hengissä, eikä pysähdy miettimään ihmisten pelastamista tai jää lohduttamaan Lilyä. Se jää Rosen tehtäväksi.

Tohtori myös käyttää Lilyä ja tämän isoäitinä syötteinä, ja houkuttelee zeengin näin takaisin sukutaloon. Suunnitelma menee pieleen, ja zeeng kuljettaa sekä Lilyn että Rosen toiseen ulottuvuuteen, paikkaan, jossa parveilee zeengejä syömässä ihmisten energiaa. Sieltä onneksi löytyvät hengissä myös Lilyn veli ja äiti.

Tohtori onnistuu noutamaan porukan Tardiksella. Samalla kotiin saadaan yksi tarinan ulkopuolinen henkilö, joka on tullut kaapatuksi maapallolta zeengien luo.

Juonipaljastus päättyy

Kirjan lähtöajatus Tardiksen polttoainetankkauksesta railossa on vähän hassu. Rose ja Tohtori puhuvat Cardiffista ja siitä, miten Tardis tankattiin siellä jokin aika sitten (tämä tapahtui tv-sarjassa). Tämä pistää miettimään, kuinka usein sitä alusta oikein pitää tankata. Pari kertaa muutaman kuukauden sisällä? Ei tunnu uskottavalta. Jokin muu syy aluksen laskeutumiselle juuri tähän paikkaan ja aikaan olisi varmasti löytynyt.

Kirja on lyhyt ja tarina etenee rivakasti. Tällaisissa tiiviissä tarinoissa loppuratkaisu tuntuu tulevan aika yhtäkkiä, mutta toisaalta pidän siitä – mitä sitä suotta pitkittämään, kun tarinan käänteet on kerrottu, ja kaikki pitää saada takaisin kotiin.

Kaikin puolin pidin kirjan kerronnasta ja kertojavalinnasta. Tohtorin äärimmäinen tylyyskin saattaa selittyä (paitsi hahmolle tyypillisellä suoraviivaisella toiminnalla) sillä, että kertoja on 12-vuotias perheensä menettänyt tyttö, jonka mielestä Tohtori keskittyy koko ajan vääriin asioihin.

Warriors’ Gate and Beyond (Stephen Gallagher)

Stephen Gallagher (2023) Warriors’ Gate and Beyond, 249 s.

–

Target-sarjassa on julkaistu vuosikymmenten mittaan Doctor Whon tv-tarinoista tehtyjä kirjaversioita. En ole näihin oikein koskaan tutustunut, vaikka varsinkin ihan uusista Disneyllä julkaistuista jaksoista tehdyt kirjat kiinnostavat kovasti. Aloitin kuitenkin kirjasta, jonka alkuperäisiä jaksoja en ole nähnyt eli vuoden 1981 tv-tarinaan perustuvasta Warriors’ Gatesta. Kirjassa seikkailee neljäs Tohtori Romanan, K9:n ja Adricin kanssa.

Juonipaljastuksia

Tardis seuraa toisen aluksen hätäviestiä ja laskeutuu ulottuvuuteen, jota ei pitäisi olla. Siellä on pelkkää tyhjää – ei välimatkoja, ei reunoja, ei tapahtumia, ei aikaa. Suuntiakaan ei ole, joten tyhjyydessä voi suunnistaa lähinnä heittämällä kolikkoa ja arpomalla näin, mihin milloinkin kääntyy.

Ulottuvuudessa on kuitenkin se seurattu alus, joka on täynnä sotaisia sotilaita sekä portaali, josta pääsee moniin eri aikoihin ja paikkoihin.

Kun Tohtori alkaa setviä tilannetta, aika pian käy ilmi, että seurattu, hätään joutunut alus onkin orjakauppalaiva, johon on kerätty Tharil-nimistä kansaa. Tharilit ovat hyviä suunnistamaan ajassa ja tilassa, koska he näkevät useita vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, joten he ovat kovaa valuuttaa navigaattoreiksi avaruusaluksiin.

No, yksi Tharil karkaa, pääsee oman kansansa luomaan portaaliin ja aloittaa operaation pelastaakseen vangitut toverinsa. Myös Tohtori ja seuralaiset osallistuvat pelastamiseen. Tharilit ovat hyviä taistelussa, koska he näkevät monta tulevaisuutta ja voivat aina valita omalta kannaltaan parhaan. Seuraa sotimista ja tiukkoja tilanteita, mutta kaikesta selvitään.

Romana jää yhden Tharilin kanssa portaaliin, ja hänen seikkailuistaan kerrotaan kirjan lopun kahdessa lyhemmässä tarinassa. Romana jatkaa kansojen pelastamista astuen portaalista milloin minnekin. Ja pelastamista tarvitaankin, sillä Sluagh-niminen zombieporukka on saanut portaalin haltuunsa ja liikkuu edestakaisin ajassa tuhoamassa mm. ihmiskuntaa. Yksi ihminen poimitaan mukaan USA:n sisällissodasta, toisia eri kansojen ja lajien edustajia eri planeetoilta ja ajoista, ja näin kasataan tehokas yksikkö Sluaghien torjuntaan halki ajan ja paikan.

Juonipaljastus päättyy

Tämä on seikkailullinen, mukaansatempaava ja hyvä Tohtori-kirja. Vaikken ole nelos-Tohtorin kausia katsellutkaan, tunnistin hänet omaksi hahmokseen, ja sain riittävästi tietoa pysyäkseni perillä hänen ja hänen seuralaistensa suhteista ja luonteista. Kiva kirja, ja kannustaa etsimään luettavaksi lisää näitä sarjan jaksoista tehtyjä romaaneja.

In Wonderland (Paul Magrs)

Paul Magrs (2024) In Wonderland, 204 s.

–

BBC ja Penguin Books julkaisivat vastikään joukon Doctor Who -kirjoja, joissa liikutaan tuttujen satujen maailmoissa. Näistä Liisa Ihmemaassa -seikkailuun perustuva In Wonderland osui käsiini syksyllä Tukhoman Science Fiction Bokhandelnissa. Uskallan suositella kauppaa, kannattaa käydä!

No, en ole suurin fani kirjallisuudelle jossa otetaan valmis tarina ja varioidaan sitä vähäsen. Tohtori (kirjassa viides Tohtori) nyt kuitenkin parantaa kaikkea, mihin hänet laitetaan mukaan, joten uskalsin kirjan lukea.

Juonipaljastuksia

Kirjasta saisi varmasti paljon enemmän irti, jos olisi Liisa Ihmemaassa -fani ja tuntisi alkuperäisen tarinan yksityiskohtaisesti. Minulle tämä jäi vähän etäiseksi – oli vaikea löytää merkitystä siitä, että juostaan Ihmemaan kohtauksesta toiseen, tavataan irvikissaa ja pelikorttisotilaita, hatuntekijää jne., mutta kenelläkään ei oikein ole mitään juonta eteenpäin vievää tehtävää.

Tohtori ja hänen seuralaisensa (Nyssa, Tegan ja Turlough) joutuvat toisistaan eroon heti Ihmemaahan saapumisen jälkeen, ja liki koko kirjan ajan kukin etsii Tohtoria. Tässä etsimistyössä tavataan Ihmemaan asukkaita ja kysellään neuvoja. Ihmemaasta ei ole ulospääsyä, mikä huolettaa, koska Tardiskin on sen ulkopuolella.

Tohtori itse ajautuu sivutodellisuuteen ja tapaa alkuperäisen Alicen. Kirjan kirjoittanut Lewis Carroll eli Charles Dodgson on itsekin on eksynyt luomaansa taikamaailmaan, joten onni on, että Alicella on edelleen tallessa kirjan ensimmäinen käsikirjoitus, jonka voi tuhota ja näin hävittää Ihmemaan ja vapauttaa Tohtorin kavereineen sieltä. Lopulta vapautuksen avain piilee kuitenkin jäniksen taskukellossa.

Mikä kaiken taustalla on, se jää hiukan epäselväksi. Kirjassa viittaillaan The Black Guardian -nimiseen hirviömäiseen hahmoon, joka hallitsee Turloughia ja yrittää saada tämän surmaamaan Tohtorin. Tämä on kuitenkin vähän löyhä sivujuoni, eikä johda oikein mihinkään (paitsi Turloughin piinaan, joka toistuu vähän väliä, kun Guardian yllyttää häntä tappohommiin).

Tohtori seuralaisineen arvuuttelee lopussa, oliko kaiken takana Master vai ehkä Toymaker, mutta he eivät keksi, kuka syyllinen voisi olla.

Juonipaljastus päättyy

Kirja jätti minut aika kylmäksi, mistä johtuen sen juonenkäänteeetkin katoavat mielestä nopeasti. Tohtori tuntui geneeriseltä eikä personoitunut täksi tietysti Tohtoriksi, ja Ihmeemaa vähän söi koko tarinan. Ihmemaa-faneille varmasti herkullisempi teos.

The White Dragon

The White Dragon (2024). Martin Geraghty, Scott Gray, Russ Leach, James Offredi, Jacqueline Rayner, David A Roach, Mike Summers. Sarjakuva.

–

Näin The White Dragon -sarjakuva-albumin kansikuvan netissä ja tilatahan se piti – kun yhdistää lempiasioistani kaksi (Tohtorin ja kamppailulajit) ei voi kuin onnistua. Out of this world kung fu action! kansi lupaa, ja sitä kirja tarjoaakin.

Albumi kokoaa yhteen Doctor Who Magazinessa julkaistuja sarjakuvia, joista osa on pidempiä jatkosarjoja ja osa lyhyitä. Tarinoilla on eri käsikirjoittajia ja piirtäjiä, jotka albumin lopussa kertovat työstään. Se onkin tosi hyvä osio. Mistä ideat ovat syntyneet ja miten ne kehittyivät työn edetessä? Millaisia visuaalisia tai tarinallisia vaikutteita kenelläkin on ollut? Mielenkiintoista!

Osa sarjakuvista on mutkikkaita maapallon historiaan sijoittuvia seikkailuja (erityisesti The Piggybackers ja The White Dragon). Osa on vähän hassuja ja vähemmän realismiin sidottuja, kuten It’s Behind You! jossa teatterin lavalle ilmaantuu yhtäkkiä eläviä satuolentoja. Kaikissa näissä seikkailee 13. Tohtori ja ainakin osa hänen seuralaisistaan.

Mutta kun nyt oli puhe kung fusta, niin palataan albumin nimitarinaan. Siinä itse Bruce Lee pääsee mittelemään taitojaan alienin kanssa. Ryan fanittaa Leetä ihan täysillä ja saa tältä yksityistä kamppailuopetustakin. Tarina on erittäin hyvin taustoitettu. Kirjoittaja Scott Gray on perehtynyt Leen kamppailufilosofiaankin saadakseen taisteluista mahdollisimman todenmukaisia. Hieno tarina ja hieno tunnelma, joka antoi lukijallekin mahdollisuuden fanittaa sekä Bruce Leetä että Doctor Whota.

Ajattelen aina Tohtori-sarjakuvia lukiessani, että niitä pitäisi lukea enemmän. Ehkä saan tästä varsin laadukkaasta julkaisusta taas jonkinlaisen töytäisyn siihen suuntaan.

Ten Little Aliens (Stephen Cole)

Stephen Cole: Ten Little Aliens (2002, 2013), 305 s.

–

Ten Little Aliens oli viimevuotinen joululahjakirja itselleni. Miksi kirjoitan siitä vasta heinäkuussa, voitte kysyä. No, luin sitä puoli vuotta.

Juonipaljastuksia

Kirja ei ole erityisen pitkä, mutta se on hidaslukuinen. Ensinnäkin siinä on todella laaja joukko hahmoja.

Ensimmäisen Tohtorin seuralaisina tapaamme Pollyn ja Benin. He saapuvat planeetalle/avaruusalukselle, jolla on kymmenen sotilasta. Kaikilla kymmenellä sotilaalla on sekä nimi että lempinimi, joten siitä tulee 20 nimeä, jotka pitää muistaa, sillä henkilöitä kutsutaan milloin milläkin nimellä. Näiden lisäksi kyseisellä aluksella (joka on schirr-nimisten alienien valmistama ansa) on schirrejä, joilla on tietysti taas lisää nimiä, ja osa sotilaista muuttuu näiksi schirreiksi ja taas pitää muistaa, kuka muuttui keneksi.

Osa kirjasta on kirjoitettu seikkailumuotoon, jossa joka luvun jälkeen kerrotaan, mille sivulle lukijan tulee siirtyä, kun hän haluaa lukea jonkun tietyn hahmon näkökulman samoihin tapahtumiin. Tällainen labyrintti varmasti riemastuttaa joitakin lukijoita, mutta minulle edestakainen hyppiminen ja samojen tapahtumien lukeminen eri hahmojen silmin oli vähän liikaa.

Kirjassa tapahtuu lopulta aika vähän. Tohtori seuralaisineen saapuu taivaankappaleelle, joka osoittautuu avaruusalukseksi. Schirrit ovat (ihmisten näkökulmasta) terroristeja, jotka on surmattu alukseensa, mutta heillä on käytössään teknologiaa, jolla he muuttavat sinne saapuneet ihmiset itselleen uusiksi vartaloiksi joihin siirtyä.

Tilanne on pitkään hyvin epämääräinen, sotilaita katoaa ja luodaan kauhun ilmapiiriä. Aika paljon vain ollaan epätietoisia mistään ja tutkitaan alusta käytävä käytävältä. Tohtori on lopulta hyvin pienessä sivuosassa, jossa hän lähinnä seurailee muiden tekemisiä, ja lopulta kyllä pelastaa porukan.

Juonipaljastus päättyy

Kirjan hahmojen määrä johti siihen, etten oikein kiintynyt kehenkään, joten minun oli vaikea kiinnostua siitä, mitä kenellekin tapahtui. Tohtori kuvataan kirjassa vanhana, hauraana miehenä, jolla ei ole juuri annettavaa mihinkään ja Ben ja Polly melko hyödyttöminä heidätkin. Erityisesti Pollyn passiivisuus ja tunteellisuus alkoi nopeasti ärsyttää, mutta ehkä se oli autenttista (en ole katsellut 1. Tohtorin aikaisia jaksoja).

Kirja lupasi esipuheessaan olla agathachristiemäinen salapoliisimysteeri, mutta en saanut siitä ollenkaan sellaisia viboja. Minulle tämä on rasittava ja pitkäveteinen opus, mutta joku toinen saattaa nauttia enemmän.

Long Time Dead (Sarah Pinborough)

Sarah Pinborough (2011) Long Time Dead, 250 s.

–

Kohtaamme jälleen Suzie Costellon, josta olemme luuleet päässeemme eroon jo monta kertaa. Tv-sarjassa on jakso, jonka nimi on They keep killing Suzie, mikä kertoo Suzie-paran roolista kaiken. Nyt hän kuitenkin herää henkiin Hubin raunioista ja… alkaa tappaa.

Juonipaljastuksia

Torchwoodin Hub on räjäytetty taivaan tuuliin, mutta sen arvokasta sisältöä pengotaan tehokkaasti. Viranomaiset ovat aidanneet alueen ja keräävät talteen maan ulkopuolista teknologiaa ja muita löytöjä. Kaivauksilla tapahtuu murha, jota poliisi nimeltään Tom Cutler alkaa selvittää.

Cutlerin todellisuudentaju alkaa rakoilla, kun hän selvitellessään näkee toistuvasti näkyjä/muistoja miehestä, jolla on pitkä armeijatakki ja amerikkalainen aksentti. Samankaltaisia näkyjä alkavat nähdä muutkin Cardiffissa. Juonen edetessä selviää, että retconilla pyyhityt muistot ovat alkaneet pulpahdella ihmisten mieleen. Mutta mikä hälyttävää, nämä muistot ovat synnyttäneet hirveää epätoivoa ja ajaneet ihmisiä itsemurhiin.

Suzie Costellon rooli juonessa on moniulotteinen. Ensinnäkin hän on (itseensä eläessään asettamansa alien-laitteen vuoksi) sarjamurhaaja, jonka on pakko saada ihmisiä hengiltä säännöllisin väliajoin. Toiseksi hän on omaa kuolemaansa pelkäävä selviytyjä, joka tekee mitä tahansa, jottei joudu takaisin pimeyteen. Kolmanneksi hän kantaa perässään varjoa, joka ihmisiin osuessaan ajaa heitä itsemurhiin tai kadottaa heidät kokonaan maan päältä. Neljänneksi hän soluttautuu väärän nimen turvin Hubin kaivauksille ja murhatutkimuksiin ja rakastuu Tom Cutleriin.

Murhien tutkiminen on hidasta ja mutkikasta, koska Suzie deletoi tietoja ja sumuttaa minkä ehtii. Lopulta Tom kuitenkin pääsee naisystävänsä jäljille ja järjestää tämän ansaan. Cutlerin syvä äkkirakastuminen Costelloon tuntuu aika päälleliimatulta, ja lopussa hän uhrautuu hyvin dramaattisesti rakkautensa edessä.

Juonipaljastus päättyy

Kirjassa on paljon muistoja Torchwoodin aiemmista toiminnoista, ja on mukava nähdä, miten tavalliset ihmiset ovat jatkaneet elämäänsä retconin jälkeen. Toisaalta tarina on todella synkkä ja hirveä, eikä se anna mitään toivoa kenellekään. Torchwoodin käsitys kuolemasta on aina ollut hyvin synkkä ja pimeä, ja nyt siihen lisätään vielä yksi kerros kauhua.

Gooseberry (James Goss)

James Goss (2021) Gooseberry. Big Finish Productions, Monthly Range 49, kuunnelma.

–

Pysyn linjassani ja pyrin kuuntelemaan ainakin kaikki ne Torchwood-kuunnelmat, joissa Burn Gorman pääsee ääneen Owen Harperina. Owen on usein yhdistetty kuunnelmissa Andy Davidsonin (Tom Price) kanssa, koska heidän kemiansa toimivat hyvin yhteen. Niin myös tarinassa Gooseberry, jossa Andyllä on uusi tyttöystävä Caite.

Juonipaljastuksia

“So, Andy doesn’t know you’re dead, does he?”

Owen tapaa Caiten ensimmäisen kerran kahvilassa, ja tajuaa heti tilanteen. Caite on kuollut. Vähitellen selviää enemmänkin: ei vain kuollut vaan myös alien. Hieno homma!

Caite on sellaista alienlajia, joka pystyy pidentämään kuoleman ja elämän välistä rajaa ottamalla energiaa elävistä. Hän kutsuu kansaansa nimellä Threshold. Caite saa Owenin pitämään tilanteensa salassa Andyltä palkitsemalla hänet: hän antaa Owenille elämää aina muutamaksi hetkeksi kerrallaan.

Ja millaista elämä onkaan! Owen syö grilliruokaa ja himoitsee tunteita, kokemuksia ja aistimuksia. Hän jää koukkuun ja vaatii Caitea antamaan elämää aina uudelleen, aina vähän enemmän. Elämää saadaan imaisemalla sitä ihmisiltä, mutta vain sen verran, ettei isäntäihminen huomaa mitään.

Kunnes sitten yksi isäntä kuolee, kun Owen ei suostu lopettamaan elämänvoiman imemistä ajoissa. Seuraa pitkä ja ahdistava vaihe, jossa Owen tuhoaa todisteita samaan aikaan kun Andy etsii kyseisen ihmisen murhaajaa.

Juoni on kuitenkin mutkikkaampi. Caite on tahallaan saanut Owenin koukkuun ja syyllistymään murhaan; hän on koko ajan halunnut päästä Owenin kautta hubin aika-avaruusrepeämän äärelle päästääkseen kansansa siitä läpi.

Juonipaljastus päättyy

Tarina on hyvä ja intensiivinen. Elämää himoitseva kuollut Owen on realistinen addikti, joka ei halua palata entisenkaltaiseen olemassaoloonsa koskaan. Tarina mittaa Andyn ja Owenin ystävyyden syvyyttä: ketä kohtaan ollaan lojaaleja, kun tilanne muuttuu todella pahaksi?

The Men Who Sold the World (Guy Adams)

Guy Adams (2011) The Men Who Sold the World, 249 s.

–

Torchwood-kirjasarja lähestyy loppuaan. Tämä kirja sijoittuu melko löyhästi Torchwood-maailmaan: saamme tutustua Rex Mathesoniin ennen kuin hän tulee tv-sarjan tapahtumiin mukaan Miracle Dayssä.

Toisena linkkinä sarjaan toimivat ulkoavaruuden aseet, joita on ryöstetty Torchwoodin hubista sen räjäyttämisen jälkeen.

Juonipaljastuksia

Seuraamme varastetujen aseiden matkaa asekauppialta kohti maailmanvalloitusta samalla, kun Rex tekee parhaansa estääkseen suurimman katastrofin ja kamppailee peräänsä lähetettyä palkkamurhaajaa vastaan. Hän seuraa johtolankoja Kuubaan ja pitkin Yhdysvaltoja, ja asettaa puhelimen päässä jatkuvasti tavoitettavissa olevan Esther Drummondin mahdottomiin tilanteisiin vaatimalla milloin mitäkin salaista tietoa.

Kirja on kumallinen yhdistelmä hidasta matkustamista, odottamista ja asioiden selvittelyä sekä hyvin yksityiskohtaisesti kuvailtuja kamppailujaksoja. Itselleni nämä tappelukohtaukset ovat vähän tylsää luettavaa; ei niin kiinnosta, milloin mikäkin nivel taittuu tai osuuko polvi otsaan vai nenään.

Kiinnostavin asia tarinassa on ytraxorilainen todellisuusase, jolla voi joko vanhentaa kohteensa tai siirtää tämän toiseen paikkaan ajassa. Tämä ase päätyy terroristille, joka haluaa osoittaa voivansa surmata USA:n presidentin ja saada näin itselleen valtaa ja kai rahaakin.

Kirjan lopussa aika-avaruusasetta käytetään hienosti rakenteellisesti hyväksi, kun kiivaimmassa kohdassa hyökkäystä Valkoiseen taloon ns. hyvisten puolelle päätynyt palkkamurhaaja saa aseen haltuunsa ja alkaa korjata sillä aikajanaa. Joka kerta, kun Rex kuolee ja terroristi onnistuu surmaamaan presidentin, palkkamurhaaja siirtää koko maailman muutaman minuutin taaksepäin ajassa. Kirjassa on pitkä sarja lukua 19, aina uudelleen luku 19 alkaa alusta ja tapahtumat etenevät vääjämättömästi kohti epäonnistumista.

Kunnes kerran kaikki onnistuu, ja saamme siirtyä tarinassa eteenpäin.

Juonipaljastus päättyy

Torchwood on mielessäni toimintaa ja huumoria, ja tässä kirjassa on aika vähän kumpaakaan. Toiminta on monisanaista ja hidasta, kuten aukeamakaupalla jatkuvia tappelukohtauksia, joiden lukeminen hyydyttää. Muutenkin Rex tuntuu vähän kaukaa haetulta päähenkilöltä kirjasarjaan, jonka tulisi kertoa Torchwoodin ihmisistä. No, onpahan tämäkin taas luettu.

Beautiful Chaos (Gary Russell)

Gary Russell (2008;2013) Beautiful Chaos, 242 s.

–

Kenet me haluamme nähdä yhdessä? Tietysti 10. Tohtorin sekä Donnan isoisän, Wilfred Mottin. Tämä mahtavuus toteutuu Gary Russellin kirjassa Beautiful Chaos, jossa taivaalle syttyy uusia tähtiä.

Juonipaljastuksia

Wilfred Mott on saamassa tunnustuksen tähtitieteelliseltä seuralta, sillä hän on löytänyt uuden tähden. Hän haluaa juhlaan seuralaisekseen 10. Tohtorin ja Donnan, sekä varsin uuden naisystävänsä Henrietta Goodheartin. Henrietta on eläköitynyt tutkija, jonka kanssa Tohtori ystävystyy välittömästi.

Kirjan suurena teemana on muistaminen ja unohtaminen. Me tiedämme, että Donna tulee unohtamaan Tohtorin, mutta kukaan kirjassa ei vielä sitä tiedä. Henrietta sen sijaan unohtaa jo nyt, sillä hänellä on muistisairaus, joka etenee nopeasti.

Kirjassa Donna myös setvii monenlaisia ongelmia äitinsä kanssa, joka on äärimmäisen katkera siitä, että Donna matkustelee Tohtorin kanssa ties missä eikä koskaan ole kotona. Donnan äiti kuvataan itse asiassa tosi ilkeänä ja vastenmielisenä tyyppinä, joka sitten kuitenkin lopulta on ihan pehmo, kun hänen ilkeyttään jaksaa haastaa ja hänen kanssaan keskustella. Kirja päättyy Donnan äidilleen kirjoittamaan syväluotaavaan kirjeeseen, joka ei kuulosta yhtään Donnalta, mutta ehkä hän suhteessaan äitiinsä on sellainen.

Käy ilmi, että Wilfredin löytämä tähti ei ole ainoa uusi, vaan niitä syttyy taivaalle koko ajan lisää. Samaan aikaan tietokoneiden kautta leviää jotakin, mikä ottaa ihmisiä haltuunsa ja saa heidät toimimaan eräänlaisina kauko-ohjattavina robotteina.

Tohtori ja Donna ajautuvat erilleen ja kasaavat epämääräisen porukan auttavia käsiä mukaan ratkomaan ongelmaa. Kirja sisältää paljon kävelemistä, sillä iäkästä pariskuntaa Wilfred&Henrietta ei tietenkään voi laittaa juoksemaan, ja paha alien katkaisee sähköt eikä liikennekään toimi. Kävelemistä piisaa!

Kaiken takana on Mandragora, energiana elävä olento/laji, joka on asuttanut maapallon tietokoneet. Tohtori on tavannut Mandragoran ennenkin eikä vähättele sen mahdollisuuksia vallata planeetta kokonaan.

Madragora pyrkii koneesta ihmisiin, ja päätyy erinäisten juonenkäänteiden myötä Henriettaan. Ihmisenä ollessaan myös Mandragora sairastuu muistisairauteen ja menettää kykynsä ajatella selkeästi ja johdonmukaisesti. Se häviää kamppailun maapallosta.

Juonipaljastus päättyy

Kirja on jaettu osioihin päivä kerrallaan rytmittämään melko nopeassa tahdissa etenevän juonen käänteitä. Tarinassa puhutaan paljon ja ihmisiäkin on mukana koko ajan aikamoinen määrä, mutta ihan ok Tohtori-seikkailu se on siitä huolimatta.

Star Tales

Trevor Baxendale, Steve Cole, Jenny T. Colgan, Jo Cotterill, Paul Magrs, Mike Tucker (2019) Star Tales, 244 s.

–

On jo hetki siitä kun luin tähtien nimiä droppailevan Doctor Who -novellikokoelman Star Tales. Olen tykännyt Tohtori-novellikokoelmista, mutta jostain syystä en saanut tähän oikein kosketusta. Se ei tarkoita, etteikö mukana olisi ihan mukavia tarinoita. Ehkä vain kaiken keskittyminen maapallolle ja kuuluisien ihmisten todelliseen elämään meni jotenkin liian realistiseksi minulle, vaikka alieneita ja omituista teknologiaa tarinoissa viliseekin.

Kaikissa kirjan novelleissa kohtaamme 13. Tohtorin seuralaisineen.

Juonipaljastuksia

Kirja alkaa jotenkin kummallisesti sillä, että Yazilla on kuukautiskipuja ja Tohtori yrittää parantaa tämän oloa kuumalla kyvyllä, herkuilla yms. Yas haluaa kuitenkin kuulla tarinoita, joten Tohtoripa alkaa kertoa niitä. En osaa kuvitella tällaista tapahtuvan koskaan, joten vähän päälleliimatulta tämä tuntuu. Tohtori vaikuttaa enemmän hetkessä elävältä tyypiltä, joka pudottelee ohimennen anekdotteja tapaamistaan henkilöistä. Miksi hän yhtäkkiä alkaisi muistella ja tarinoida?

No, Tohtorilla on tarina Amelia Earhartista, joka kamppaili Tohtorin rinnalla alieneita vastaan, eikä suinkaan kuollut kadotessaan vaan vietti 50 vuotta Tardiksessa. Viimeisessä tarinassa Audrey Hepburn vaihtaa itsensä alieneiden itsestään tekemään kloonirobottiin ja kirmailee avaruuten hänkin. Vapaus tuntuu houkuttelevan julkisuudessa eläviä ihmisiä kovasti.

Koko porukka (Yaz, Ryan, Graham) pääsee tapaamaan Elvistä, jolle Tohtori tulee puolihuolimattomasti antaneeksi alienteknologiaa, joka sekoittaa Elviksen koko elämän. Elvis elää vanhaksi ja joutuu tekemään vaikean ratkaisun kuullessaan, että hänen piti kuolla nuorena jotta maapallon historia toteutuisi oikealla tavalla. Einstein, Houdini ja Pythagoras tavataan myös kukin ajallaan, ja aina jotakin on menossa kauhealla tavalla pieleen.

Juonipaljastus päättyy

Kirja jäi itselleni etäiseksi, mutta annan sille joskus vielä toisen mahdollisuuden. Novellit ovat nopeaa luettavaa, ja ainahan Tohtori-tarinoissa on jotain kivaa, vaikkei Elvis tai Audrey Hepburn kauheasti kiinnostaisi. Itse kaipaan enemmän scifiä, vähemmän maapallon popkulttuuria. Jos koko universumi on avoinna, miksi jämähtää tänne?