Forever Autumn (Mark Morris)

Mark Morris (2007) Forever Autumn, 244 s.

Forever Autumn on maapallolle suunnilleen nykyhetkeen sijoittuva halloween-kauhuseikkailu. Se alkaa, kun pienehkössä kaupungissa asuva poikaporukka kaivaa maasta kovasti velhon taikakirjalta näyttävän, vanhan opuksen. Kirja herää henkiin ja sen mukana herää luurankomaisia, suuripäisiä olentoja. Kylässä valmistellaan halloween-juhlia ja pukeudutaan pelottaviin asuihin, mutta kaikkien mörköjen sisäpuolella ei olekaan hyväntahtoisia säikyttelijöitä.

Paikalle saapuvat 10. Tohtori ja Marha Jones. Heitä huolettaa erityisesti vihreä usva, joka tunkeutuu kaupungissa aivan kaikkialle.

  • Juonipaljastuksia

Kirjassa on kylän verran väkeä, jonka edesottamuksia seurataan, joten lukijan täytyy pysytellä skarppina, missä milloinkin mennään. Joka puolella alkaa tapahtua kauheita: joku näkee tikkumaisen olennon katoavan maan alle, toisaalla halloween-juhliin tarkoitettu pelleasu alkaa pelotella naamioasuliikkeen omistajaa. Kylän erikoisen vanhuksen (jota voisi pitää noitanakin) kissat sekoavat ja hyökkäävät ihmisten kimppuun. Ja sitten on se vihreä usva, joka tarpeen mukaan kätkee ja paljastaa asioita.

Tohtori on aluksi aika hukassa, eikä ymmärrä, mistä kaikessa on kyse. Tapahtuu niin paljon, että aikaa menee edestakaiseen juoksenteluun. Kirjoittajan tapa hyppiä siirtymien yli tuntuu aluksi myös vähän sekavalta, kunnes siihen vain tottuu; ai, äsken oltiin toisella puolella kylää ja nyt, ilman selitystä, ollaankin täällä.

Sitten Tohtorilla välähtää: tämä on Hervoken! Kyseessä on ikivanha kansa, joka on jäänyt maan alle odottamaan, että saisi virtaa alukselleen. Virtaa saadaan kyläläisistä: ensin pelottelemalla heitä ja sitten käyttämällä heidät polttoaineena.

Hervoken-kansa on todella kiehtovasti kuvattu. Erityisesti alieneiden kommunikaatio, joka tapahtuu äänteillä, eleilä ja tanssimaisilla liikkeillä, on kauniin vierasta ja outoa.

Kirja onnistuu olemaan pelottava, varsinkin alkupuolella, kun lukija ei vielä tiedä, mistä kaikessa on kyse. Jännite kuitenkin herpoaa loppua kohden, koska on niin selvää, että Tohtori hoitaa homman kotiin. Kuten hoitaakin. Aika helposti.

  • Juonipaljastus päättyy

Olen nykyään aika nirso kirjoitetuille Tohtoreille, sillä kaipaan hahmoon aitoutta. Ei riitä, että kirjoittaja lisää muutaman sloganin muuten persoonattomaan puheeseen. Tässä kirjassa Tohtorin hahmo on toimiva ja puhuu aidon tohtorimaisesti, mutta jää siitä huolimatta vähän pinnalliseksi. Pitkille pohdinnoille ei ole aikaa, vaan enimmäkseen juostaan ja touhutaan.

Marthan pohdinnat aikamatkailusta sen sijaan ilahduttavat. Kun hän huomaa olevansa nykyajassa, hän ajattelee soittaa siskolleen – vaan mistä hän tietää, onko hän itse parhaillaan jossakin siskonsa kanssa? Tai heittääkö hänen ajatuksena ‘nykyajasta’ vuodella/parilla, mikä tekisi puhelusta tosi omituisen? Aikamatkailija on lopulta aika yksin.

Toinen pluspiste tulee siitä, että Marthaan ja Tohtoriin suhtaudutaan kirjassa asiaankuluvan epäluuloisesti. Jos lapsi alkaa yhtäkkiä hengata parin ventovieraan aikuisen kanssa ja puhua omituisia, aika harva vanhempi toivottaa nämä vieraat aikuiset tervetulleiksi lapsensa elämään. Kaksikko saa välillä tehdä ihan työtä saadakseen ihmisten luottamuksen ja päästäkseen selvittämään nopeasti uhkaavaksi muuttunutta tilannetta.

Design a site like this with WordPress.com
Get started