Aliens Among Us, episode 9

Tim Foley (2018) Poker Face. Aliens Among Us, episode 9. Big Finish Productions.

–

Muistattehan Yvonne Hartmanin? Hän romutti koko Lontoon Torchwoodin tekemällä pieniä testejä rinnakkaisulottuvuuden kanssa ja päätyi cybermaniksi. “I did my duty!”

No, tänä iltanapa Yvonne kävelee sisään Torchwoodin hubiin. Jack Harkness on ymmärrettävästi varpaillaan – ensinnäkin Yvonne on kuollut jo vuosia sitten ja toiseksi hän oli eläessään melko häikäilemätön tyyppi. Yvonne suljetaan Torchwoodin kellariputkaan, mutta hän lupaa siitä huolimatta ottaa Torchwoodin haltuunsa seuraavaan aamuun mennessä.

Ja niin alkaa juonientäyteinen yö.

  • Juonipaljastuksia

Yvonne on ihanan kohtuuton, itseriittoinen ja ovela. Hän aloittaa myyräntyönsä välittömästi, ja saa tiimiläiset yksi kerrallaan epäilemään Jackin luotettavuutta. Jack on joka tapauksessa ainoa, joka on tavannut Yvonnen aikaisemmin. Muille hänen epäluotettavuutensa on pelkkä tarina. Yvonnehan on torchwoodilainen! Miksi hän tahtoisi tiimille pahaa?

Pikku hiljaa paljastuu, että meidän todellisuutemme Yvonne todellakin kuoli cybermanien hyökkäyksessä. Tämä Yvonne tulee rinnakkaistodellisuudesta. (Miksi? Sitä me emme vielä saa kuulla.) Näin ollen hän ei voi olla vastuussa rinnakkaisminänsä teoista ja valinnoista. Ihan viatonhan hän on kaikkeen.

Kun hubiin vielä saadaan paikallinen muukalaisvastaisen terroristijärjestön aktiivi, joka todistaa Jackin toimivan osana tätä järjestöä, jopa Gwen Cooper kääntyy pomoaan vastaan. Seuraa aseellinen välienselvittely.

(Okei, Jack on toiminut kyseisessä terroristijärjestössä, mutta soluttautuneena vakoilemaan sen toimintaa yrittäen samalla saada järjestöä lakkautetuksi sisältä päin. Hän on kuitenkin tehnyt kaiken omatoimisesti ja puhumatta kenellekään mitään, joten nyt kukaan ei enää usko hänen motiivejaan.)

Ja kas, kun aamu koittaa, jonkun on aika pudota valtaistuimelta.

  • Juonipaljastus päättyy

Yvonne Hartman on hieno esimerkki Doctor Who -sarjan sivuhahmosta, joka ansaitsee kokonaisen elämän. Ja tässä se nyt on: Yvonne on palannut takaisin. Tracy-Ann Oberman on roolissaan ärsyttävän mahtava.

Koko Aliens Among Us -kuunnelmasarjan ajan on rakennettu tarinaa juuri ja juuri koossa pysyvästä Torchwoodista. Hubi on hajalla, samoin tiimiläiset sekä sisäisesti että ihmissuhteiltaan. Nyt on aika nähdä, mitä tapahtuu, kun heikko organisaatio kohtaa vahvan vastustajan.

Pack Animals (Peter Anghelides)

Peter Anghelides (2008) Pack Animals, 250 s.

–

Kun nappasin hyllystäni Torchwood-kirjan Pack Animals, mietin, miksen muista siitä edelliseltä lukukerralta juuri mitään. Nyt olen lukenut kirjan uudelleen, ja viimein loppuun päästyäni tiedän: kirjassa ei tapahdu juuri mitään.

En ole suuri Peter Anghelides -fani. Hänen edellinenkin Torchwood-kirjansa (Another Life) kuuluu vähiten suosikkeihini sarjassa.

Miksi näin on? Luulen, että syy on yksinkertaisesti siinä, että Anghelides ei ole toiminnallinen kirjoittaja. Odotan Torchwoodilta kuitenkin toimintaa, joten juoni tuntuu laahaavan, kun siinä lähinnä kuvaillaan asioita.

  • Juonipaljastus

Kirjan perusidea on vähän naiivi. Cardiffilainen nuori mies on löytänyt ulkoavaruuden teknologiaa. Hänellä on käsissään laite, jolla voi tuottaa olemassaoloon mitä tahansa kuvittelemiaan hirviöitä. Laite tuottaa myös ihan oikeita alieneita, kuten weevileitä, aina kun laitteen omistaja niitä ajattelee.

Koska laite tarvitsee energiakseen tunnetiloja, nuori mies kehittelee näistä hirviöistä korttipelin. Pelikorttipakasta löytyy vanhoja tuttuja, mutta myös miehen itsensä keksimiä otuksia. Kun ihmiset sitten pelaavat korteilla, tunteet käyvät kuumina, ja otukset ilmestyvät paikalle tappamaan kaikki.

Torchwoodilla ei kuitenkaan ole mistään mitään hajua ensimmäisten 190 sivun aikana (kirjassa on 250 sivua). Siihen asti vain juostaan paikasta toiseen ja reagoidaan milloin minnekin ilmestyviin petoihin. Kirjoittaja siis lähinnä kuvailee paikkoja, joissa ulkoavaruuden pedot tappavat tai ovat tappaneet ihmisiä, ja kierrättää meitä tiimin kanssa ostoskeskuksessa, bussissa ja niin edelleen.

Kirjan lopetus on nopea ja vähän typerä sekin. Siihen liittyy tietenkin paljon kuvittelemista tämän kuvittelulaitteen kanssa, yksisarvisia ja sellaista.

  • Juonipaljastus päättyy

Anghelides on hyvä luomaan henkilöille taustoja ja kiinnostavia tilanteita, joissa heidän luonteensa paljastuu. Pack Animalsissa lisävaloa saa esimerkiksi Owen Harperin elämä elävänä kuolleena (olemme jo siinä vaiheessa sarjaa, että hänet on palautettu eloon) ja kaikki ongelmat, joita seuraa, kun ei ole verenkiertoa tai tuntoaistia. Lääkärin työ muuttuu vaikeaksi, kun ei voi edes tunnustella potilaan pulssia.

Toinen kiinnostava tapahtuma on, kun Ianto Jones muuttuu väliaikaisesti näkymättömäksi. Kirjoittaja kuvaa hyvin tilallisen hahmottamisen vaikeuksia, joita seuraa, kun ei yhtäkkiä näekään itseään sekä sitä, miten voi tietää, kuinka pahoin loukkaantuu, kun ei näe, vuotaako verta tai ovatko luut kenties poikki.

Vähän päälleliimatulta kuitenkin tuntuu, että Ianton on näkymättömänä liikuttava kaikkialla alasti. Hän kuitenkin päätyi näkymättömäksi ihan vaatteet päällä ja kengät jalassa; eikö niitä näkymättömiä vaatteita olisi voinut käyttää? Hauskempaa ja kiusallisempaa toki on, että hän on aina nakuna.

Kaiken tapahtumattomuuden voisi korvata pulppuavalla dialogilla, mutta Anghelides pitäytyy keskusteluissakin asiapohjalla. Kirjan huumori tulee asioista, joille en itse naureskele, ja jää puuttumaan sieltä, minne sitä kaipaisin (kaipaan nokkelaa sanaleikkiä, esimerkiksi).

Aliens Among Us, episode 8

Tim Foley (2017) The Empty Hand. Aliens Among Us, episode 8. Big Finish Productions.

–

Kun herää poliisin kuulusteluhuoneesta murhasta syytettynä, eikä muista teostaan mitään, kenelle soittaa? Andy Davidson soittaa Torchwoodille.

  • Juonipaljastuksia

Cardiffissa on tehty rasistinen murha. Valvontakamerat ovat tallentaneet kaupungin kivoimman poliisin, Andy Davidsonin, ampumassa maahanmuuttajan hengiltä. Tilanne kärjistyy nopeasti mielenosoituksiksi, mellakoinniksi ja median ajojahdiksi. Gwen Cooper saa siitä huolimatta Andyn odottamaan tutkinnan päättymistä vapaalla jalalla, poissa poliisin huomista.

Torchwood ei löydä Andystä mitään vikaa. Voiko tosiaan olla niin, että hän on tehnyt murhan ihan omasta aloitteestaan? Gwen ei tähän usko vaan alkaa kaivella muita poliisien tekemiä väkivaltarikoksia. Toiseen samanlaiseen murhaan löytyykin yhteys: kumpikin poliisi on käynyt saman kurssin vain vähän aikaa sitten.

Kurssin pitänyt professori löytyy tietenkin murhattuna ja johtolangat päättyvät siihen.

Samaan aikaan Jack Harkness lietsoo yliopistolla rasisminvastaista mielenosoitusta. Sen sijaan, että kertoisi muulle tiimille mitä on tekemässä, hän yllyttää nuoria mellakoimaan ja tarjoaa heille vielä mellakkavarusteitakin.

Rhys Williams pitää Andylle seuraa tämän kotona, kun media alkaa pörrätä talon ympärillä. Andy astuu kameroiden eteen vain tehdäkseen lisää väkivaltaa: hän lyö ruokalähettiä ilman sen kummempaa syytä.

Murhatun professorin kautta löytyy kuitenkin vähitellen reitti kohti ratkaisua. Andylle (ja muille poliiseille) on tehty istute, jonka kautta heitä voi hallita. Sorvix-kansa on saanut kaupungin johtopaikat käsiinsä (mm. pormestari on tätä nykyä sorvix), ja yrittää saada poliisinkin hallintaansa kriisiyttämällä kansan ja polisiivoimien välit. Siinä onnistutaankin: kuunnelma päättyy siihen, että poliisijohto eroaa ja poliisin tehtäviä alkaa väliaikaisesti hoitaa sorvixien hallinnoima turvallisuuspalvelu.

  • Juonipaljastus päättyy

Tim Foleyn kirjoittama kuunnelma on täynnä käänteitä. Rhys Williamsin leppoisuus on tarpeen, kun Andy panikoi ja Gwen käskyttää milloin ketäkin. Tarina on kiehtova ja hauska, ja siinä on huomattava määrä poliittista juonintaa.

Vähän epäselväksi (vielä neljännenkin kuuntelun jälkeen) jää Jack Harknessin yhtäkkinen omatoimisuus. Torchwood on koko Aliens Among Us -sarjan ajan ollut hajoamassa käsiin, mutta silti Jackin äkkinäinen, lähes kaunainen sooloilu tulee vähän puskista.

Aliens Among Us, episode 7

Janine H Jones (2017) Zero Hour. Aliens Among Us, episode 7. Big Finish Productions.

–

Tyler Steele bongaa komean lähettipalvelun työntekijän joka ikinen aamu samaan kellonaikaan samasta kahvilasta. Kaiken lisäksi koko aamu toistuu kaupungissa muutenkin aina samanlaisena: kaikki lähettipalvelun lähetit toimivat kellontarkasti samalla tavalla joka päivä.

Tylerin mielestä asiassa on jotakin omituista. Torchwoodin tiimi kuitenkin arvelee, että Tyleria kiinnostaa eniten se komea lähetti.

  • Juonipaljastuksia

Tyler soluttautuu lähettipalveluun ilmoittautumalla sen työntekijäksi. Palvelu onkin mullistanut koko Cardiffin työmarkkinat: kuka tahansa saa töitä vain lataamalla puhelimeensa palvelun sovelluksen. Sen jälkeen sovellus kertoo, mitä tehdä ja milloin.

Nopeasti Tyler on täysin palvelun vietävänä. Vapaahetkiä ei ole, ja käskyjen seuraaminen tuudittaa lähetit robottimaiseen tilaan.

Samaan aikaan Gwen Cooper taistelee uhmakkaan tyttärensä kanssa. Kodin ja työn yhdistäminen on muuttunut vaikeaksi, kun lapsi on lakannut kuuntelemasta äitiään (ja siihen on tietysti luonnollinen syy, äiti kun on avaruudesta saapuneen muukalaisen hallinnassa).

Tylerin katoamisen jälkeen Torchwoodissakin kiinnostutaan lähettipalvelusta. Kun selviää, että lähetit kantavat enimmäkseen vain hiekalla (joka ei oikeasti tietenkään ole hiekkaa vaan jotakin paljon pahaenteisempää) täytettyjä laatikoita, Orr alkaa selvittää lähettien kulkemia reittejä. Käy ilmi, että koko Cardiff on ohjelmoitu toimimaan ennustettavalla tavalla. Vähitellen ihmisten lisäksi kaikki muukin alkaa noudattaa kaavaa. Kolikonheiton lopputulos on kerrasta toiseen sama jne.

Kyseessä on Sorva-planeetalta tulleiden Cardiffin uudisasukkaisen juoni, jolla he pyrkivät saamaan aika-avaruusrepeämän hallintaansa. Logiikka on siinä, että kun koko kaupunki ajautuu noudattamaan tiettyjä kaavoja, myös repeämästä tulee helposti hallittava.

Onneksi Gweniin voi luottaa, kun kaupunkiin tarvitaan kaaosta. Kertarysäyksellä Torchwood kaataa koko järjestelmän.

  • Juonipaljastus päättyy

Tarina on hyvin toisteinen, sillä lähettien työ toistaa jatkuvasti samaa kaavaa. Sen kuunteleminen ajaa kuulijankin kulkemaan uudelleen ja uudelleen samoja ratoja: taas mennään töihin, taas täytetään laatikoita, taas kannetaan laatikoita paikasta toiseen.

Zero Hour on perushyvää Torchwoodia, jossa selvitellään salaliittoja ja juonitaan monimutkaisia vastaiskuja. Samalla se ottaa kantaa ihmisten älypuhelinriippuvuuteen ja sovellusten ylivaltaan. Näen tarinassa myös tiettyä yhteyttä Pokemon-pelin kaltaisiin ilmiöihin, joissa sovellus kuljettaa ihmisiä ympäri kaupunkia haluamiinsa paikkoihin – ja kun verkko kaatuu, kaikkialla harhailee epätietoisia ihmisiä, jotka eivät tiedä, millä elämänsä täyttäisivät.

Paradox Lost (George Mann)

George Mann (2011) Paradox Lost.

–

Paradox Lost on niin tarttuva kirjan nimi, että se on suurin syy siihen, että hankin tämän teoksen. Kirjan ytimessä onkin aikaparadoksi: 11. Tohtori, Amy Pond ja Rory Williams saapuvat 2700-luvun Lontooseen, jossa on keksitty alkeellinen aikamatkustus. Ensimmäinen matka on tehty 1900-luvun alkuun, ja samalla on rikottu aikapyörre. Tätä kautta squall-nimiset otukset ovat päässeet aikapyörteestä maapallolle syömään ihmisten psyykkistä energiaa.

Squall kuvaillaan lepakkomaisiksi, siivekkäiksi ja harmaiksi olennoiksi, joten menee tovi ennen kuin tajuan, että kyse ei ole niistä lepakkomaisista olennoista, joita näemme tv-sarjan jaksossa Father’s Day. Siinähän Rose Tyler aiheuttaa aikaparadoksin, jota reaperit tulevat syömään pois.

  • Juonipaljastuksia

Squall on reapereita yksinkertaisempi olento. Se vain tappaa ihmisiä, ei syö koko todellisuutta. Sille on kuitenkin kehittynyt kiehtova parviäly; mitä useampi squall pääsee planeetalle, sitä älykkäämmiksi olennot muuttuvat. Tämä lisää kiireentuntua mukavasti koko kirjaan.

Tarinan alussa Tohtori seuralaisineen kohtaa 2700-luvulla androidin, joka kertoo tapahtumista vuonna 1916. Se on odotellut Tohtoria kaikki nämä vuosisadat pelastaakseen menneisyyden. Tohtori lähtee heti Tardiksella vuoteen 1916 ja jättää Amyn ja Roryn 2700-luvulle selvittämään tilannetta.

Muutamien käänteiden myötä Amy ja Rory päätyvät käyttämään vastakeksittyä aikakonetta ja seuraamaan Tohtoria 1900-luvun alkuun. Syntyy paradoksi: juuri tämä on se ihmiskunnan ensimmäinen aikamatka, jonka kautta koko ongelma alun perin syntyy.

Kirjassa on mahtavia sivuhenkilöitä, joiden eloonjäämisestä olin lukiessani aidosti huolissani. Squall on aika yksiviivaista porukkaa, jonka ainoa tavoite on syödä ihmismieliä, mutta joskus monomaaninen vihollinen on uhkaavin kaikista. Se ei tuhlaa aikaa strategioihin vaan käy tauotta päälle.

  • Juonipaljastus päättyy

Kirjassa on kuvattu hyvin tilaa ja kaupungin muuttumista. Kun samat henkilöt kulkevat Lontoossa lähes tuhannen vuoden aikaerolla, muutos on konkreettista ja välitöntä.

Kirja on myös ripoteltu täyteen viittauksia tv-sarjan tapahtumiin. Jos näitä ei tunnista, se ei haittaa juonen seuraamista, mutta on hauskaa, että Tohtorin menneisyys on läsnä. Tämä ei ole kokonaan irrallinen tarina, kuten Tohtori-kirjat usein ovat. Sen sijaan Tohtori heittää esimerkiksi tällaisia juttuja:

“The rift is too big. It’s a whopping great hole in the fabric of the universe. So big you could get a double decker bus through it.” – – “Actually, I’ve done that before. Not a pleasant experience.”

Kirjan näkökulmahenkilöt ovat professori Angelchrist 1900-luvun alussa ja Rory nykyhetkessä. Angelchristille kaikki on uutta, ja hänen kauttaan lukijakin saa kokea asioita uusina. Se, miten professori näkee Tohtorin, esimerkiksi, on riemastuttavaa ja samaistuttavaa.

Doctor Who: Maankauhistus

Doctor Who: Maankauhistus (2015) Like. Robbie Morrison, Dave Taylor, Hi-Fi, Luis Guerrero. Suomennos: Antti Poussa.

–

Ainoa suomeksi löytämäni Doctor Who -sarjakuva on 12. Tohtorin ja Clara Oswaldin seikkailuista kertova Maankauhistus (alkuperäiseltä nimeltään Terrorforming). Kannessa lukee isolla dome.fi, mutten tiedä, mikä se on ja miksi se siinä lukee. Teoksen on julkaissut Like.

On omituista lukea Tohtoria suomeksi. Niin suuri osa Tohtorin sanailusta sisältää kielellistä kikkailua, että huomaan toistuvasti miettiväni, mikä alkuperäiskielinen ilmaisu on ollut. Mutta sitten kun suomeen tottuu, lukeminen on sujuvaa. Suomennoksessa nimittäin ei ole mitään vikaa.

  • Juonipaljastuksia

Vaikka albumi on saanut nimekseen Maankauhistus, se sisältää kaksi yhtä pitkää tarinaa. Nimitarinan jälkeen siirrymme Intiaan Oktin miekat -kertomuksen myötä.

Mutta ensin ulkoavaruutta. Tohtori vie Claran Isen VI -jääplaneetalle. Perillä paria odottaakin sademetsä ja kuumuus. Ja mikä hauskinta, jokaisessa puunlehdessä ja eläimessä on copyright-tunnus. Joku on maankaltaistanut jääplaneetan ja tehnyt siitä viidakon.

Tarina on aika simppeli. Planeetalla muhii pahis, joka on ottanut maankaltaistuslaitteiston haltuunsa ja pyrkii nyt surmaamaan kaikki planeetan asukkaat. Pahis on pieni, älyllinen aurinko. Tilanne ratkeaa Tohtorin nokkelalla teknologiankäytöllä ja Claran rohkeudella.

Oktin miekat -tarinassa ollaan tulevaisuuden Intiassa, josta valtio on lähettämässä kansaa asumaan suurelle avaruusasemalle. Näin ratkotaan liikakansoitusongelmia.

Tässähän käy tietenkin niin, että avaruusasema on Oktin, tuhon hengen, juoni. Hän on jättänyt maapallolle neljä miekkaa, joiden kautta pystyy avamaan portin ajasta toiseen ja kylvämään tuhoa. Sen lisäksi hän haluaa kylvää tuhoa myös pudottamalla täyden avaruusaseman maapallon pintaan. Tohtorin on nyt löydettävä miekat ja estettävä niiden joutuminen Oktin palvojien käsiin.

12. Tohtori on ihanan epäempaattinen ja kuiva tyyppi. Hänet on kuvattu näissä sarjakuvissa varsin hyvin. Clara on hahmona aina vähän kiusannut minua – hän on liian täydellinen. Samaa vikaa hänessä on myös tässä albumissa. Sen lisäksi, että hän usein pelastaa päivän, hän ehtii myös koulia Tohtoria sosiaalisen kanssakäymisen sääntöihin ja huomaa kaiken mahdollisen. Hän on jatkuvasti tilanteen tasalla.

Oktin miekoissa Clara kylläkin päätyy muuttumaan tuhon hengen ruumillistumaksi. Hänet kuvataan varsin kliseisenä megabeibenä, jonka vaatteet repeilevät peittäen lähinnä vain kriittiset paikat. Clara ei ole tv-sarjassa kovin seksikäs hahmo, joten tuntuu hassulta tehdä hänestä sellainen.

  • Juonipaljastus päättyy

Maankauhistus on runsas sarjakuvakokonaisuus, jossa on myös paljon lukemista. Doctor Who -maailma on täynnä kummallisuuksia, joita on selitettävä seuralaisille ja lukijoille vähän väliä.

En kuitenkaan kauheasti syttynyt kummankaan tarinan pahiksille. Piirtämällä on mahdollista luoda mitä ihmeellisimpiä muodonmuutoksia ja otuksia, mutta kummassakin tarinassa ylitetään fyysisen olomuodon rajoja jotenkin temaattisesti aika samankaltaisesti. Olisin ehkä innostunut enemmän, jos tarinat olisivat poikenneet lähtökohdiltaan toisistaan selvästi.

Doctor Who: The Weeping Angels of Mons

Doctor Who: The Weeping Angels of Mons (2015) Titan Comics. Robbie Morrison, Daniel Indro, Eleonora Carlini.

–

En oikein tiedä, miksen ole hankkinut enempää Titan Comicsin julkaisemia Tohtori-sarjakuvia. Weeping Angels of Mons -albumin hankin aikoinaan tietenkin enkelien takia (olen vuodesta toiseen weeping angelien lumoissa).

Sarjakuvissa 10. Tohtorin uutena seuralaisena on newyorkilainen taideopiskelija Gabby Gonzalez. Vaikka suhtaudun hiukan epäluuloisesti tv-sarjan ulkopuolelta tuotuihin seuralaisiin, pidän Gabbystä. Toisaalta miksen pitäisi? Hänestä on tehty melko geneerinen hyvishahmo: innostuva, uhrautuva ja empaattinen.

Sarjakuva on juoneltaan aukoton ja jännittävä. Piirrosjälki on asiaankuuluvan dramaattista. Enkelit ovat tässä teoksessa ihan hirveän kammottavia niin kuin niiden kuulukin olla.

  • Juonipaljastuksia

Tarina sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan, jonka taistelukentillä saalistaa lauma enkeleitä. Niille sota on yhtä juhlaa: kukaan ei huomaa, vaikka ne lähettäisivät miten monta sataa/tuhatta nuorta miestä menneisyyteen.

Sivuhenkilöt ovat aidon tuntuisia, ja heidän tarinansa kiinnostavat. Aina kun joku sotilas heitetään menneisyyteen, häntä seurataan jonkin aikaa. Miltä menneisyys tuntuu? Sujuuko elämä siellä vai ei?

Sodan ja enkeleiden ristitulessa Tardis katoaa maanalaisiin kaivoksiin. Loppuratkaisussa Gabby on valmis kuolemaan maapallon puolesta.

Kirjan toinen tarina on lyhyt kertomus New Yorkista, jossa äänisaaste ajaa asukkaat yhtäkkiä hulluuteen. Tähänkin löytyy ulkoavaruudellinen selitys.

Kirjassa oikeastaan häiritsee vain se, että kummankin tarinan lopussa on turvauduttava väkivaltaan. Sekä enkeleistä että melusaalistajista päästään eroon räjäyttelemällä.

  • Juonipaljastus päättyy

Sarjakuva ottaa kaiken irti enkeleistä ja pitää lukijan jännityksessä sivulta toiselle. Samaan aikaan Tohtori saa olla sekä nenäkkään humoristinen sankari että vakavasti otettava, vihainen vihollinen.

Miksen siis ole hankkinut enempää Titan Comicsin sarjakuvia? En tiedä; ehkä en ole uskaltanut. Pettymys voisi olla suuri, ellei luvassa olisikaan uutta lähes täydellistä teosta.

Ehkä nyt on oikea aika tarttua tähänkin Doctor Who -tuoteperheeseen tarkemmalla otteella. Pidän asian aktiivisesti mielessä.

Torchwood: Rift War

Torchwood: Rift War (2009), 126 s. Tekijät: Paul Grist, Ian Edginton & D’Israeli, Simon Furman, Brian Williamson.

–

Mitä olisikaan Torchwood-kirjablogi ilman sarjakuvia? Ei mitään! Siispä tartuin kymmenen vuotta sitten julkaistuun Rift War -albumiin ja luin läpi sen kymmenlukuisen seikkailun.

Sarjakuvassa on monta piirtäjää ja täten myös monta visuaalista tyyliä. Minun on jotenkin vaikea suhtautua tähän, etenkin kun osa piirtäjistä on varsin kaukana alkuperäisen Torchwoodin näköisyydestä.

Kun puoli sarjakuvaa menee sekoittaessa lähes identtiset Toshiko ja Gwen toisiinsa, juonen seuraaminen vähän kärsii. Ianton ja Jackin sentään tunnistaa vaatteista, ja se kolmas mies on sitten Owen.

  • Juonipaljastuksia

Rift War on tarina harrowkind-nimisistä humanoideista, jotka pyrkivät aika-avaruusrepeämän kautta Cardiffiin. Ajan hallitseminen on heille helppoa, ja sen seurauksena esimerkiksi koko hubi tulee kaapatuksi toiseen aikaan.

Tapahtumia riittää. Tiimin tehtäväksi jää lähinnä reagoida pahimpiin katastrofeihin (kuten dinosauruksiin, jotka riehuvat ympäri Cardiffia). Heidän avukseen löytyy riftin kautta Vox-niminen tyyppi, joka kertoo, mitä kaikkea pahaa harrowkind on muille planeetoille tehnyt.

Tarinan jokaisessa luvussa tapahtuu jokin kauheus, josta selvitään. Luvassa on siis toimintaykitystä. Yllättävän seesteisen hetken aikana Gwen ja Rhys kasvattavat kuuden viikon ajan jättiläismäistä alien-vauvaa Cardiffin museon sisäpihalla.

Lopussa selviää, että Vox on johtanut tiimiä harhaan koko ajan. Kun hän saa riftin hallintaansa, ollaankin vasta oikeasti pulassa.

Albumissa on pitkän tarinan lisäksi lyhyt kertomus kaikesta siitä, mitä repeämän kautta ajautuu Torchwoodin käsiin. Jetsam-niminen tarina on piirretty valokuvamaisesti. Henkilöt ovat tunnistettavia ja ilmeet aitoja. Tosh päätyy ulkoavaruudesta tulleen sotakoneen kaappaamaksi. Suurelta määrältä kuolonuhreja kuitenkin vältytään.

  • Juonipaljastus päättyy

Sarjakuvamuoto sopii hyvin Torchwoodiin. Puhekuplia saa samaan kuvaan mahtumaan vaikka kuinka, joten tiimin vilkas keskustelu elää kuvamuodossa jopa paremmin kuin pelkkänä tekstinä. Romaaneissa on aina vähän hankalaa saada viisi ihmistä ääneen yhtä aikaa.

Tarina on uskomaton, mutta niinhän sen Torchwoodissa pitää ollakin. Pidän tässä sarjakuvassa suunnilleen kaikesta muusta paitsi sen kuvakielestä, mikä tietysti on aika suuri miinus, kun tarina kerrotaan suurilta osin kuvin.

Aliens Among Us, episode 6

Mac Rogers (2017) A Kill to a View. Aliens Among Us, episode 6. Big Finish Productions.

–

Torchwood-kuunnelmien kuudennessa jaksossa A Kill to a View Mr Colcester muuttaa puolisonsa, Colin Colchester-Pricen kanssa uuteen luksuskerrostaloon. Muuttamisen motivaationa toimivat talon kunnolliset turvatoimet. Cardiffin rasistiset mellakat ovat nimittäin leimahtaneet niin laajoiksi, että Colin pelkää lähteä pois kotoa. Mr Colchester haluaa tarjota tälle turvapaikan, joten ei kuin muuttamaan uuteen kotiin.

Heti muuttopäivänä Colin tapaa rakennuksen talonmiehen. Arvatkaapa, kenet me saamme iloksemme takaisin? Bilis Mangerin! Hän on loistava, etäisen kohtelias ja melko pelottava talonmies.

  • Juonipaljastuksia

Luksuskerrostalossa katoaa yllättävän paljon porukkaa. Sinne muuttaa koko ajan uusia ihmisiä, mutta ketään ei muuta pois.

Muutenkin Colinia epäilyttää. Joka ikinen naapuri on kutsumassa häntä illalliselle (tai itseään vastaavasti Colchestereiden luo syömään). Lopulta yhteen kutsuun on suostuttava, ja Colin jää odottelemaan Torchwoodiin jumiin jäänyttä puolisoaan mukaan kestitsemään väkisin heille tunkevia illallisvieraita.

Illallinen on varsin epäilyttävä. Vierailla on murha mielessään.

Mr Colchester on jumissa selvittämässä sorvixien kidnappausdraamaa. Hänen on oltava läsnä, sillä Gwen Cooper välttelee sekä Jack Harknessia että koko Torchwoodia viimekertaisten tapahtumien takia. Colchester kokee vahvaa painostusta sekä työ- että kotirintamalta.

Illallisilla tilanne vain etenee. Veitsiä teroitellaan ja maisemia ihaillaan.

Mr Colchester ehtii paikalle juuri ennen kuin tappaminen alkaa.

Käy ilmi, että talossa edetään halvemmista asunnoista kalliimpiin murhailemalla asuntojen omistajia. Se sujuu ihan hyvin, kunnes aletaan murhailla Torchwoodin puolisoita.

Lopuksi saamme kuulla klassisen takaa-ajokohtauksen ympäri taloa. Joku kuoleekin, muttei sentään kumpikaan Colchestereista (vaikka loppukohtaus onkin sen verran epämääräinen, että ensikuulemalta kuvittelin Colinin kuolleen).

  • Juonipaljastus päättyy

Mac Rogersin kirjoittama tarina perustuu aika käytettyyn ideaan pelistä, jossa viimeisenä henkiin jäänyt voittaa. Dialogi ja näytteleminen on kuitenkin erinomaista, ja on mahtavaa päästä kurkistamaan Mr Colchesterin virkamiesmäisen olemuksen taakse kotiin ja parisuhteeseen.

Vaikka Torchwoodiin on aina osattu luoda loistavia hahmoja, rakastan uudesta tiimistä eniten juuri Colchesteria. Hänen yhtä viileä suhtautumisensa niin byrokratian vaatimaan paperityöhön kuin alienrottien tappamiseen lounastauolla tuo kaoottiseen työympäristöön selväjärkisyyden siemenen.

Aliens Among Us, episode 5

Christopher Cooper (2017) Love Rat. Aliens Among Us, episode 5. Big Finish Productions.

–

“You’re not having a mid-life crisis. Not that what you are having is any better.”

Torchwood-kunnelmasarjan viides osa, Love Rat, alkaa äänekkäällä seksikohtauksella. Sen seurauksena Jack Harkness kuolee. Nyt ei ollakaan ihan normaalien asioiden äärellä.

Alku kertoo siitä, mitä jaksossa on kyse: seksistä.

  • Juonipaljastuksia

Jack Harkness saa ulkoavaruudellisen loistartunnan, joka aiheuttaa holtitonta seksikäyttäytymistä. Hänen kauttaan loinen tarttuukin sitten puoleen tutuistamme: ensin Tyler Steeleen ja sitten – ja tämä on mahdollista ainoastaan sen vuoksi, että Gwen Cooper on ihan pikkuisen jonkin toisen alienin hallinnassa – Gweniin.

Kyllä, nyt se tapahtuu, Jack ja Gwen päätyvät yhteen. Lopputulos on kiusallinen kummallekin osapuolelle. Gwenille siinä määrin, että hän alkaa vältellä koko Torchwoodia. Mutta ei siitä sen enempää.

Mr Colchester ja Orr keskittyvät metsästämään rottia hubissa. Käy tietenkin ilmi, etteivät rotat ole rottia vaan otuksia nimeltä vent scrit. Nämä kantavat loista, joka lisääntyy ihmisten kautta aiheuttamalla näissä hallitsemattoman seksivietin.

Loinen siis löytyy ja Tyler (joka työskentelee pormestarin toimistossa) saa hankituksi maan ulkopuolisen lääkkeen siihen. Vähitellen kaikki normalisoituu, joskin Gwenillä ja Rhys Williamsilla on jälleen parisuhdeongelmia (Gwen ei ole koskaan kotona).

  • Juonipaljastus päättyy

Torchwoodin ääninäytteleminen lienee sekä hauskaa että omituista. Varsinkin tällaiset runsaasti seksiä sisältävät jaksot kuulostavat villeiltä.

Ymmärrän kyllä, miksei koko Torchwood-tiimiä saada kirjoitetuksi jokaiseen jaksoon (on varmasti vaikeaa saada hyvintyöllistettyjä näyttelijöitä ehtimään moniin äänityksiin). Nautin kuitenkin erityisesti tällaista jaksoista, joissa porukka on yhdessä. Vaikka Jack ja Gwen riitelevät keskenään, ja muutenkin joukko on vielä varsin väljä (Orr on vasta tullut mukaan), he tekevät parhaat tekonsa yhdessä.

Uusi tiimi hioutuu vähitellen. Se saa odottamaan jatkoa innolla.

Design a site like this with WordPress.com
Get started