The Triple Knife (Jenny T. Colgan)

Jenny T. Colgan (2018) The Triple Knife and other Doctor Who stories, 182 s.

Jenny T. Colgan on kirjoittanut Tohtori-novelleja, jotka on koottu kirjaksi The Triple Knife. Kirjassa esiintyvät niin yhdestoista kuin kahdestoistakin Tohtori Clara Oswaldin kanssa sekä TV-sarjan toistuvista sivuhahmoista River Song ja Ashildr.

  • Juonipaljastuksia

Kirjan niminovelli tarttuu TV-sarjan kohtaukseen, jossa ikuisen elämän saanut Ashildr kertoo repineensä päiväkirjoistaan sivuja pois, koska ei kestä lukea niitä. Revityillä sivuilla oli esimerkiksi kertomus siitä, miten hän menetti kolme lastaan rutolle Lontoossa.

Nämä päiväkirjan sivut Colgan on kirjoittanut heti ensimmäiseen novelliin. Tarina ei todellakaan ole mukava eikä kepeä; kun rutto leviää Lontoossa, on aika pian selvää, että tässä se nyt on, tässä Ashildr menettää kaikki lapsensa. Ja niin käykin, tosin pienellä alien-twistillä (joka ei lohduta lainkaan). Tohtoria ei tässä tarinassa nähdä.

Into the Nowhere vie Claran ja 11. Tohtorin planeetalle, jonka nimeä edes Tardis ei tiedä. Siellä he kohtaavat uskomattomia kauheuksia aina elävistä luurangoista jättiläiskäärmeisiin. Näiden turvatoimien takaa löytyy raamatullinen paratiisi.

Tarina on kauheudessaan vähän hassu, mutta oikeastaan Colgan on kiinnostunut muusta. Hän on kirjoittanut jokaiseen tarinaan hahmoille lisää taustaa ja ominaisuuksia, joiden kanssa välillä olen samaa mieltä, välillä en.

Into the Nowheren Clara on itkuinen ja pelokas. Hän saa kummallisia alitajuisia flashbackejä kaikista niistä kerroista, kun hän on uhrannut elämänsä Tohtorin hyväksi. En oikein saa kiinni tästä Claran puolesta, sillä TV-sarjassa hän on suorastaan korostetun itsevarma, rohkea ja ratkaisukeskeinen.

Picnic at Asgard vie 11. Tohtorin ja River Songin treffeille planeetankokoiseen huvipuistoon. Siellä alkaa tietenkin tapahtua kaikkea, mikä vie huomion toisaalle. Tarina on kiva ja on aina mukavaa seikkailla professori Songin kanssa.

Mutta. Tämänkin tarinan kitka syntyy Colganin luomasta taustatarinasta. Nyt Songilla on vauvakuume, ja hän miettii koko tarinan ajan, miten kysyisi Tohtorilta, saavatko he koskaan lapsia yhdessä.

Voin uskoa, että River Songilla on pehmeäkin puolensa. Mutta en pysty uskomaan siihen, miten hän kuvailee vauvoja: taianomaisiksi, tähtipölystä ja hunajasta rakennetuiksi söpöläisiksi. En hyväksy tätä kritiikitöntä näkökulmaa River Songin älykkään psykopatian tuotteeksi.

All the Empty Towers asettaa Claran ja 12. Tohtorin Englantiin tulevaisuudessa, jossa ilmastonmuutos on jo pitkällä. Tarina on lyhyt ja keskittyy ihmettelemään ilmaston muuttumisen seurauksia. Pidän kertomuksesta, vaikka sen ongelmat ratkeavatkin kuin sormia napsauttaen.

A Long Way Down on minikertomus ajan kerrostumisesta. 12. Tohtori on pudonnut Tardiksesta ja Clara yrittää pelastaa hänet ennen kuin hän murskautuu lähimmän planeetan pintaan. Tardis ei kuitenkaan tottele vaan vie Claran aina sekunnin verran taaksepäin ajassa, kunnes taivas on täynnä Tardiksia ja putoavia Tohtoreita.

  • Juonipaljastus päättyy

Colgan kertoo kirjan esipuheessa, miten Doctor Who -maailma ei rajoita vaan vapauttaa hänet kirjoittamaan mistä tahansa. Tähän liittyykin maailman rakastettavuus: mistä tahansa pääsee minne tahansa.

Olisin kaivannut vähän tarkkuutta kirjassa tapahtuvaan aikamatkailuun. Tohtori-maailman säännöt vaikuttavat täysin vierailta Colganille. Yhdessä kohtauksessa Tohtori esimerkiksi katoaa kesken kadulla kävelemisen sekunniksi ja käy voittamassa kultamitalin hiihdosta Helsingin (kesä)olympialaisissa 1952 vaikka ollaan kaukana Tardiksesta. Mitään selitystä tälle aikahypylle ei anneta, eikä se liity tarinan juoneenkaan muuten kuin olemalla nokkela vitsi Tohtorin hiihtotaidoista. Miten hän siis yhtäkkiä hyppää ajassa ilman aikakonettaan?

Samanlainen ongelma liittyy kirjan viimeiseen novelliin, jossa Tardis vie Claran aina sekunnin verran ajassa taaksepäin. Ymmärrän, että Tardis ja Clara näin monistuvat sekunti sekunnilta, mutta miksi Tardiksen ulkopuolella oleva Tohtorikin monistuu joka hypyllä? Eihän Tardis vie ajassa taaksepäin kuin itsensä ja matkustajansa.

Vaikka pidän novelleista, scifi-novellien kirjoittaminen on ollut kirjoittajalle selvästi vaativaa. Tarinoiden lyhyys jätti välillä kaipaamaan lisää selitystä tai taustaa.

Novellimittainen, nopea ongelman esittely ja yhtä nopea ratkaiseminen eivät välttämättä tee lukijaa onnelliseksi. Kirjan plussana on tietysti se, miten monta maailmaa ja henkilöä siihen on saatu mahtumaan.

Night of the Humans (David Llewellyn)

David Llewellyn (2010) Night of the Humans, 246 s.

Night of the Humans sijoittuu tv-sarjan siihen vaiheeseen, jossa Amy Pond on vastikään lähtenyt 11. Tohtorin matkaan. Heillä on yhteisiä reissuja takana vasta pari, ja kaikki on Amylle uutta.

Tardis laskeutuu Gyre-nimiselle taivaankappaleelle, joka koostuu vuosituhansien aikana yhteen kasaantuneesta avaruusromusta. Siellä asuu ihmisiä, ja Gyreä tuhoamaan tullut avaruusaluksellinen sittuun-nimistä, sinistä ja nenätöntä humanoidilajia.

  • Juonipaljastuksia

Gyre on komeetan reitillä. Ja kun komeetta (kirjan alusta parin tunnin kuluttua) törmää tähän metalliseen maailmaan, se hajottaa romun ympäri galaksia niin, että moni asuttu planeetta ja sivilisaatio tuhoutuu. Tämän vuoksi sittuunit ovat saapuneet tuhoamaan Gyren nanopommilla. Ongelmaksi koituvat Gyrellä asuvat ihmiset, jotka eivät tietenkään suhtaudu suunnitelmaan kovin myönteisesti.

Gyren ihmiset ovat metalliromuun haaksirikkoutuneiden ihmisten jäkeläisiä. Tuhansien vuosien kulttuurillinen kehitys on saattanut heidät palvomaan aluksen seinään piirrettyä tuotemerkkiklovnia jumalana ja katsomaan vanhoja elokuvia jumalan sanana.

Planeetalla asuu myös jonkinverran eläinpopulaatiota. Eniten näistä kerrotaan sollogeista, jotka ovat hirviömäisiä tappajia.

Planeetalle saapuu myös salaperäinen rikollisnero Dirk Slipstream. Hänen tavoitteenaan on – hinnalla millä hyvänsä – saada käsiinsä metalliromun keskelle kätkeytyvä muinainen avain, Mymon Key, jolla on satumaiset voimat.

Paljon siis tapahtuu. Kaikkeen on aikaa vain se pari tuntia ennen kuin Gyre tuhoutuu joko komeetan tai nanopommin vaikutuksesta. Kaiken muun tapahtumisen keskellä pidän sollogien läsnäoloa melko turhana. Ei jokaiseen Tohtori-seikkailuun ole pakko ympätä hirviöitä, varsinkaan, kun taivaalta putoava komeetta jo luo kaikkeen toimintaan uhkaavaa kiireentuntua.

Erityisesti sittuun-kansa lämmitti sydäntäni. He ovat porukkaa, joille ihmiset ovat ensimmäinen avaruudesta heidän planeetalleen saapunut alienlaji. Sitä ennen sittuunit elivät planeetalla, jossa ei ollut lainkaan petoja. Ihmisiin tutustuminen on kyynistänyt heitä pikkuisen.

Pidän myös siitä, miten umpioituneiden Gyren ihmisten uskontoa kuvataan. Tohtorilla ei ole mitään mahdollisuutta pelastaa kansaa lopulliselta tuholta, kun heidän uskonnolliset johtajansa vakuuttelevat komeetan tuovan pelkkää onnea.

Kirja on siitä erikoinen Tohtori-seikkailu, että siinä kuolee aika paljon väkeä. Lopussa Tohtori joutuukin käymään itsensä kanssa keskustelua siitä, mitä joidenkin sivilisaatioiden pelastaminen tuli maksamaan.

  • Juonipaljastus päättyy

Night of the Humans on vakuuttava Tohtori-tarina, jossa mikään ei suju helposti. David Llewellyn on kuvannut hyvin Tohtorin ja Amyn vasta kehittyvää ystävyyttä.

Llewellynillä on ärsyttävä tapa korostaa puhujien painotuksia dialogissa kursiivein. Kun jokaisessa repliikissä läpi kirjan on useita tällaisia painotuksia, teksti on todella hidasta ja raskasta lukea.

Kirjassa on materiaalia vaikka vähän useampaankin seikkailuun. Runsaus on hyväksi, mutta välillä se puuduttaa – kun kaikki muukin menee pieleen, pitääkö vielä jostain raahata hirviöitä paikalle pelkästään olemaan kauheita?

Aliens Among Us, episode 4

Ak Benedict (2017) Superiority Complex. Aliens Among Us, episode 4. Big Finish Productions.

Torhwood-kuunnelmasarja Aliens Among Us etenee neljänteen jaksoonsa. Superiority Complex kertoo Cardiffissa laajenevasta rasismista.

Sorvix-alienit ovat perustaneet oman hotellin, jonne ihmisillä ei ole asiaa. Ihmiset osoittavat mieltään hotellin ulkopuolella – heille on alkanut selvitä, että nämä Sorva-planeetalta saapuneet muukalaiset omistavat kaikki kalleimmat rakennukset ja tontit kaupungin alueelta.

  • Juonipaljastuksia

Kun muukalaishotellissa alkaa tapahtua murhia, Torchwood lähtee selvittelemään tilannetta. Gwen Cooper, Mr. Colchester, Orr ja Jack Harkness syventyvät elämään luksushotellin seinien sisäpuolella.

Orr, joka siis on genettisesti muunneltua lajia, alkaa saada fyysisiä viestejä suoraan hotellirakennukselta. Käykin ilmi, että murhaaja on vähän kaikkeen kyllästynyt älyhotelli itse.

Tilanne kaaostuu, ja vuoroin rynnitään vapauteen hotellin ulkopuolelle ja välillä juostaan takaisin (sillä ulkopuolella odottaa parvi tulta syökseviä droneja). Samalla kamppaillaan hotellin asukkaiden pakokauhua ja ulkopuolella mieltään osoittavia ihmisiä vastaan.

Jack uhrautuu sekä ihmisten että sorvixien puolesta, ja löytää yllättävää tukea Mr. Colchesterista. Tähän asti näiden miesten suhdetta on kuvattu aika yksiviivaisesti: Jack on oman tiensä kulkija, jonka metodeja virkamiesmäinen Cochester halveksii.

  • Juonipaljastus päättyy

Jaksossa parasta on se, että koko tiimi toimii yhdessä. Tarina on hiukan pinnallinen ja hassu – vaikka kyllähän pinnallinen ja hassu kuvaa Torchwood-tv-sarjaakin toisinaan. Sorvixien elitismi tosin on melko hurmaavaa.

Scratchman (Tom Baker with James Goss)

Tom Baker with James Goss (2019) Scratchman, 295 s.

“Just being alive is running. Even when we’re standing still, every molecule in our bodies, in creation, is racing. So, the physical act of running really is just joining in the fun of the universe.”

Tom Baker esitti Doctor Who -sarjassa neljättä Tohtoria. Nyt hän on kirjoittanut (yhdessä James Gossin kanssa) saman Tohtorin seikkailun kirjaksi. Mukana Tohtorilla ovat neljännen Tohtorin kausilta tutut Sarah Jane Smith ja Harry Sullivan.

Kirjassa on klassisesta Doctor Whosta napattu asetelma, jossa Tohtori on kutsuttu Gallifreyhin oikeuden eteen tilille tekosistaan. Muut Time Lordit ja Ladyt kuuntelevat (tuomitsevasti) Tohtorin kertomusta.

Kirja on siis kirjoitettu minä-muotoon. Se istuu Tom Bakerille hirveän hyvin – hänhän on Tohtori itse, eikä hänen tarvitse etäännyttää itseään tästä hahmosta.

  • Juonipaljastuksia

Scratchman on kaksiosainen kirja. Sen alkupuoli on aidosti aika pelottava kauhutarina, jossa pieni englantilaiskylä ajautuu kaaokseen asukkaiden muuttuessa yksitellen variksenpeläteiksi. Elävien pelättien tuhoksi koituu Tohtorin varsin tohtorimaisesti kehittämä supertehokas koilaji, joka syö pelättejä suuhunsa.

Mutta. Pelätit ovat tietenkin jonkun/jonkin aikaansaannosta. Cybermanejäkin nähdään, mutta lopulta kyse on muusta: Tohtorin ystävät kaapataan toiseen ulottuvuuteen, minne Tohtori seuraa heitä Tardiksella.

Kirjassa on paljon todella kauniisti kirjoitettuja kohtauksia Tardiksen sisältä. Sieltä löytyy huoneita, jollaisia harva osaisi kuvitellakaan, sieltä löytyy hämmästyttäviä portaikkoja ja tiloja. Ja kun Tardis saa tartunnan toisesta ulottuvuudesta ja sairastuu, on vaikea pidätellä kyyneleitä. Sen ikkunat hajoavat ja lamppu katolta sammuu varsin lopullisen tuntuisesti.

Kirjan toinen osio on ensimmäistä surrealistisempi. Nyt ollaan palavassa todellisuudessa, jota hallitsee itseään paholaiseksi nimittävä Scratchman. Hänen valtansa vaikuttaa äärettömältä: hän saa kivisen linnan leijumaan, ja hän tuo kaikki kolme ensimmäistä Tohtoria ilkkumaan rajan taakse päätyneitä ystäviämme. Myös uudempia Tohtoreita nähdään vilaukselta, mutta enpä kerro, keitä.

Harry Sullivan on onnekas ja toisinaan myös oivaltava hahmo. Sarah Jane Smith pärjää missä tahansa tilanteessa varsin reippain ottein. Siitä huolimatta heistä on oltava huolissaan. Kun he esimerkiksi vajoavat lentohiekkaan, kirjoittaja kuvailee, kuinka tukehtuminen alkaa ja miltä se tuntuu. Tohtorin rakkaus ystäviään kohtaan on konkreettista, ja se tihkuu lukijalle syvänä empatiana.

Lopuksi Tohtori tietenkin selviytyy enemmän älyllä kuin voimalla. Ja selviytyessään hän on hirveän kaunopuheinen ja ihana.

  • Juonipaljastus päättyy

Koska koko kirja on Tohtorin kertomusta muille ajan herroille, sen kieli on erityisen nautinnollista. Neljäs Tohtori on hauska, älykäs ja käyttää kaunista kieltä (ja vaikeita sanoja). Aina välillä meille kuvaillaan ajan herrojen reaktioita hänen kertomukseensa. Sitten seikkailu jatkuu entistä hurjemmin.

On selvää, että Tom Baker rakastaa Tohtoria. Hän elää ja hengittää Tohtoria. Hänen kirjoittamansa kirja on lahja kaikille, jotka rakastavat Tohtoria yhtä paljon.

Rakkaus ei kuitenkaan ole tehnyt Tohtorista koskematonta. Kirja on täynnä osuvaa huumoria, joka ei säästä Tohtoria itseäänkään. Vasta loppusanoissaan Tohtori on lipsahtaa paatoksen puolelle, mikä sallittakoon, sillä Tom Baker on tietenkin hirveän täynnä tunnetta kirjoittaessaan kirjan viimeisiä sivuja.

Liikutuin lukiessani monta kertaa, ja olen aika liikuttunut nytkin, kirjoittaessani tätä.

“‘You!’ the lizard snarled with surprising energy. ‘You’re an egomaniac!’

‘Maybe I am,’ I conceded. ‘But then again, I am the Doctor. That’s going to go to anyone’s head.'”

Aliens Among Us, episode 3

Juno Dawson (2017) Orr. Aliens Among Us, episode 3. Big Finish Productions.

Torchwoodin Aliens Among Us -kuunnelmasarjan kolmas osa, Orr, tuo tiimiin uuden jäsenen. Mutta miten?

  • Juonipaljastuksia

Gwen Cooperin äiti on kuollut. Jakso alkaa hautajaisilla. Gwen on poissaoleva, eikä edes Rhys Williams saa häneen kontaktia. Gwen ei myöskään ole kertonut hautajaisista Jack Harknessille, mikä loukkaa Jackin tunteita syvästi. Jackin ja Gwenin hiipuva ystävyys on yksi kuunnelmasarjan pitkistä juonenkaarista.

Suruajasta huolimatta elämä jatkuu. Torchwood on paikalla, kun kiinteistösijoittaja Vincent Parry kuolee epämääräisissä olosuhteissa. Hän on ollut Ro-Jeddan kynsissä jo pitkään ja ajautunut tämän Sorva-planeetalta tulleen naisen piinaamaksi jätettyään toteuttamatta osan hänelle lupaamistaan asioista. Tätä vyyhtiä selvitellessään Jack on paikalla juuri otollisesti, kun Parry murhataan.

Mutta kaikki tuo on vain taustaa. Kiinnostavinta koko jutussa on Orr.

Käy nimittäin ilmi, että Parryn vaimo ei ollutkaan se, joksi häntä on luultu. Vaimo on sorvixien planeetalta tullut geneettisesti muunneltu mutantti, joka mukautuu kenen tahansa tapaamansa olennon seksuaalisiin mieltymyksiin. Vaimon oikea nimi on Orr, ja häntä on hallittu pannalla, jossa on räjähdyspanos.

Jack ottaa asiakseen mitätöidä pannan räjähteen. Edes Cardiffin mustasta pörssistä ei kuitenkaan löydy apua. Asia ratkeaa dramaattisesti ja Orr osoittautuu varsin päteväksi torchwoodilaiseksi saman tien.

  • Juonipaljastus päättyy

Uusi Torchwood-tiimi kasautuu vähitellen, ja on ilo seurata, kuinka eri lähtökohdista saapuvat ihmiset ja muut älylliset olennot päätyvät yhteistyöhön. Orr on mahtava tyyppi, ja hänen kauttaan voidaan jatkossa kirjoittaa aika uskomattomia asioita.

Koko Aliens Among Us -sarjan häiritsevin sivujuoni on Jackin häilyvyys. Välillä hän on läsnä ja osallistuu täysillä Torchwoodiin, välillä hän on välttelevä ja koko tiimi menettää luottamuksensa häneen. Vaikka osa syistä paljastuu jaksojen myötä, en aina ole ihan vakuuttunut siitä, miksi Jack toimii niin kuin toimii.

(Mutta samaa tematiikka on tietenkin myös Torchwood TV-sarjassa. Välillä Jack on kaikille avoin ja läheinen, välillä ei kerro kenellekään jotain todella pientä yksityiskohtaa, minkä vuoksi maailma miltei tuhoutuu.)

The Twilight Streets (Gary Russell)

Gary Russell (2008) The Twilight Streets.

Torchwood-kirjasarja, osa 6.

Torchwood-kirjasarjan kuudes osa tuo mukanaan Torchwood-tiimille vanhan tutun Bilis Mangerin. Manger liikkuu mystisesti ajasta toiseen tuosta vain, ja on siten ihan pikkuisen ärsyttävä ja kaikkivoipa tyyppi.

Gary Russellin kirjoittama The Twilight Streets sijoittuu Cardiffin laidalle, vanhalle asuinalueelle, jota kaupunki on uudistamassa. Bilis Manger järjestää avajaisten kunniaksi bileet.

  • Juonipaljastuksia

“Eternal war, across the dimensions, yadda yadda yadda.” kuvailee Jack Harkness edessään olevaa ongelmaa. Ja juuri näin onkin: Bilis Manger tuo ikuisen hyvän ja pahan kamppailun keskelle järjestämiään katujuhlia.

Juoni on sekava ja kummallinen. On mustaa valoa ja valkoista valoa, eikä kukaan kerro, mitä ne ovat ja miksi. Mutta on ihan kauhean vaarallista päästää niitä taistelemaan keskenään.

Ja sitten niitä vangitaan puulaatikkoon ja kirjan sivuille ja Cardiffin läpi kulkevaan repeämään (rift). Kaikki on todella epätieteellistä (epä-Torchwood-tieteellistä), eikä mitään selitetä lukijalle.

Kiinnostavinta kirjassa ovat vilkaisut hubin arkistoihin. Muutama luku koostuu kokonaan Ianto Jonesin lukemista kansioista, joita hän arkiston uumenista penkoo esiin.

Toinen katsaus tehdään tulevaisuuteen. Tiimin jäsenet näkevät vaihtoehtoisen tulevaisuuden, jossa Torchwood on napannut maailmanvaltiaan roolin. Se sopii osalle, osalle ei.

  • Juonipaljastus päättyy

Gary Russell kirjoittaa vähän laiskaa Torchwoodia. Keskustelu on löysää ja Jackin kaksimieliset vitsitkin tuntuvat päälleliimatuilta. Ihan kuin Jack ei olisi Jack, ellei tietyin sivuvälein päästäisi suustaan jotain seksiin liittyvää.

Kirjan Torchwood on muutenkin laiska. Esimerkiksi kun Toshiko Sato on kaapattu, Jack on ainut, jota asia näyttää lainkaan kiinnostavan. Muut heittävät huonoa vitsiä hubissa, kunnes Jack suorastaan huutaen pakottaa heidät toimimaan.

Kukaan ei koko kirjan aikana muutenkaan oikein tartu mihinkään, ja Jack kuljeskelee ärtyneenä komentelemassa ihmisiä toimintaan. Ja tottahan siinä nyt hermoja koetellaankin, kun tiimi vain flegmaattisena odottelee asioiden selviävän itsestään.

Aliens Among Us, episode 2

James Goss (2017) Aliens & Sex & Chips & Gravy. Aliens Among Us, episode 2. Big Finish Productions.

Tyler Steele on saanut töitä Cardiffin pormestarin toimistosta. Hänestä on kivasti hyötyä Torchwoodille, joka kaipaa silloin tällöin apuja korkeilta, poliittisilta tahoilta.

Mutta ei vielä: nyt Gwen Cooper ja herra Colchester tutkivat varakkaan ja vaikutusvaltaisen Ro-Jeddan tyttären polttareita. Sillä niissä on jotain todella omituista.

  • Juonipaljastuksia

Okei, Ro-Jedda on toiselta planeetalta. Täten myös hänen tyttärensä ystävineen ovat; Sorva-planeetalta on saapunut sorvix-nimistä kansaa Cardiffiin vaikka kuinka paljon.

Sorvixeilla on kiinnostava metabolia. He saavat parhaat kiksit aspiriinista. Toisaalta he syövät myös ihmisiä.

Torchwood päätyy hieman epämääräiseen, diplomaattiseen rakoon kuljettelemaan Ro-Jeddan humalaista tytärtä ympäri kaupunkia. Samalla setvitään lemmenasioita. Miten neuvoa tyttöä, joka ei haluaisi naimisiin hänelle valitun miehen kanssa, mutta jonka äiti on ihmissyöjä?

Gwen Cooperin tilanteesta selviää lisää. Erittäin väkivaltaisella tavalla. (On muuten todella kiiteltävä näyttelijöiden roolitusta. Se, mikä Gwenissä on koko ajan vähän häirinnyt, on ihan tahallista kuuntelijan tökkimistä.)

  • Juonipaljastus päättyy

Aliens & Sex & Chips & Gravy on täynnä aikuisten ja teinien välistä skismaa ja humalahakuista juomista. Torchwood päätyy lastenvahtien hommaan, mikä ei ilahduta heistä ketään.

Jakso on arkinen ja korostaa Cardiffin muuttumista. Nyt kaupunki on pysyvästi sekä ihmisten että muiden älyllisten olentojen koti. Torchwood ei voi vain vangita, tappaa tai häätää alieneita. Heidän kanssaan on elettävä joka päivä.

Aliens Among Us, episode 1

James Goss (2017) Changes Everything. Aliens Among Us, episode 1. Big Finish Productions.

Tätä olen lykännyt, mutta nyt on sen aika: alan kirjoittaa Torchwoodin viidennestä kaudesta eli kuunnelmina julkaistusta Aliens Among Us -sarjasta. Kuunnelmat on tuottanut Big Finish vuonna 2017, ja tätä kirjoittaessani odotan jatkoa Torchwoodin kutoskaudelle God Among Us.

Aliens Among Usissa on 12 jaksoa, jotka on julkaistu kolmena neljän CD:n boksina. Kuunnelmat ovat tietysti näyteltyjä ja niissä on mahtava musiikki- ja äänimaailma. Rakastan näitä, joten kaikkea kirjoittamaani kannattaa lukea siitä näkökulmasta.

  • Juonipaljastuksia

Jakso 1: Changes Everything.

Muistattehan Torchwood TV-sarjan ensimmäisen osan, Everything Changes? Siinä saamme astua salaisen järjestön sisään Gwen Cooperin seurassa, ja hubin mysteerit avautuvat meille samaa tahtia kuin Cooperille.

Lähes samalla tavalla nimetty Changes Everything vie meidät samaan tapaan Torchwoodin sisään uuden henkilön, toimittajan töitä etsivän Tyler Steelen mukana. Hän tosin joutuu mukaan tahtomattaan: Gwen kaappaa hänet kesken työpäivän, ja koko kuunnelma alkaa hurjalla takaa-ajolla Cardiffin läpi.

Käy ilmi, että Torchwoodia rakennetaan uudelleen. Tyler pääsee maan alta kaivettuun hubiin, jossa lähes kaikki on hengenvaarallista:

“Looks like a bomb’s hit it.”

“Oh, it has, young man, it has.”

Uusi Torchwood tarkoittaa uutta tiimiä. Meillä on tietysti Gwen ja Jack Harkness, mutta myös Mr Colchester, yhdistelmä virkamiestä ja kaikennähnyttä avaruuskyynikkoa, joka ohimennen, teetä juodessaan, saattaa irrotella päitä vihamielisiltä alieneilta.

Aliens Among Us -sarjassa on yhtenäinen juoni läpi kahdentoista jakson, mutta jaksoilla on myös oma tarinansa. Changes Everything pureutuu Cardiffissa puhjenneeseen rasismiin ja hyökkäyksiin turvapaikanhakijoita kohtaan. Tyler Steele on tutkinut asioita kirjoittaakseen niistä läpimurtoartikkelinsa ja päästäkseen kiinni toimittajanhommiin. Torchwoodilla on omat syynsä kaapata hänet ja tarjota hänelle jopa töitä. Kaikki ei tietenkään suju ihan niin kuin voisi toivoa.

Jaksossa on seksiä ja väkivaltaa, Torchwoodin koossa pitävää huumoria sekä surullisia viittauksia menneeseen (hubissa juodaan vain teetä, ei koskaan enää kahvia). Mutta ennen kaikkea Torchwood imaisee mukaansa mysteereillä, joista pienin ei ole Gwen Cooperin muuttunut käytös.

Myös Jackillä on paljon pureskeltavaa. Hänen Cardiffinsa on peruuttamattomasti toinen.

  • Juonipaljastus päättyy

Torchwood on hauska, nokkela ja täynnä toimintaa. Samalla tämä uusi Torchwood on ajassa ja yhteiskunnassa kiinni. Cardiff ei enää ole vain alieneiden ohikulkupaikka vaan eriplaneettaisia olentoja on muuttanut kaupunkiin asumaan suurina joukkoina. Torchwood joutuu tekemään heidän kanssaan yhteistyötä ja sotkeutumaan kaupungin politiikkaan.

Rikkinäinen ja alimiehitetty Torchwood juoksee sammuttelemassa paloja ja on koko ajan puoli askelta jäljessä. Uusiin tiimiläisiin (heitä tulee sarjan mittaan lisää) on helppo tottua. He ovat hyvin kirjoitettuja, hyvin näyteltyjä, aitoja ja persoonallisia. Erityisen rakastettava on virkamies-seikkalija Mr Colchester.

Hauskana lisänä kuunnelma-CD:issä on näyttelijöiden haastatteluja jaksojen lopuksi. Ne avaavat uuden Torchwoodin luomista ja yhteistyötä jaksojen taustalta. Samalla ne kertovat myös fanien lojaalisuudesta ja tekijöiden peloista: onko kaikki tämä uusi sellaista, että fanit hyväksyvät Torchwoodin yhä. (Ei hätää, kyllä on.)

Trace Memory (David Llewellyn)

David Llewellyn (2008) Trace Memory.

Torchwood-kirjasarja, osa 5.

Trace Memory, Torchwood-kirjasarjan viides osa, alkaa vuodesta 1953. Joukko satamatyöläisiä on hälytetty töihin keskellä yötä vastaanottamaan kontin jotakin. Kontin päällä lukee Torchwood.

  • Juonipaljastuksia

Kontti räjähtää ja yhtä lukuunottamatta sitä käsitelleet työläiset kuolevat. Jo tämä on tragedia, sillä kirjan alkusivut ovat kuljettaneet meidät sisään työyhteisön ihmissuhteisiin.

Nykyajassa Torchwood elää tylsää sunnuntaita. Jack Harkness ehtii jopa siivota tiimin auton, sillä mitään ei kerta kaikkiaan tapahdu. Hän yrittää saada tiimin jäseniä pitämään vapaapäivää, mutta kaikki he vain hengailevat hubissa eri (teko)syistä.

Yhtäkkiä hälytys ilmoittaa tunkeilijasta hubissa. Kun Jack lähtee kellareihin selvittämään tilannetta, hän löytää sieltä vanhan tutun – Michaelin, joka on – tietenkin – se sama satamatyöläinen, joka jäi ainoana henkiin vuonna 1953. Hän ei ole ikääntynyt päivääkään.

Pikku hiljaa selviää, että Michael hyppii ajassa hallitsemattomasti. Hän on tavannut jokaisen torchwoodilaisen joskus (esimerkiksi Toshiko Saton tämän ollessa vasta lapsi). Hypyt tiimiläisten menneisyyteen voisivat olla vakka miten kiehtovia, mutta ne jäävät ontoiksi. Mitään kovin uutta emme heistä opi vaan pääosassa on juonen kuljettaminen eteenpäin.

Michael ei pysty pysymään aloillaan ajassa, ja se on toisaalta hyväkin. Häntä nimittäin jahtaa pari vondraxia, jotka osaavat aikamatkailla tahdonalaisesti ja haluavat poistaa tämän anomalian maailmasta.

Jack ja Michael päätyvät tietysti suhteeseen keskenään, mutta eivät kevyesti. Heille aika kulkee eri suuntiin; kun Michael tapaa Jackin, suhde on Jackin menneisyyttä, mutta Michaelille Jack on ventovieras. Jack myös tietää, miten Michael tulee kuolemaan, eikä voi asialle mitään.

  • Juonipaljastus päättyy

Trace Memory on mielenkiintoinen leikki ajassa hyppimisellä ja sen psykologisilla vaikutuksilla ihmismieleen. David Llewellyn ei ole lempi-Torchwood-kirjoittajani, mutta pärjää ihan hyvin. Tarina on kummallisen kiireetön ja fatalistinen ollakseen Torchwoodia – kaikki on tavallaan jo tapahtunut, eikä mihinkään voi vaikuttaa.


Something in the Water (Trevor Baxendale)

Trevor Baxendale (2008) Something in the Water.

Torchwood-kirjasarja, osa 4.

Torchwood-kirjasarjan neljäs osa on karmeaa luettavaa flunssakaudella. Cardiffissa alkaa levitä flunssaepidemia, joka tappaa ihmisiä. Lääkärit ovat voimattomia.

  • Juonipaljastuksia

Tarina alkaa lääkäristä. Tri. Bob Strong saa potilaaksen Saskia Hardenin, mystisen naisen, joka on yrittänyt tappaa itsensä useita kertoja. Tapaaminen on erikoinen, ja sen jälkeen Strong sairastuu tajunvievään flunssaan.

Samaan aikaan Jack Harkness ja Owen Harper jahtaavat weeviliä. He löytävät jonkin vedessä elävän otuksen, joka pystyy tappamaan suurimmankin weevilin kevyesti.

Gwen Cooper ja Toshiko Sato tutkivat chrononpartikkeleiden virtaa, ja päätyvät suolle. Suolla elää kuulemma ‘water hag’, vesinoita (onko tälle jokin myyttinen vastine suomen kielessä?) Toshiko on upota suohon, ja kun hänet kiskotaan pintaan, pinnalle nousee myös ruumis, joka herää hubissa henkiin.

Ianto Jones tuo Saskia Hardenin tapauksen muun tiimin tietoisuuteen. Useita itsemurhia (veteen hukuttautumisia) läpikäynyt nainen on kuollut monta kertaa, mutta herännyt aina uudestaan eloon. Saskian kautta löytyy lääkäri Strong sekä flunssaepidemia, joka etenee kaupungissa tappaen ihmisiä (flunssa on tietenkin jotain muuta kuin miltä se aluksi näyttää).

  • Juonipaljastus päättyy

Trevor Baxendale kirjoittaa loistavaa Torchwoodia. Hahmot ovat eläviä ja tunnistettavia, ja jokainen keskustelu on ripoteltu täyteen kuivaa huumoria. Olen suuri Owen-fani, joten nautin erityisesti siitä, miten hänet on kirjoitettu puhumaan – älykkäästi, kyynisesti ja humoristisesti, mutta pinnan alta lämpöä tihkuen.

Toiminnallinen kirja kuljettaa tiimiä vauhdilla eteenpäin. Tilanteet ovat Torchwoodin asteikolla uskottavia ja kiireentuntu aitoa.

Kaiken lisäksi Jack mainitsee jotakin mielenkiintoista tarinan ulkopuolelta puhuessaan puhelimessa YK:n yhteyshenkilön kanssa: “I was promised a full report on the Helsinki Warp.” Jep, täälläkään me emme ole ajan ja paikan vääristymiltä turvassa.

Design a site like this with WordPress.com
Get started