Kukakirja

Everyone Says Hello (Dan Abnett)

Dan Abnett (2008) Everyone Says Hello. Torchwood Tales. Read by Burn Gorman.

–

Everyone Says Hello on kahden CD:n mittainen äänikirja (n. 2,5 tuntia), jonka lukee Owen Harperia sarjassa näytellyt Burn Gorman. Gormanilla on ihastuttava tapa olla läsnä kaikessa, mitä hän tekee, eikä äänikirjan lukeminen ole poikkeus. Hän kuulostaa siltä kuin lukisi juuri minulle, juuri nyt, vaikka kirja on kymmenen vuoden takaa.

Dan Abnettin kirjoittama Torchwood on kuivien vitsien ja kiperien tilanteiden Torchwood – eli juuri sellainen, jollaisena olen tiimiä oppinut rakastamaan. Erityisesti Owen ja Jack Harkness saavat runsaasti tilaa heitellä ilmoille kuivakkaita ja toisinaan aggressiivisiakin huomioitaan.

Juonipaljastuksia

Tarina alkaa, kun Owen herätetään töihin viiden jäljestä aamulla. Owen ei ole aamuihmisiä. Hän raahautuu kohti hubia, mutta joutuu vähän väliä pysähtymään, sillä ihmiset alkavat kadulla tervehtiä häntä.

Sama ongelma kohtaa Gwen Cooperin: kaikki mahdolliset ihmiset tervehtivät häntä kadulla ja alkavat kertoa hänelle yksityiskohtia elämästään. Jack ei kuitenkaan pidä asiaa tutkimisen arvoisena – kyse on kohteliaisuudesta, ei sentään alienien invaasiosta.

Tämä on jotenkin suomalaisena hyvin helposti samaistuttava ongelma. Onko ihmisten yllättävä kohteliaisuus normaalia? Miten toimia, jos jokainen vastaantulija alkaa tervehtiä?

Pikku hiljaa tilanne tietenkin kärjistyy, ja kohta tervehtijät alkavat jo jahdata niitä, jotka eivät tervehdi toisiaan. Kirjassa on loistavia hetkiä, esim. ääneennaurattava takaa-ajokohtaus kadulla, joka on täynnä hylättyjä autoja. Takaa-ajo matelee autojen välistä ja jalkakäytävien kautta. “How’s it going?” kysyy Toshiko Sato hubista. “Surprisingly slowly”, vastaa Jack.

Juonipaljastus päättyy

Tarina on todella hauska ja hyvin kirjoitettu. Kuunneltuna siinä on kuitenkin minulle vähän liikaa henkilöitä. Unohdan jokaisen nimen heti sen kuultuani, joten ties miten monen sivuhahmon elämän seuraaminen pudottaa aika ajoin kärryiltä. Oliko tämä jo joku tuttu? Vai onko tämä nyt eka kertaa tässä?

Torchwoodin porukka on jaettu kahtia siten, että Gwen, Owen ja Jack ovat keskellä toimintaa kentällä ja Toshiko ja Ianto hubissa. Toshiko ja Ianto ovat läsnä lähinnä muutamana sivulauseena, mutta hoitavat he sentään ihan tärkeitä hommia niissä sivulauseissa.

Kaiken kaikkiaan tarina kantaa hyvin. Sen kuuntelee mielellään kerralla läpi, vaikka se viekin sen 2,5 tuntia.

Magic of the Angels (Jacqueline Rayner)

Jacqueline Rayner (2012) Magic of the Angels, 110 s.

–

“The angel moved…” Amy whispered.

“Oh yes,” replied the Doctor grimly. “The angel moved.”

Doctor Who -kirjoista on julkaistu myös lyhyiden kirjojen Quick Reads -sarja. Nopealukuisten miniromaanien sivumäärä on aina noin sata, ja fontti on sen verran suurta, että kirjan lukee suunnilleen yhdeltä istumalta.

Olen suuri weeping angelien fani (en ole muuten koskaan katsonut, miten näiden alienien nimi on suomennettu tv-sarjassa). Olen yrittänyt kerätä itselleni kaikki ne kirjat, joissa Tohtori kohtaa enkelit. Nopealukuisten sarjastakin löytyy yksi tällainen: Magic of the Angels.

Juonipaljastuksia

11. Tohtori viettää Amyn ja Roryn kanssa lomaa Lontoossa. Tohtori osoittelee kaupungin maamerkkejä ja kertoilee, mitä on missäkin niistä tehnyt. Lomalaisten tie vie taikurin esitykseen, jossa taiotaan tyttöjä kadoksiin. Tohtori seuralaisineen tunnistaa enkelipatsaan, joka on osa esitystä. Weeping angelhan se siinä lähettelee tyttöjä menneisyyteen, ja taikuri saa esityksestään mainetta ja kunniaa.

Lyhyeen tarinaan mahtuu huomattavan paljon. Rory törmää kahteen vanhaan naiseen, jotka muistavat unenkaltaisesti ilmestyneensä tyhjästä vuoteen 1945. Nämä ovat niitä tyttöjä, joita nykypäivästä lähetellään menneeseen elämään elämänsä loppuun siellä.

Tohtori ja Amy esiintyvät taikureina päästäkseen teatterin takahuoneeseen. Sieltä löytyy enkeli, joka on vähällä heittää myös Tohtorin vuoteen 1945.

Amy kaappaa illan esitykseen valmistautuneen tytön ja lähtee itse tämän sijasta lavalle. Juuri kun Amy olisi joutumassa enkelin kynsiin, tapahtuu viimehetken käänne.

Juonipaljastus päättyy

Enkelit eivät enää koskaan ole yhtä pelottavia kuin esiintyessään ensimmäisen kerran Doctor Who -jaksossa Blink. Siitä huolimatta niiden parissa on aina kutkuttavaa. Niille voi kirjoittaa mitä kieroimpia aikaan liittyviä juonia, ja niin nytkin – Jacqueline Rayner on asettanut kahdessa iässä elävät tytöt/mummot odottamattomiin tilanteisiin. Koska tapahtumat kiertävät kehää, Tohtori päätyy jopa aloittamaan koko ketjun auttaessaan mummoja nykyhetkessä.

Kirjassa on sopivasti kevyttä huumoria. Erityisesti fanitan Tohtorin kiertoajelua, jolla hän kertoo, miltä Lontoo hänen silmissään näyttää. Alieneja siellä, vankina istumista tuolla. Rento, menneisyydestään rupatteleva Tohtori olisi parasta seuraa mille tahansa lomalle.

Mr Invincible (Mark Morris)

Mark Morris (2012) Mr Invincible. Torchwood Tales. Read by Tom Price.

–

Mr Invincible -äänikirja on suoraa jatkoa Torchwood Talesin edelliselle äänikirjalle, Red Skiesille. Red Skiesin päätarinan sivujuonena Jack Harkness saa näynomaisia välähdyksiä omasta menneisyydestään. Yhdessä näistä Gwen Cooper kuolee.

Juonipaljastuksia.

Harkness marssii Cardiffin poliisilaitokselle, ja tapaa Andy Davidsonin. Käy ilmi, ettei Gwen olekaan kuollut – vielä. Jack kuitenkin uskoo näkyynsä, ja lähtee selvittämään, miten voisi estää ennustuksen toteutumisen.

Andyllä on Jackille yksi johtolanka: cardiffilainen perheenisä on muuttunut kuolemattomaksi ja toimii nyt kaupungin yksityisenä supersankarina. Pikku hiljaa kaupunki alkaa kärsiä myös aikavääristymistä, joiden seurauksena osa ihmisistä ikääntyy hallitsemattomasti, ja muutama aikuinen muuttuu taaperoksi.

Jack selvittelee omituisten tapahtumien kulkua ja jutun päätekijäksi osoittautuu parheenisä-supersankarin teinitytär. Tyttö ei olekaan niin inhimillinen kuin on kuviteltu. Kaiken muun keskellä Jack pystyy myös ihan äkkiseltään estämään Gwenin kuoleman.

Juonipaljastus päättyy

Andyä näyttelevää Tom Pricea on hauska kuunnella. Hän lukee äänikirjan aivan eri ihmisenä, ja esittää vain Andyn vuorosanat tutulla, andymäisellä äänellä. Jouduin jopa tarkistamaan levynkannesta, että kyllä, Tom Price tämä lukija oikeasti on.

Mr Invincible on vähemmän toiminnantäyteinen kuin Torchwood-tarinat yleensä. Nyt puhutaan, selvitellään, kysellään ja päätellään. Tämä on mukavaa vaihtelua normaaliin juoksemiseen ja ammuskeluun. Lopulta Jack Harkness joutuukin turvautumaan enemmän charmiinsa kuin aseisiin tai nopeaan reaktiokykyyn.

Terminal of Despair (Steve Lyons)

Steve Lyons (2011) Terminal of Despair, 180 s.

–

Terminal of Despair on BBC Children’s Booksin julkaisu, eli nuoremmalle yleisölle suunnattu kuin ne Tohtori-kirjat, joista olen tähän mennessä kirjoittanut. Kohderyhmä näkyy kirjan lyhemmässä mitassa, isommassa fontissa sekä siinä, että kirjassa ei kukaan kuole. Muuten tarina on sellainen kuin Tohtori-seikkailut yleensäkin: odottamattomia ongelmia, yllättäviä alieneita, mutkia matkassa, ja lopussa kaikki ratkeaa.

Juonipaljastuksia

Yhdestoista Tohtori, Amy ja Rory saapuvat avaruusalusten matkustajaterminaaliin. Tilanne on omituinen: kaikki lennot on peruttu ja terminaali karanteenissa. Terminaaliin jumiin jääneet ihmiset ovat lannistuneita ja aloitekyvyttömiä.

Syy ahdinkoon paljastuu pian. Terminaalissa elää lauma despondeja, eläimiä, jotka syövät ihmisten toivoa. Mitä enemmän ihminen toivoo, sitä kiivaammin despondit hänen kimppuunsa hyökkäävät. Hyökkäyksen jälkeen ihminen on toivoton, eikä enää halua edes yrittää ratkaista tilannettaan.

Pienin askelin Tohtori kumppaneineen ratkoo ongelmaa. Tohtori on täynnä intoa: “Impossible situations? I get out of four every day before breakfast. Unbeatable odds? I beat them in my spare time.”

… kunnes despond käy Tohtorin kimppuun ja vie tältä kaiken toivon. Kohtaloonsa alistunut Tohtori on pahinta, mitä voi olla, sillä juuri hänen tehtävänsä on tuoda toivoa toivottomiin hetkiin.

Amy löytää avaimen Tohtorin ja terminaalin asukkaiden toivoon. Toivon kautta löytyy myös tie ulos karanteenista.

Juonipaljastus päättyy

Nopealukuisen kirjan jokainen luku on tasan 10 sivun mittainen. Lukeminen koostuu siis lyhyistä katkelmista, minkä on varmaankin ajateltu pitävän lukemisen imua yllä.

Vaikka hirviömäisten alieneiden kohtaaminen ja kamppailun voittaminen onkin Tohtori-tarinoissa erittäin usein toistuva teema, pidän tällaisista uusista alieneista ja niiden erikoisista käyttäytymistavoista. Kirjan verettömyys on myös plussaa. Kirjoissa, joissa ihmisten sisään pääsee eri tavoin kuin sivuhenkilöiden elämään tv-sarjassa, hahmojen kuolemat tuntuvat aina todella vahvoilta ratkaisuilta.

BBC Chidren’s Booksin sarjassa on monta kirjaa (joissa kaikissa on yhtä upeat kannet). Pitänee hommata näitä muutama lisää, kyllä tällaisten parissa viihtyy.

The Good Doctor (Juno Dawson)

Juno Dawson (2018) The Good Doctor, 230 s.

–

Juno Dawsonin kirjoittama The Good Doctor on ensimmäinen lukemani kirja, jossa seikkailee 13. Tohtori seuralaisineen. Tarina alkaa keskeltä sotatannerta Lobos-planeetalla, jossa Tohtori on synnyttämässä rauhaa ihmisten ja alkuperäisasukkaiden, koiran näköisen loba-kansan, välille.

Viime vuonna ilmestyneissä tv-sarjan jaksoissa kolmastoista Tohtori asettui alleviivaavan usein edistämään tasa-arvoa. Hän saapui paikalle ihmiskunnan kannalta tärkeissä käännekohdissa, ja päätyi kamppailemaan rasismia ja muita yhteiskunnallisia ongelmia vastaan.

Samaa teemaa on kirjoitettu The Good Doctor -kirjaan. Nyt ollaan planeetalla, jossa uskonto määrää kaiken: naiset eivät saa kulkea yksin kadulla, naiset eivät saa tulla sisään temppeliin, loba-kansan jäsenet ovat ihmisen alamaisia jne.

Ymmärrän hyvin tämän aihepiirin houkutuksen nyt, kun Tohtori näyttää naiselta. Hänet voidaan kirjoittaa tilanteisiin, joissa hän ei niin vain voikaan marssia tiloihin ja asettua johtamaan joukkoa. Tässäkin tarinassa hän joutuu turvautumaan Grahamin apuun päästäkseen edes sisään temppeliin, jonne naiset eivät saa jalallaan astua.

Juonipaljastuksia.

Tarinassa pompataan alkukohtauksen jälkeen ajassa 600 vuotta eteenpäin. Tohtori päätyy vahingossa näkemään aikaansaamansa rauhan seuraukset. Planeetalla on alettu palvoa Hyvää Tohtoria, joka toi Lobaan rauhan, ja hänen nimissään ihmiset sortavat sekä naisia että muunlajisia (loba-kansaa).

Onneksi Tohtorilla on mukanaan Grahamin lisäksi myös Yasmin ja Ryan. Joukkio hajaantuu: Yas päätyy osaksi maanalaista vastarintaa, Ryan on temppelin nimittämä pyhimys ja Grahamista on tullut jumala; hän on se Hyvä Tohtori, jota valtakunnassa palvotaan. Jumalahan ei toki voi olla nainen, joten tältä osin historiankirjoitus on muutettu sopimaan miehiseen tarinaan paremmin.

Tohtori päätyy jumalanpilkkaan toisensa jälkeen suunnilleen vain olemalla olemassa/nainen. Hän marssii sisään temppeliin – jumalanpilkkaa. Hän esittelee itsensä Tohtoriksi – jumalanpilkkaa. Toimintamahdollisuudet ovat vähäiset.

Ratkaisu löytyy monesta suunnasta. Temppelin vääristämää historiankirjoitusta oiotaan ja maanalaisen terroristiliikkeen vastarinta kaatuu temppelin myötä.

Juonipaljastus päättyy

Kirjassa on yksi erityisen herkullinen pätkä, jossa kaupungin pormestarille kerrotaan naispuolisesta vierailijasta, joka väittää olevansa Tohtori. Temppelin edustaja esittää asian näin:

“Women are simply inferior. How could the Good Doctor ever be something so lowly when he is the best of everything we understand?”

Teksti on kuin suora piikkii niille sarjan faneille, jotka eivät uskoneet, että nainen voi esittää Tohtoria. Väite voisi olla (kärjistetty) katkelma mistä tahansa asiaa käsitelleestä keskusteluketjusta.

13. Tohtorille valittu yhteiskunnallisten epäkohtien korjaajan ja ilmituojan rooli on jonkinlainen rasite. (Vai onko se? Ovathan aiemmatkin Tohtorit aina puolustaneet sorrettuja.) On kuitenkin kiinnostavaa asettaa sankarillisuuteen tottunut toiminnan henkilö tilanteisiin, joissa hän ei sukupuolensa vuoksi pääse toimimaan.

Toivon siitä huolimatta, että jatkossa ihan puhtaalle sankaruudellekin löytyy enemmän tilaa. Tohtori saisi sukupuolesta riippumatta olla rämäpäinen, vitsikäs, omituinen ja itseriittoinen itsensä.

Red Skies (Joseph Lidster)

Joseph Lidster (2012) Red Skies. Torchwood Tales. Read by John Telfer.

–

Minne Jack Harkness lähtee, kun hän poistuu planeetalta Torchwoodin kolmannen kauden lopussa? Kun hänen tekojensa paino on liikaa kannettavaksi? Tähän kysymykseen vastaa osaltaan Red Skies -äänikirja, jonka lukijana on John Telfer.

Juonipaljastuksia

Red Skiesin tarina on jäänyt kiehtomaan minua heti ensikuuntelun jälkeen. Siinä Captain Jack yrittää päästä eroon entisestä elämästään ja päätyy planeetalle, jolla ei ole yhteyttä muuhun universumiin. Asukkaat eivät edes tiedä, että on olemassa jotain muuta kuin heidän maailmansa.

Jack juo terveellistä kasvisjuomaa baarissa (planeetalla ei tunneta myöskään alkoholia), kun baarin työntekijä alkaa yllättäen ylistää Torchwoodia. Vähitellen ilmenee, että “Torchwood is God. Torchwood is everything.”

Jack yrittää kysellä lisää tästä Torchwoodista, ja päätyy vankilaan jumalanpilkkasyytteiden kera. Siellä hän tapaa poliisin, jonka saa puhutuksi puolelleen. Yhdessä he aloittavat matkan kohti Torchwoodin temppeliä.

Matkalla poliisi muun muassa paljastaa Jackille homoutensa, josta Torchwood rankaisee kuolemalla. Tiukkapipoinen Torchwood-jumala rankaisee aika monesta muustakin asiasta kuolemalla.

Perillä Jack tapaa vanhan tuttunsa. Torchwoodilla on kuin onkin osuutta asioihin.

Juonipaljastus päättyy

En tiedä, johtuuko se vain siitä, ettei John Telfer ole Torchwood-näyttelijä, mutta hänen luentansa alkaa loppua kohden ärsyttää. Hänen tulkintansa raivoavan jumalan äänestä menee niin, yli, etten eläydy tekstiin vaan näen silmissäni näyttelijän huutamassa yksin äänityskopissaan.

Red Skiesin kirjoittanut Joseph Lidster on käyttänyt tarinassa rohkeasti Jackin menneisyyttä ja luonut uutta historiaa Torchwoodille. Vähitellen tarinan edetessä Jack parantuu henkisestä ylikuormituksestaan, vaikkei olekaan todennäköistä, että hän koskaan unohtaa, miten hän pelasti maailman lapsenlapsensa kustannuksella Children of Earth -kauden lopussa.

Lidster tosin sortuu samaan maneeriin kuin niin moni Captain Jackin hahmoa kirjoittanut kirjailija: joka välissä kapteenin kerrotaan virnuilevan (grin). Sana kyllä kuvaa parhaiten tuttua ilmettä Harknessin kasvoilla, mutta ehkä tällainen reilun tunnin äänikirja olisi mahdollista tarpoa läpi myös ilman kymmeniä virneitä.

Fallout (David Llewellyn)

David Llewellyn (2012) Fallout. Torchwood Tales. Read by Tom Price.

–

Torchwood-maailman sympaattisinta poliisia, Andy Davidsonia, näyttelevä Tom Price on lukenut Fallout-äänikirjan. Lukijat onkin usein valittu vähän sen mukaan, kuka hahmoista tarinassa on etualalla, ja Fallout on kokonaan Andyn käsissä.

Juonipaljastuksia

Torchwood on kuollut ja hubi on räjäytetty. Siitä huolimatta (ja vähän sen takiakin) alienien rellestys Cardiffissa jatkuu. Joten, kun Andy Davidson löytää rikospaikalta viitteitä ulkoavaruudellisesta teknologiasta, mitä hän voi tehdä? Hän soittaa Gwen Cooperille Yhdysvaltoihin, muttei saa juurikaan apua. Kenelle minä nyt voin soittaa, kun Torchwoodia ei ole? hän kysyy. “There’s nobody you can call”, Gwen vastaa.

Davidson tapaa murhapaikalta hengissä selviytyneen Yasmin Khanin. Kyllä, tämän hahmon nimi on oikeasti Yasmin Khan. Samannimisestä naisesta tulee 13. Tohtorin seuralainen vuonna 2018 – sattumaako?

Kyseessä on joka tapauksessa eri Yasmin, koska tällä Yasminilla on veli. Veli nyt vain sattuu olemaan muodonmuuttaja-alien, jolla on virus, joka voi tuhota kaiken hiileen pohjautuvan elämän.

Andy ja Yasmin päätyvät sekä pakenemaan että seuraamaan murhaaja-alienia ja tämän kelkkaan hypännyttä, venäläisen Torchwood-vastineen agenttia. Lopputaistelu käydään miekoin Lontoossa, National Galleryssä. Ihanaa, vaikkakin museoesineille vähän tuhoisaa touhua.

Juonipaljastus päättyy

Tom Price on mukavaääninen lukija. Aluksi hänen puhetapansa tuo mieleen Andyn kertoilemassa juttua kavereilleen, mutta tarinan edetessä Andy unohtuu. Price on monipuolinen äänenkäyttäjä ja tuntuu tosiaan kertovan juttua enemmän kuin lukevan kirjaa ääneen. Miellyttävää.

David Llewellynin kirjoittamaa tarinaa kuuntelee mielellään. Erityiskiitos kiinnostavista sivuhahmoista – venäläinen agentti etunenässä. Hänen kauttaan päästään sopivasti piikittelemään Torchwoodin epäammatillisia toimintamalleja, joiden suoraa seurausta osa tästäkin sopasta on.

Army of One (Ian Edginton)

Ian Edginton (2012) Army of One. Torchwood Tales. Read by Kai Owen.

–

Torcwood Tales, tuo kuudentoista CD-levyn aarrearkku täynnä äänikirjoja. Poimin kirjastosta tänään Army of One -tarinan, jonka luke Rhys Williamsia tv-sarjassa esittänyt Kai Owen.

Äänikirja on tosin vähän harhaanjohtava sana. Ensinnäkin tarina on vain yhden CD:n mittainen (1 tunti, 11 minuuttia) ja toiseksi Kai Owen eläytyy lukemiseensa pikkuisen enemmän kuin äänikirjojen lukijat yleensä. Musiikkiakin on.

Näitä äänikirjoja lukemassa on muitakin sarjan näyttelijöitä. Ihan lempparini on Burn Gorman (Owen Harper), jonka ääntä kuuntelisin vaikka maailman tappiin. Näyttelijät eläytyvät tekstiin ja hahmoihin niin, että lukevat jokaisen hahmon vuorosanat erilaisella äänellä. Erityisen hauskaa on kuunnella, miten eri näyttelijät esittävät Jack Harknessia.

Army of One sijoittuu aikaan välittömästi Torchwoodin neljännen kauden jälkeen, ihmeen jälkimaininkeihin. Kaikki ihmiset ovat hetken olleet kuolemattomia, mutta nyt on palattu arkiseen elämään.

Juonipaljastuksia

Gwen, Rhys ja Anwen ovat lomalla Washingtonissa. Rhys hakee kaupasta vaippoja, kun FBI saartaa ja pidättää hänet. Hänet lukitaan selliin, joka on täynnä Rhys-nimisiä tyyppejä; toiseen selliin kerätään Gwenejä. Murhia selvittävien agenttien ainoana johtolankana ovat nämä kaksi etunimeä.

Gwen Cooper pääsee kuitenkin Anwenin kanssa pakoon ja alkaa selvittää yhtäkkisiä näkyjään. Niitä seuratessaan hän saapuu rikospaikalle, jossa on tehty erikoinen murha.

Tarina hyppää takaumaan, jossa ovat läsnä kaikki tutut Torchwoodin jäsenet. Selitys Gwenin näyille löytyy alienista, jonka tiimi kuvitteli tuhonneensa jo vuosia sitten.

Loppuratkaisu on tavanomaisesta poikkeava ja kevyt. Hetken se tuntuu liiankin helpolta, mutta toisaalta: mikseivät asiat voisi joskus ratketa ihan luonnostaan?

Juonipaljastus päättyy

Tunnin mittainen miniäänikirja on kiva konsepti, koska sen voi kuunnella kerralla kokonaan vähän samoin kuin katsoisi tv-sarjan jakson. Kai Owenin luenta on napakkaa ja paikoin aggressiivista, se kiihtyy ja rauhoittuu tarinan jännitteiden mukana.

Minulle tällainen eläytyvä ja jännitysmusiikilla maustettu äänikirja toimii hyvin. Jonkun toisen mielestä näin vahva lukijan läsnäolo saattaa olla ärsyttävää.

Another Life (Peter Anghelides)

Peter Anghelides (2007) Another Life, 253 s.

Torchwood-kirjasarja, osa 1.

–

Another Life aloittaa Torchwood-kirjasarjan. Tiimin jäsenet hupenevat kirjojen myötä samaa tahtia kuin tv-sarjassakin, mutta näin alussa mukana ovat yhä kaikki.

Torchwoodin hohto onkin juuri tiimissä. Viisi erilaista, kokonaista ja eri syistä toimivaa hahmoa luo orgaanisen yhteisön. On kuin he olisivat saman eliön osia. Työyhteisön suhteet ovat tietenkin aivan liian läheiset ja kieroutuneet, joten työasioiden lisäksi setvitään ihmissuhteita ja riitoja.

Vaikka olen katsellut Torchwood-jaksot aivan puhki, en koskaan lakkaa kaipaamasta takaisin Jackin, Owenin, Ianton, Toshikon ja Gwenin seuraan. Kirjasarja onkin mainio keksintö laajentaa sarjan maailmaa. Ja kirjojen jälkeen tulevat kuunnelmat – uusimpina Torchwoodin kuunnelmina ilmestyneet viides ja kuudes kausi, jotka loikkaavat tapahtumineen nykypäivään ja joissa kootaan uutta henkilöstöä raunioituneen Torchwoodin elpyessä jälleen toimintaan.

Hub (en oikein tiedä, miksi sitä pitäisi suomeksi kutsua; ehkä vain hubiksi) on niin persoonallinen työympäristö, että pidän sitä suorastaan yhtenä tiimin jäsenenä. Tv-sarjassa luotu estetiikka kantaa myös kirjoissa, joihin tilaa voi aina kirjoittaa ja kuvitella lisää telkkarissa nähdyn päälle.

Juonipaljastuksia

Another Life on todella omituinen valinta kirjasarjan aloittavaksi osaksi. Sarjassa on joitakin aivan upeita teoksia, joissa hahmot suorastaan purskahtavat eloon, mutta Peter Anghelides on jotenkin minun makuuni turhan vakava kirjoittaja. Vaikka hahmojen keskustelut vaikuttavat aidoilta, juonta varten on pitänyt rakentaa liikaa asioita, joihin en usko.

Kuten se, että Owen käyttäisi kaiken aikansa tietokonepelejä pelaten. Missä välissä hän sellaista ehtisi? Ja että Toshiko olisi tehnyt virtuaalitodellisuuden, jonka hän tuosta vain liittäisi osaksi Owenin pelaamaa peliä ja loisi näin hubista kolmiulotteisen pelitilan. Miksi he tällaiseen käyttäisivät aikaa? Peli on joka tapauksessa oleellinen osa juonta, koska pelin kautta Owen tapaa juonen kannalta tärkeän hahmon.

Cardiffissa on tietysti harmaata ja sataa. Murhat ovat verisiä ja aivan erityisen kammottavia. Anghelides on valinnut tyylilajikseen raa’an murhadekkarin, johon jään kaipaamaan keveyttä ja huumoria.

Juonipaljastus päättyy

Tarinassa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta koska en usko kaikkiin oleellisiin juonenkäänteisiin, en saa kirjaan kovin lämmintä suhdetta. Olen lukenut sen kaksi kertaa, mutta se säilyy etäisenä ja vähän turhauttavana.

Niin että: miksi aloittaa kirjasarja tällä teoksella? Heti seuraava osa on ihan mahtava, mutta siitä sitten enemmän toiste.

Death and the Queen (James Goss)

James Goss (2017) Death and the Queen. Full Cast Audio Drama. Big Finish Productions.

–

“And… of course there’s something moving around in the mist!”

Big Finishin kuunnelmasarja 10. Tohtorin ja Donna Noblen seikkailuista on sielukkaampi kuin vastaava sarja, jossa Tohtorin kumppanina on Rose Tyler. David Tennant ja Catherine Tate vaikuttavat aidosti intohimoisilta ääninäyttelijöiltä, joiden yhteistyö toimii täydellisesti.

Kirjoittaja James Goss käyttää loistavasti hyväkseen Donna Noblen ja Tohtorin tuttua, vitsailevaa ja vauhdikasta keskustelutyyliä. Kuunnelma on ohipuhumisen, leikkisyyden ja väärinkäsitysten juhlaa. Samalla Goss vitsailee metatasolla ja leikkii Doctor Who -tarinankerronnan muodoilla.

Juonipaljastuksia

Donna on menossa naimisiin (taas)! Ja vieläpä 1700-luvulla ja prinssin kanssa! Tohtori saapuu häihin mukanaan huonoja uutisia: Kuolema on tulossa Goratanian kuningaskuntaan. Ja niin Kuolema saapuukin, keskelle Donnan häitä.

Kuolema on tarjonnut kuningaskunnalle 500 vuotta ilman sotia. Ja nyt se on tullut vaatimaan veronsa.

Hevosia, nostosiltoja, kuninkaallista perhedraamaa. Tässä kuunnelmassa on kaikkea. Vauhti on hengästyttävä ja nokkela dialogi saa vähän väliä nauramaan ääneen.

Juonipaljastukset päättyvät

Tämän jälkeen tekee mieli katsella jälleen kerran Doctor Whon neloskautta. Olen vuosien mittaan alkanut kovasti arvostaa Donnaa, aikuista ja itsepäistä naista Tohtorin seuralaisena. Hän on aito, arkinen ihminen, joka ei anna Tohtorin kuvitella itsestään liikoja.