Kukakirja

Snow White and the Seven Keys to Doomsday (Justin Richards)

Justin Richards (2016) Snow White and the Seven Keys to Doomsday, 36 s. Time Lord Fairy Tales.

–

Time lord -satujen toinen kirja, Snow White and the Seven Keys to Doomsday, sijoittuu Winter-nimiselle planeetalle. Planeettaa aikanaan hallinnut paha kuningas Drextor on rakentanut tuomiopäivän koneen, jolla planeetan voi tuhota, elleivät alamaiset ole kuninkaalleen kuuliaisia. Kuningas on syösty vallasta, mutta kone on edelleen olemassa, kun kuningatar Salima aloittelee valtakauttaan.

Juonipaljastuksia

Tuomiopäivän kone tarvitsee seitsemän avainta toimiakseen. Ne on piilotettu ympäri Winterin planeettaa siten, ettei kukaan saisi laitetta käytöönsä. Kuningatar Salima yrittää löytää avaimet ja saada näin kansan kokonaan valtansa alle.

Palatsissa siivoava Lumikki sattuu vahingossa kuulemaan, miten tuomiopäivän konetta voi käyttää apuna avainten etsimiseen. Hän päättää etsiä avaimet ennen kuin kuningatar ehtii.

Lumikki on itse liian suuri siirtyäkseen koneen pienestä teleportti-ikkunasta avainten kätköpaikkoihin. Hän pyytää apua seitsemältä pieneltä kaivostyöläiseltä, jotka auttavat häntä. Avaimet löytyvät.

Tarina on suoraviivainen ja vailla vastuksia. Lopussa Salima yrittää toki saada avaimet itselleen, mutta tilanne ratkeaa ihan heppoisesti.

Juonipaljastus päättyy

Verrattuna satukirjasarjan ensimmäiseen osaan tämä on sisällöltään varsin kevyt. Ymmärrän, ettei 36 pienikokoisen sivun mittaan ihmeitä mahduteta, mutta kunnon satu kaipaisi ristiriitaa, kriisiä ja kaikkivoipaisia pahiksia. Ehkä niitä löytyy taas seuraavasta!

David Wardlen kuvitus on jälleen ihan mahtava.

The Emperor Dalek’s New Clothes (Justin Richards)

Justin Richards (2016) The Emperor Dalek’s New Clothes, 36 s. Time Lord Fairy Tales.

–

Tämä satukokoelma, Time Lord Fairy Tales, kuuluu niihin Doctor Who -teemaisiin teoksiin, joita katselin pitkään ennen ostopäätöstä. Tarinat ovat eräänlaisia uudelleentulkintoja vanhoista saduista, eikä niissä käsittääkseni juurikaan törmätä Tohtoriin.

Kun yhtenä kirjana aikanaan ilmestynyt satukokoelma tuli myyntiin 16 erillisen minikirjan kokoelmana, lämpenin ajatukselle. Tällaista on olla esteetikko: kaunis pakkaus helpottaa hankintapäätöstä huomattavasti.

Kirjoissa on vähän kuvitustakin. David Wardlen kuvajälki jäljittelee puupiirrosta, ja mustavalkoiset kuvat tuovat teoksiin eräänlaisen kirjapainotaidon alkuaikojen hengen.

Juonipaljastuksia

Sarjan ensimmäinen kirja, The Emperor Dalek’s New Clothes, yllätti minut positiivisesti. Heti alkuunsa tilanne on hyvin tohtorimainen: Rarjaran-niminen planeetta on Dalekien armoilla, ja suurin osa sen asukkaista orjuutettu. Vain pieni vastarintaryhmä jaksaa yhä taistella, mutta ensi sivuilla heistäkin suurin osa kuolee.

Mikään kepeä satu tämä ei siis todellakaan ole.

Kolme eloonjäänyttä vastarintaliikkeen taisteilijaa punoo juonen dalekien keisarin kukistamiseksi. He sabotoivat laitetta, jolla dalekit asentavat itselleen voimakentän, jonka läpi ammukset eivät pääse, ja suunnittelevat pommi-iskun keisarin surmaamiseksi.

Juonen onnistumista jännitetään koko pienen kirjan mitta. En kerro, kuinka käy – mutta sen verran sanon, että loppu ei ole onnellisimmasta päästä.

Juonipaljastus päättyy

Kauniit ja eriväriset, pienet kovakantiset kirjat ovat kuin karkkeja. Niiden selailemisesta tulee hyvä olo. Pienten kirjojen ilo on myös siinä, että niitä on helppo ottaa mukaan vaikka bussimatkalle tai piknikille. Pari satua repuntaskuun ja reissuun!

The House that Jack Built (Guy Adams)

Guy Adams (2009) The House that Jack Built, 238 s.

–

Cardiffissa on yli satavuotias talo, jolla on mystinen menneisyys. Lähes kaikki talossa asuneet ovat kuolleet ennen aikojaan. Osa on ryhtynyt murhaajiksi.

Nyt taloon muuttaa nuori pariskunta. Naapurustossa alkaa kuolla ihmisiä kummallisilla tavoilla: yksi uppoaa asfalttiin, toinen syttyy itsestään palamaan.

Ja arvatkaapa kuka omisti talon, kun se aikanaan valmistui? Eräs Jack Harkness.

Juonipaljastuksia

Torchwood tarvitsee uuden lääkärin, ja Jack palkkaa tehtävään Alexander Martinin, vanhan miehen, joka on oikeasti kotoisin toiselta planeetalta. (Tässä on viittaus Torchwood-sarjan edelliseen kirjaan, Bay of the Dead, jossa Jack näkee Alexanderin ohimennen muiden tapahtumien tiimellyksessä.)

Torchwood alkaa siis tutkia naapuruston erikoisia kuolemantapauksia. Alexander jää hubiin tekemään ruumiinavauksia, kun muu tiimi lähtee kentälle. Jack ei voi ymmärtää, miksei Torchwood tiedä talosta mitään. Kyllähän jossain vaiheessa sen satavuotista olemassaoloa jonkun olisi pitänyt havaita jotakin outoa!

Ianto Jones kuljeskelee taloa ympäröivillä kaduilla, ja putoaa yhtäkkiä kyseisen talon kaapista sen uusien asukkaiden niskaan. Iantolla on kätevästi taskussaan kortti, jossa lukee hänen nimensä, ja numero, johon hädän hetkellä soittaa. Näin Gwen Cooper ja Jack saavat tiedon Ianton olinpaikasta ja he lähtevät tapaamaan tätä mysteerien taloon.

Asiat menevät nopeasti solmuun. Talossa kummittelee, mutta kummitukset eivät ole aineettomia, vaan ne voivat oikeasti tehdä pahaa talon asukkaille. Huoneet siirtyvät paikasta toiseen siten, ettei niissä liikkuminen ole hirveän helppoa. Jack kohtaa ihmisiä omasta menneisyydestään ja joutuu elämään sata vuotta sitten tapahtuneen tragedian uudelleen ja uudelleen.

Talon uudet asukkaat reagoivat kuten kuka tahansa reagoisi: he pakenevat. Maailma talon ympäriltä on kuitenkin kadonnut, joten he ovat jumissa. Vähitellen murhanhimo iskee toiseen heistä.

Kun taas yksi aikaikkuna avautuu (menneisyyden asukkaat kulkevat näistä ikkunoista eri aikoihin kummittelemaan), Jack hyppää rohkeasti sisään. Hän päätyy kohtamaan tyypit, jotka ovat kaiken takana: alienit, jotka käyttävät aikavääristymien energiaa ravinnokseen. He ovat lukittautuneet Jackiin, koska tämä jos kuka luo vääristymiä ympärilleen jatkuvasti kuollessaan ja palatessaan takaisin elämään (aikamatkailusta nyt puhumattakaan). Käy ilmi, että aika on sekoitettu vasta äskettäin. Koko talon satavuotinen historia on mennyt uusiksi vasta ihan viime tuntien aikana (ja siksi Torchwoodkaan ei ole asioista kartalla).

Jack punoo juonen, joka sisältää riskejä ja räjähdyksiä. Monen elämä viimeisten sadan vuoden ajalta lähtee aivan uusille urille.

Ai niin, ja Alexander osoittautuu melko moraalittomaksi tyypiksi, joten hän saa potkut tiimistä saman tien.

Juonipaljastus päättyy

Kirja on kirjoitettu monesta näkökulmasta. Kerrontatekniikka on hauska: samat tapahtumat kerrotaan pariin kertaan, eri henkilöiden silmin, ja samalla lukija saa tietää, miksi kukin käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Guy Adams on luonut helposti sisäänsä imaisevan seikkailun, jossa lukija saa tuntea olevansa osa Torchwoodin tiimiä.

Torchwood: Outbreak (osat 1-3)

Torchwood: Outbreak. Big Finish Productions 2016. Kuunnelma, osat 1-3:

Incubation: Know (Guy Adams)
Prodomal: Love (Emma Reeves)
Invasion: Kill (Ak Benedict)

–

Torchwood: Outbreak on kolmiosainen kuunnelmasarja, jonka jokainen jakso kestää noin tunnin. Outbreak sijoittuu aikaan, jolloin Torchwoodissa on vain kolme jäsentä: Jack Harkness, Gwen Cooper ja Ianto Jones. Myös Rhys Williams ja Andy Davidson liittyvät kuunnelman tarinaan.

Outbreakin alussa cardiffilaiset alkavat sairastua mystiseen tautiin, joka saa heidän hallusinoimaan ja tekemään väkivaltaisia tekoja. Nopeasti selviää, että ihmiset haluavat tappaa erityisesti niitä, joita he eniten rakastavat.

Terveysviranomaiset sulkevat Cardiffin, ja armeija vahtii, ettei kukaan pääse kaupunkiin tai sieltä pois. Tarina kertoo niin viruksen kuin etenkin paniikin leviämisestä sekä poliittisista päätöksistä, jotka myydään ihmisille näiden turvallisuuden nimissä. Jotenkin ajankohtaista.

Juonipaljastuksia

Osassa yksi, Incubation: Know, Jack haastattelee yhtä tartunnan saanutta. Jackillä on käsitys siitä, mistä on kyse – hän on itse osallistunut 1950-luvulla lääketieteellisiin kokeisiin, joissa ihmisiin asennettiin nanovirus. Kokeet menivät pahasti pieleen, ja koehenkilöt poltettiin elävältä. Jack oli yksi heistä, muttei tietenkään kuollut.

Nyt Jack saa tartunnan haastattelemaltaan uhrilta. Hän asettaa itsensä karanteeniin, ja eristää koko Torchwoodin hubin. Gwen lähtee hubin ulkopuolelle ratkomaan hyvin kaoottiseksi yltynyttä tilannetta kaupungilla, mutta Ianto jää vahtimaan Jackin kuntoa.

Osa kaksi, Prodomal: Love, keskittyy viruksen vaikutuksiin ihmisissä. Virus saa ihmiset tappamaan rakkaimpiaan.

Työmatkalta palaava Rhys murtautuu armeijan barrikadien läpi Cardiffiin ja etsii käsiinsä Gwenin. Gwen etsii myös aviomiestään tappaakseen tämän. Jack jahtaa murhanhimoissaan Iantoa ympäri hubia ja hallusinoi.

Samalla saamme Torchwood-vierailijan 1950-luvulta, kun Norton Folgate -niminen agentti liittyy tarinaan vinkeän aikaikkunan kautta. Hän on aikanaan ollut osallinen nanoviruskokeisiin, ja Jack syyttää Nortonia suunnilleen kaikesta.

Viimeinen jakso, Invasion: Kill, keskittyy politiikkaan kaiken taustalla. Valtio kokoaa sairastuneita linnaan, jossa heille luvataan hoitoa. Heidät kuitenkin jätetään kuolemaan samalla, kun valtio suunnittelee suurta nanoviruskoetta koko väestölleen.

Uusi nanovirus on suunniteltu kumoamaan edellinen (eli lopettamaan ihmisten murhanhimo), mutta siihen on asennettu teknologiaa, jolla ihmisiä voi jäljittää, ja jopa heidän toimintaansa vaikuttaa. Sairautta käytetään siis porttina totalitaristisen yhteiskunnan luomiseen: te paranette viruksesta, mutta samalla, hups, menetätte kaiken yksityisyytenne.

Valtio myös syyttää muutamaa karanteenia rikkonutta sairastunutta siitä, että nämä ovat levittäneet viruksen koko maahan. Pelkän Cardiffin rokottaminen uudella nanoviruksella ei siis riitä, vaan on rokotettava koko maan väestö.

Jack hakkeroituu nanovirukseen ja Gwen ampuu Rhysiä ja niin edelleen; Torchwood hoitaa asiat kuntoon.

Juonipaljastus päättyy

Kuunnelmasarja on hyvin kirjoitettu ja toteutettu, ja näyttelijät sujahtavat ongelmitta rooleihinsa. Tällaista kuunnellessaan suorastaan näkee Torchwoodin toiminnassa, ja se on aina yhtä mahtavaa.

Tarinan nerokkuus piilee siinä, että nanovirus saa ihmiset tappamaan rakkaitaan. Näin siitä tulee rakkauden mittari: Rakastaako Jack Harkness oikeasti Iantoa? Haluaako Gwen yhtään tappaa Jackiä, vai pelkästään Rhysin?

Lopulta Ianto osoittautuu tapansa mukaan hiljaisen ylvääksi kärsijäksi, jonka rakkaus on nanovirustakin vahvempaa. Ianton suuhun on myös kirjoitettu yksi Torchwood-maailman parhaista lauseista. Kun Jack moittii Iantoa siitä, että tämä on altistunut virukselle, Ianto toteaa:

“Torchwood. Touching stuff we shouldn’t since 1879.”

The Water Thief (Jacqueline Rayner)

Jacqueline Rayner (2016) The Water Thief, 159 s.

–

Jotenkin osuvasti edellisen zombi-aiheisen Torchwood-kirjan jälkeen tartuin Jacqueline Raynerin kirjoittamaan Doctor Who -tarinaan The Water Thief. Kirjassa 11. Tohtori, Amy Pond ja Rory Williams matkustavat Egyptiin, jossa tehdään 1900-luvun alkupuolen tärkeimpiä arkeologisia löytöjä. Tämän Oxyrhynchus-kaivauksen löytöihin kuuluu mm. violetti papyruskäärö.

Rory tulee kaataneeksi teetä tämän violetin tekstikäärön päälle. Ja eikös siinä ole jo katastrofin ainekset.

Ai, miten niin osuvasti zombien jälkeen? Odottakaapas vain!

Juonipaljastuksia

Violetti papyruskäärö on tehty violetista kaislasta, joka teetilkan saatuaan alkaa kasvaa holtittomasti. Kasvi imee vettä niin tehokkaasti, että kun se osuu mihin tahansa vesipitoiseen – esimerkiksi ihmiseen – se kuivattaa tämän korpuksi. Ihmisistä tulee sekunneissa muumioita.

Rory jää huolehtimaan kaivauksen ihmisiä turvaan temppelinraunioihin, kun Tohtori ja Amy suuntaavat tekstikäärön syntyaikaan, parin tuhannen vuoden taakse, samaan paikkaan. Rory on tehokas ja päättäväinen toimija, mutta lopulta violettia kaislaa on kasvanut kaikkialle. 1900-luvun ihmisten tehtäväksi jää oikeastaan vain olla kuolematta janoon odottaessaan, että Amy ja Tohtori selvittävät tilanteen menneisyydessä.

Menneisyydessä vastassa on murhamysteeri ja violetin, pyhän kaislan palvontaa. Kaislaa käytetään mm. kuolleiden muumioimiseen. Tohtorilla menee pitkään päästä juonesta kiinni, mutta lopulta hän sekä paljastaa murhaajan että selvittää mystisen kaislan alkuperän. Eikä siinä ole mitään ulkoavaruudellista. (Oikeastaan kaiken takana saattaa olla Tohtorin joskus menneisyydessään tekemä virhe.)

Ja sitten ne zombit: jonkin aikaa muumioituina olleet ihmiset heräävät eloon eräänlaisina vettä etsivinä kasvien jatkeina. Kaikki, mihin he osuvat, kuivuu.

Kirja käyttää hienosti hyväkseen aikamatkailua. Amy, Tohtori ja Rory liikkuvat samoissa maisemissa – heitä erottaa vain aika. Kun Amy astuu temppeliin, jonka sisäpihalla on lampi, Rory kituu janoissaan saman temppelin aavikoituneissa raunioissa.

Juonipaljastus päättyy

Kirjan Tohtori on viehättävä ja tuttu. Ja jos olet joskus miettinyt, mistä time lord tunnistaa planeetan heti sen pinnalle astuessaan, niin esimerkiksi hajusta: ”Definitely Earth. It has a very distinctive scent, Earth. Sort of marshmallows and hope.”

Lyhyt, alle 200-sivuinen kirja on nopea lukea ja vauhti pysyy yllä koko ajan. Loppuratkaisu on lennokas ja tohtorimainen, mutta oikeastaan tässä tapauksessa lopulla ei ole niin merkitystä. Ajassa liikkuminen, arkeologia ja ihmiselämien kerrostuminen nousevat kirjan ydinteemoiksi.

Uskon, että luen tämän uudestaan joskus, kun kaipaan lyhyttä aikamatkaa Tohtorin seurassa.

Bay of the Dead (Mark Morris)

Mark Morris (2009) Bay of the Dead, 238 s.

–

Bay of the Dead kertoo yhden cardiffilaisen yön tarinan. Meidät johdatellaan juoneen kertomalla erilaisista yön kulkijoista; pari naista on lähdössä baariin, opiskelijaporukka varastaa yhden sukulaisen veneen ja lähtee humalaiselle ajelulle. Kaikki he kohtaavat kuolemansa, kun zombit valtaavat Cardiffin.

Kyllä, zombit. Edes Torchwood ei halua myöntää sitä todeksi, mutta kaupunki on hyvin kliseisten, kauhuelokuvista tuttujen elävien kuolleiden vallassa. Ja ne syövät ihmisiä.

Kirja käyttää hyväkseen kauhukuvastoa. Sen lisäksi tarinassa on paljon verta ja suolenpätkiä.

Juonipaljastuksia

Gwen Cooper viettää koti-iltaa Rhys Williamsin kanssa, kun zombit keskeyttävät heidät. Seuraa kilpajuoksu halki kaupungin, kun Gwen ja Rhys yrittävät selvitä hengissä hubiin kohtaamaan muun Torchwoodin.

Jack Harkness on innoissaan. Ianto Jones ei niinkään. Alienit ovat asia erikseen, mutta että zombeja?

Myös Andy Davidson on mukana yön tapahtumissa. Hänen työparinsa joutuu zombin hyökkäyksen kohteeksi, saa puremia ja muuttuu itsekin väkivaltaiseksi. Andy linnoittautuu kotiinsa erään kadulta pelastamansa naisen kanssa.

Menee todella kauan ennen kuin kukaan oikeastaan saa kiinni siitä, mitä tapahtuu. Elävien kuolleiden vyöry on nopea, ja Torchwoodin tiimi on nykyään vain kolmihenkinen.

Yhtäaikaisten tapahtumien vauhtia kuvaa se, että kirjassa päästään lähes puoliväliin ennen kuin tarina tiivistyy Torchwoodin ympärille. Siihen asti seurataan enemmän siviilien kamppailua zombitulvaa vastaan.

Kirjassa on paljon väkivaltaa, mutta myös keventäviä kohtauksia. Yhdessä kamppailussa Jack lyö päänsä ja menettää tajuntansa. Herättyään hän on häpeissään – hän ei kuollut kunniakkaasti vaan pyörtyi! – ja joutuu kärsimään tappelun tuottamat kolotukset kuten normaali ihminen (koska ei yhtäkkiä herääkään kuolleista täysin parantuneena).

Torchwood yrittää koota rivejään kaupungissa, jossa liikkuminen on hengenvaarallista. Ianto auttaa erästä naista ohimennen synnytyksessä, kun naisen puoliso muuttuu zombiksi kesken sairaalareissun. Lopulta Rhys pelastaa koko porukan pyytämällä palveluksia tutulta helikopterilentäjältä.

Tarinan keskushenkilönä on sairaalassa potilaana oleva mies, joka katseli paljon zombielokuvia ennen kuin kuin joutui koomaan. Hänessä asuu Leet, dellacoi-sukuisten alienien lapsi, joka on käyttänyt miehen mielikuvitusta luodakseen itselleen suojelijoiden armeijan.

Juonipaljastus päättyy

Muutamaan yön tuntiin sijoittuva tarina on riemukasta luettavaa. Tapahtumien vauhti luo hyvän kuvan siitä, miten kaoottisessa ympäristössä Torchwood yrittää toimia. Päätöksiä pitäisi tehdä ennen kuin edes tiedetään, mitä ja missä mittakaavassa oikeastaan tapahtuu.

Myös vaaran tunne on aito. Vaikken ole mikään zombien ystävä, pidin sekä tarinasta että siitä, miten kaikelle löytyi lopulta (torchwoodilaisittain) uskottava selitys.

The Art of Destruction (Stephen Cole)

Stephen Cole (2006) The Art of Destruction, 253 s.

–

Usein Doctor Who -kirjojen alussa kuvataan, kuinka Tardis ilmestyy jonnekin uuteen paikkaan. Nautin kovasti siitä, miten kirjailijat kuvailevat Tardiksen ääntä. Stephen Cole kuvailee ääntä kuolevan jättiläisen hengitykseksi.

The Art of Destruction tuo 10. Tohtorin ja Rose Tylerin tulevaisuuden Afrikkaan. He löytävät tutkijoita, jotka luovat uutta sienilajia, joka voisi vastata maapallon ruoantarpeeseen. Sitten alkaakin tapahtua, kun kasvatuslaitoksena toimivan tulivuoren luolissa niin ihmiset kuin eläimetkin alkavat muuttua kultaisiksi golemeiksi ja käydä ihmisten kimppuun.

Juonipaljastuksia

Tässä kirjassa tapahtuu paljon. Vähän liiankin paljon. Ainakin kolmasosan kerroksista olisi voinut jättää pois juonen siitä kärsimättä. Tarinan alku on kuitenkin hyvin hidas – tai ehkä se on hidas juuri runsauden takia. Kaikkea uutta pitää esitellä lukijoille niin paljon.

Tarinassa pyörii nimeämättömän alienlajin edustaja Faltato, joka on eräänlainen taidediileri ja huijari. Hänet on palkannut porukka valtavan madon näköisiä teknologisesti pitkälle kehittyneitä wurmeja. Wurmeilla on menossa kaksituhatvuotinen sota valnaxien kanssa – ja nämä valnaxit ovat haudanneet taideaarteensa wurmeilta suojaan maapallolle joskus tuhansia vuosia sitten.

Ihmisten toiminta tulivuoren luolissa laukaisee valnaxien turvajärjestelmän. Se alkaa muuttaa elollisia olentoja kultaisiksi golemeiksi, jotka käyvät kaiken liikkuvan kimppuun.

Tässä ohessa osa tutkimuslaitoksen työntekijöistä salakuljettaa ruokaa lähimmän kylän asukkaille ja kylästä nousevat vallankumoukselliset voimat hyökkäävät tutkijoiden tukikohtaan varastamaan sieltä lisää ruokaa. Nämä ihmisjoukot ohitetaan todella nopeasti, ja ne tuovat tarinaan vain epäselvyyttä, joten tässä olisi ollut ihan hyvä karsimisen paikka.

Porukkaakin kuljeskelee koko ajan siellä sun täällä. Huomaan, että kun jossakin ryhmässä ei ole Tohtoria eikä Rosea, unohdan joukon olemassaolon toistuvasti. Jotenkin se, että pari tutkija-sivuhenkilöä kuljeskelee luolissa omia aikojaan, ei oikein tunnu kuljettavan juonta eteenpäin, ja mieleni tarttuu vain niihin lukuihin, joissa Tohtori ja Rose ovat mukana.

Mutta lopulta asiat alkavat ratketa. Luolasto ei olekaan taideaarteiden kätkö vaan valnaxien virittämä ansa. Wurmien sijasta kuitenkin ihmiset ovat nyt laukaisseet ansan. Wurmit saapuvat maapallolle ja sota niiden ja valnaxien välillä jatkuu.

Tohtori ratkaisee tilanteen sivustakatsojan tavalla: hän lähettää sodan muualle. Emme saa tietää, kumpi joukoista voittaa tai jatkuuko sota edelleen tuhansien vuosien kuluttua.

Yksi lisä-ärsytys kirjaan tulee Rosen yksinkertaisuudesta, joka ei vastaa käsitystäni hahmosta. Eräs juonen kannalta oleellinen asia saadaan tapahtumaan, kun Rose paljastaa ymmärtävänsä kaikkia kieliä (koska Tardis kääntää ne hänen mielessään englanniksi). Hän kuulee kapinallisten juonivan keskenään ja menee sitten keskelle heitä sanomaan, että kuulkaas, minäpä ymmärrän kaiken mitä sanotte ja menen kertomaan Tohtorille. Sen lisäksi hän vielä, paljastettuaan itsensä, lähtee näiden kapinallisten kanssa tulivuoren luoliin. Ihan vain noin naiivisti ajatellen, että vaikka he nyt ovat kovin vihaisia, niin tuskin he hänelle mitään tekevät. Tässä ei ole mitään järkeä.

Juonipaljastus päättyy

Tarinan Tohtori on tutun oloinen tyyppi, joka puhuu paljon ja heittää välillä vähän huonoja vitsejä. Hänessä ei kuitenkaan ole oikein syvyyttä; hän on lähes yksinomaan hilpeä ja joviaali.

Olen lukenut tämän kirjan pari kertaa, ja siitä jää vähän mutainen olo. Tapahtumia ja hahmoja on hirveä määrä, mutta silti toimintakohtauksetkaan eivät oikein imaise mukaansa. Rönsyjä karsimalla tarina olisi parantunut aika paljon.

The Devil and Miss Carew (Rupert Laight)

Rupert Laight (2011) The Devil and Miss Carew. Torchwood: The Lost Files, osa 1. Kuunnelma.

–

Kolmen kuunnelman sarja Torchwood: The Lost Files ilmestyi vuonna 2011. Näissä kuunnelmissa esiintyvät Jack Harkness, Ianto Jones ja Gwen Cooper sekä toisinaan myös Rhys Williams. Sarjan aloittaa The Devil and Miss Carew.

Tarina alkaa, kun Rhysin isosetä menehtyy vanhusten hoitokodissa. Rhys ja Gwen hakevat hänen tavaroitaan, kun yksi asukkaista alkaa kertoa Gwenille lennokasta tarinaa siitä, miten kaikki vanhukset nykyään parantuvat ja palaavat takaisin työelämään.

Samaan aikaan Cardiffia – ja kohta Britanniaa ja koko Eurooppaa – vaivaa sähkökatkojen sarja. Kukaan ei osaa selvittää, mikä katkoja aiheuttaa.

Juonipaljastuksia

Gwen jäljittää erästä vanhainkodista työelämään palannutta naista. Tämä neiti Carew on jo kertaalleen ollut parantumattomasti sairas ja elämänsä loppumetreillä, mutta nyt hän juoksee pitkiä lenkkejä, kuntoilee ja johtaa it-alan yritystään. Carew ei ole valmis puhumaan vaan kaappaa Gwenin ja vangitsee tämän yrityksensä kellariin.

Jack ja Ianto jäljittävät sähkökatkosten jälkeisiä energiapiikkejä maaseudulle. He löytävät suuren kiveksi naamioidun rakennuksen ja murtautuvat sen sisään. Rakennuksesta löytyy radio, joka alkaa jutella heille.

Radioääni on alien, joka haluaa muuttaa Maapallolle. Ongelmana on sähkö, josta pitäisi ensin päästä eroon. Olento on jutellut mukavia vanhainkodin asukkaille, palauttanut näitä terveiksi ja nuorekkaiksi, ja saanut heidät tekemään vastapalveluksia. Luvassa on maailmanlaajuinen sähkökatko, josta on tarkoitus tulla ihan pysyvä.

Naiti Carew kiipeilee yrityksensä tilojen katolle säätämään jotakin lähetintä. Rhys löytää Gwenin kellarista. Loppuratkaisu on nopea ja hyvin sattumanvarainen. Tällä kertaa kaikki olisi saattanut ratketa ilman Torchwoodiakin.

Juonipaljastus päättyy

Kuunnelma jää hyvistä puolistaan huolimatta aika pintapuoliseksi. Henkilöt ovat tuttuja, mutta heillä ei ole kauheasti syvyyttä. Yllättävän ärsyttäväksi käy myös dramaattinen musiikki, joka katkaisee kuunnelman aina jännittävissä kohdissa.

Tarina on kuitenkin ehtaa Torchwoodia.

The Lost Souls (Joseph Lidster )

Joseph Lidster (2008) The Lost Souls. BBC Radio 4, kuunnelma.

–

Nyt kun aloin kuunnella uudelleen näitä BBC:n vanhoja Torchwood-radiokuunnelmia, kuuntelin tänään Joseph Lidsterin kirjoittaman The Lost Souls-tarinan. Siinä Jack Harkness, Ianto Jones ja Gwen Cooper saavat Martha Jonesilta kutsun saapua tutkimaan omituisia katoamisia CERNissä, maailman suurimmassa hiukkaskiihdyttimessä. Kuunnelma esitettiin radiossa vuonna 2008 sinä päivänä, kun hiukkaskiihdytin käynnistettiin.

Tarina alkaa keskeltä toimintaa: Torchwood on metsästämässä weeviliä baarissa Cardiffissa. Silloin Martha soittaa ja kutsuu tiimin Sveitsiin.

Juonipaljastuksia

The Lost Souls käsittelee Torchwoodin menetyksiä. Owen Harperin ja Toshiko Saton kuolemaan viitataan monta kertaa, ja koko tarina pyörii elämän ja kuoleman kysymysten ympärillä.

CERNistä on siis kadonnut työntekijöitä. He ovat sairastuneet hiukkaskiihdyttimessä työskenneltyään, alkaneet hohtaa “kuin enkelit”, ja sitten kadonneet. Yksi hohtava tyyppi on vielä CERNin sairastiloissa, ja Torchwood toteaa, että hänen ruumiistaan ovat kaikki neutronit kadonneet.

Jack muistaa aika-agentuurin (Time Agency) ajoiltaan olennon, joka syö neutroneja. Nyt olento on ilmeisesti yrittämässä toisesta ulottuvuudesta tänne CERNin hiukkaskiihdyttimen kautta.

Ianto ja Gwen laitetaan hiukkaskiihdyttimeen etsimään otusta. Samaan aikaan Martha löytää kaikki kadonneet työntekijät hohtavina yhdestä pohjapiirrokseen merkitsemättömästä huoneesta. Eräs Unitin työntekijä on kaiken takana; hän uskoo kiihdyttimen tuovan edesmenneitä ihmisiä takaisin. Hän uhkailee nyt työntekijöitä aseen kanssa, etteivät nämä keskeyttäisi kyseiselle päivälle suunniteltua käynnistystä.

Ianto tapaa olennon. Olento tekeytyy Oweniksi ja Toshiksi ja vetoaa Iantoon saadakseen apua. Torchwood ei kuitenkaan usko kummituksiin – se, mikä on kuollut, pysyy kuolleena. Ianto alkaa hohtaa ja vaipuu tajuttomaksi. Gwen raahaa häntä kilometrikaupalla hiukkaskiihdyttimen tunneleita pitkin.

Jack keksii nerokkaan keinon estää otuksen pääsyn tähän ulottuvuuteen. Samalla hiukkaskiihdyttimessä syntyy Higgsin bosoni, ja tulee todistetuksi, että kaikki elämä on syntynyt vahingossa. Tämä sopii hyvin Torchwoodin maailmankuvaan, jossa ihmiset elävät yhden elämän, eikä sen alkuun tai loppuun liity sen kummempaa mysteeriä.

Juonipaljastus päättyy

CERNin hiukkaskiihdyttimen kunniaksi tehty kuunnelma kuulostaa paikoin juuri siltä. Siinä on luentomaisia puheenvuoroja, joissa eri ihmiset kertovat, miten mahtava hiukkaskiihdytin on, ja mitä sillä pyritään tutkimaan.

Pidän siitä, että tiimin jäsenet joutuvat käsittelemään tunteitaan Owenin ja Toshikon menettämisestä. Elämän syntyyn ja kuolemiseen liittyvät kysymykset pysyvät pinnalla koko tarinan ajan.

Tarinasta kuitenkin tuntuu puuttuvan jotakin: ihmeen tuntua, huumoria ja keveyttä.

Kuunnelma löytyy ainakin tällä hetkellä Soundcloudista.

The Dead Line (Phil Ford)

Phil Ford (2009) The Dead Line. BBC Radio 4, kuunnelma.

–

Ennen kuin Torchwood siirtyi Big Finish Productionsille, myös BBC teki muutamia Torchwood-radiokuunnelmia. The Dead Line sai ensi-iltansa radiossa vuonna 2009, vähän ennen Torchwoodin kolmannen kauden alkamista televisiossa.

The Dead Linessa esiintyy koko toisen kauden jälkeen elossa oleva tiimi, eli Jack Harkness, Ianto Jones ja Gwen Cooper. Myös Rhys Williams pääsee mukaan toimintaan.

Juonipaljastuksia

Tarinan alkaessa Jack on jonkinlaisessa syvässä transsissa sairaalassa. Samassa tilassa on muutamia muitakin, eikä lääkäreillä ole mitään käsitystä, mikä potilaita vaivaa. Ianto soittaa Jackin 1970-luvun aikaiselle tyttöystävälle, joka on nyt huippuneurologi. Hän tulee auttamaan Torchwoodia Jackin tilanteen selvittelyssä.

Takaumassa meille kerrotaan, kuinka Jack päätyi transsiin.

Cardiffissa on alkanut kummallinen puhelinsoittojen sarja, joka ajaa ihmisiä koomankaltaiseen tilaan. Kun henkilö vastaa puheluun, hän kaatuu saman tien maahan, eikä häneen enää sen jälkeen saada kontaktia. Aluksi soittoja tulee vain lankapuhelimiin, mutta lopulta niitä tulee myös mobiiliverkossa.

Torchwood saa selville numeron, josta soitot tulevat. Jack soittaa numeroon ja hups, kaatuu maahan tiedottomana.

Kun Ianto pysyttelee Jackin rinnalla sairaalassa, Gwen ja hätiin saapuva Rhys alkavat selvitellä puhelujen mysteeriä. He käyvät rakennuksessa, jonka vanhasta, 1970-luvulla käytössä olleesta numerosta soitot saapuvat. Talo on hylätty, mutta sen omistava yritys on yhä olemassa. Gwen ja Rhys matkustavat tapaamaan firman pomoa, ja lopulta tie vie heidät yrityksen omistamaan hoitokotiin, jossa on hoidettu näitä transsipotilaita 1970-luvulta asti.

Kaikki sai alkunsa, kun firman nyt jo hylkäämään taloon Cardiffissa iski salama. Sen jälkeen puhelin alkoi soida, ja ihmiset putoilivat maahan.

Tällä välin Ianto ja neurologivieras ovat selvittäneet, että transsissa olevat ihmiset toimivat eräänlaisena verkostona, joka vahvistaa puhelujen signaalia. Lopulta kaikki Cardiffin puhelimet soivat yhtä aikaa.

Ianto kehittelee tietokoneviruksen, jonka hän saa ajetuksi puhelinverkkoon. Asiat alkavat sen jälkeen ratketa nopeassa tahdissa.

Juonipaljastus päättyy

Hassua, miten vanhalta kymmenisen vuotta sitten tehty Torchwood kuulostaa! Big Finish Productionsin kuunnelmien toimintaan, menoon ja räiskeeseen tottuneelle tämä on hauska aikamatka.

The Dead Line on tehty tilanteessa, jossa tv-sarjaakin on edelleen kuvattu, ja tekijät ovat voineet luottaa sarjan maailman olemassaoloon kuuntelijoiden mielessä. BBC:n toteuttama kuunnelma tuntuu hitaalta ja näyttelijätkin paikoin jotenkin innottomilta.

Tarina on aika selkeä ja tiivis, koska kuunnelma on alle 45 minuutin mittainen. Se palauttaa kuitenkin hyvin mieleen ihmisten välisiä suhteita, erityisesti Ianton ja Jackin epäsuhtaista rakkaustarinaa. Vähän omituiselta tuntuu, ettei vastikään kuolleisiin tiimin jäseniin viitata mitenkään.