Wooden Heart (Martin Day)

Martin Day (2007) Wooden Heart, 247 s.

–

Wooden Heart -kirjan tarina alkaa, kun kymmenes Tohtori ja Martha Jones saapuvat hylätylle avaruusalukselle. Alus on valtava (ehkä sitä pitäisikin kutsua avaruusasemaksi). Alus osoittautuu vankilaksi, jonka kaikki vangit ovat kuolleet jonkin katastrofin seurauksena.

Kirjan alku on melko makaaberi. Tohtori ja Martha tutkivat ruumiita ja yrittävät selvittää, mitä aluksella on tapahtunut.

Kun he lähtevät takaisin Tardikselle, maailma heidän ympärillään on muuttunut. Heidän tutkimustensa aikana asemalle on nimittäin kasvanut kokonainen metsä , ja nyt Tardis on jossakin siellä, tavoittamattomissa.

Tohtori ja Martha astuvat metsään, jossa liikkuu hirviöitä.

  • Juonipaljastuksia

Metsässä Tohtori ja Martha kohtaavat miehen, joka vie heidän läheiseen kylään. Tai no, läheiseen ja läheiseen – metsä tuntuu toistavan itseään matkan alkana, ja samoja polkuja kuljetaan monta kertaa. Lopulta kylä kuitenkin löytyy.

Kylän asukkaat ovat surun murtamia. Kylästä on alkanut kadota lapsia. Lapset katoavat kummallisesti, ilman varoitusta, ja täysin jäljettömiin.

Tohtori selvittelee kylän historiaa ja käy ilmi, että yhteyksiä muuhun maailmaan ei ole. Kylän keskellä on järvi ja saari, jonne kukaan ei uskalla mennä. Myös ympäröivä metsä on täynnä hirviöitä, joten sinnekään ei juuri kukaan uskaltaudu.

Tohtorilla on teoria: kylä ja sen asukkaat ovat avaruusaluksen luoma keinomaailma. Maailman ylläpitäminen vaatii niin paljon energiaa, että kylästä on alkanut kadota ihmisiä, jotta keinomaailma pysyisi edelleen olemassa. Tohtori ja Martha palaavat alukselle selvittämään asiaa, mutta Martha jää auttamaan yhtä kyläläistä ja jää lopulta jumiin kylään, joka saattaa kadota millä hetkellä tahansa (ja pudottaa asukkaansa alusta ympäröivään avaruuteen).

Tarina sisältää monenlaista sankaruutta sekä kysymyksiä luojan vastuusta luomiaan olentoja kohtaan. Myytit ja ennustukset ovat tärkeä osa palapeliä, jota Tohtori selvittelee.

  • Juonipaljastus päättyy

Martin Day kirjoittaa ihan kelpo Doctor Who -seikkailua, mutta hänen tyylinsä on vähän puiseva. En saa lukijana hirveästi irti hänen tavastaan kuvailla esimerkiksi hirviöitä vastaan käytävää kamppailua; kenen jalka on missäkin, ja kuka kaatuu mihinkin suuntaan. Kaipaan enemmän tunnetta ja tilanteissa sisäpuolella olemista.

Kirjan maailma on kuitenkin kiehtova. Se esittää mielenkiintoisia kysymyksiä aitoudesta ja keinotekoisuudesta sekä ihmisen vapaasta tahdosta.

The Stealer of Dreams (Steve Lyons)

Steve Lyons (2005) The Stealer of Dreams, 254 s.

–

Muistan pitäneeni The Stealer of Dreams -kirjasta paljon ensimmäisellä lukukerralla. Nyt siitä on muutama vuosi, ja tartuin kirjaan uudestaan.

Kirjassa on hyvä porukka. Yhdeksäs Tohtori reissaa Rose Tylerin ja Jack Harknessin kanssa, ja yhdessä he päätyvät planeetalle, jolla elää pienehkö ihmisten siirtokunta.

Planeetalla on kuvittelemisen epidemia; ihmiset eivät erota totuutta ja fiktiota toisistaan. Tässä maailmassa kaikki on rakennettu tukemaan elämää ilman kuvittelemista, unelmia tai fiktioviihdettä. Pienet kapinallissolut yrittävät rikkoa valtion rajoituksia kirjoittamalla tarinoita ja jakamalla niitä keskenään.

  • Juonipaljastuksia

Kirjailijalla on useamman päähenkilön kanssa kaksi vaihtoehtoa: hän voi kuljettaa heitä porukkana tai jakaa joukon osiin. Steve Lyons kirjoittaa Tohtorin, Rosen ja Jackin lähtemään eri syistä omille teilleen, minkä jälkeen lukija saa seurata kolmea samanakaisesti tapahtuvaa tarinaa.

Jack pitää tietenkin kovinta melua itsestään, ja päätyy pidätetyksi. Hänet viedään lobotoitavaksi parantolaan, jossa fantasiasta sairastuneita ihmisiä hoidetaan. Tohtori sen sijaan esittää toimittajaa ja pääsee tutkimaan ongelmien alkusyitä.

Rose sairastuu planeetalla riehuvaan fantasiatautiin. Hän ei erota totuutta ja kuvitelmaa, ja kulkee kuvittelemansa Tohtorin kanssa sinne tänne, kunnes hänkin on siellä parantolassa. Parantola onkin ratkaisun avain, joten loppua kohden toiminta tiivistyy sen seinien sisäpuolelle.

Tohtori selvittää, mistä ihmisten sekavuus johtuu. Hän paikallistaa mikro-organismin, joka pesiytyy ihmisten aivoihin ja rikkoo näin rajan toden ja kuvitelmien välillä. Vaikka ratkaisu löytyykin, tällaisessa maailmassa toimiminen vaatii aikamoista diplomatiaa.

  • Juonipaljastus päättyy

Pidän kirjan maailmasta, jossa fiktio on luokiteltu vaaralliseksi. Se antaa kirjoittajalle hienoja mahdollisuuksia käsitellä erilaisia meilläkin toisinaan vaarallisiksi määriteltyjä viihteen osa-alueita, kuten roolipelaamista.

Samalla kirja on jonkinlainen metatason tarina koko Doctor Who -sarjasta – kun Tohtori on ratkaissut asukkaiden ongelmat, hänestä tehdään tv-sarja, jossa hän tuo toivoa eri planeetoille.

Fiktion ja kuvittelemisen ylistäminen istuu Tohtori-todellisuuteen. Ihmiset kaipaavat tarinoita, ja luovat niitä vaikka salaa, jos heillä ei muuten ole pääsyä fiktion ääreen.

Almost Perfect (James Goss)

James Goss (2008) Almost Perfect, 250 s.

–

Torchwood-kirja Almost Perfect erottuu sarjan muista kirjoista heti ensimmäisellä sivulla. Tämän kirjan luvuilla on nimittäin nimet, eikä vain numeroita. Nautin James Gossin tavasta nostaa luvun nimeksi jokin ei ihan kaikkein tärkein seikka, joka luvussa tulee vastaan. Nimet ovat humoristisia, vähän kuin kirjailijan vihjeitä siitä, mihin huomio kannattaa kiinnittää.

Kirjan aloittava luku on nimeltään Five rare times that Ianto Jones swears. Viidentenä syynä on se, että Ianto katsoo aamulla itseään peilistä ja näkee jonkun toisen.

Almost Perfect on muodonmuutostarina. Ianton mieli on yhtäkkiä naisvartalossa, joka on kaikin puolin lähes täydellinen.

  • Juonipaljastuksia

Tarina on ehtaa Torchwoodia. Dialogi toimii, hahmot ovat juuri sellaisia millaisina heidät tunnen, ja pääosassa on aika lailla kaikki muu kuin alienien jahtaaminen. Sitäkin on toki luvassa – jumalankaltaiset olennot, joilla on ihmisiä korjaileva laite, ovat muuttaneet Cardiffiin – mutta kaiken keskiöön nousevat ihmiset ja ihmissuhteet.

Ianton muuttuminen naiseksi kuvataan empaattisesti ja aika tarkkanäköisestikin. Ongelmia koituu mm. siitä, ettei naistenvaatteissa ole kunnollisia taskuja. Ianton ja Jack Harknessin suhde muuttuu myös monin tavoin ongelmalliseksi.

Keskusteluissa sivutaan ohimennen monenlaista Torchwoodin todellisuutta, josta tv-sarja ei ole kertonut. Tiesittekö esimerkiksi, että hubissa oli joskus kissa, joka pyydysti sieltä kaikenlaisia pieniä haittaotuksia? Sittemmin se katosi, kun lentolisko muutti hubiin (ei huolta, tarina kertoo kissan asuvan nyt kalaravintolassa).

Kaikki tällainen juonen kannalta turha tietomassa luo kirjaan kokonaisen maailman. Nautin lukemisesta ja nauroin monta kertaa ääneen. Torchwoodin arkistoista löytyy esimerkiksi ohjeita henkilöille, jotka ovat joutuneet keskelle muodonmuutosta. Tietysti löytyy! Mutta miten kivaa onkaan saada lukea ohjelehtinen itse.

  • Juonipaljastus päättyy

Tämän kirjan kohdalla on vähän turha kertoa juonesta sen enempää. Kuten totesin, tärkeintä ovat ihmiset. Kirjan päättyminen aiheutti samankaltaisen tunteen kuin tv-sarjan viimeinen jakso. En tahtoisi maailmasta ulos ihan vielä.

Harvest of Time (Alastair Reynolds)

Alastair Reynolds (2013) Havest of Time, 367 s.

–

Jaan mielessäni Doctor Who -kirjat kahteen krouviin kategoriaan: on juonellisesti usein kaavamaisia, toiminnantäyteisiä, kevyempiä kirjoja ja on kunnianhimoisia scifi-teoksia; ehkä paikoin raskaita lukea, juonellisesti vaativia ja palkitsevia. Alastair Reynoldsin Harvest of Time asettuu jälkimmäiseen kategoriaan.

Harvest of Time asettaa kaksi planeettaa yhteisen uhan alle. Planeettoja erottaa paitsi avaruus myös aika: tapahtumien toinen pää on maapallolla 1970-luvun alussa ja toinen kymmenien miljoonien vuosien päässä Praxilion-nimisessä maailmassa.

Kirja sijoittuu aikaan, jolloin tv-sarjassa John Pertween esittämä 3. Tohtori seikkailee Jo Grantin kanssa. Myös the Master, Tohtorin vanha ystävä/vihollinen on maapallolla – häntä pidetään vankina eräässä ydinvoimalassa kaukana kaikesta sivistyksestä.

Tapahtumat alkavat, kun öljylauttoja alkaa kadota meriltä. Viestit lautoilta ovat niin kummallisia, että UNIT puuttuu tilanteeseen lähettämällä Tohtorin ja Jon tutkimaan asiaa.

  • Juonipaljastuksia

Kirjan juoni on niin mutkikas, ettei siitä voi kertoa juuri mitään näin tiiviissä muodossa. Ydinongelmana ovat sild-nimisen lajin aiheuttamat aikavääristymät, joiden kautta sild siirtää Praxilion-planeetan ilmakehää ja vesivarastoja maapallolle.

Samaan aikaan Master on katoamassa ajasta kokonaan – hän unohtuu, ja kaikki hänestä kirjoitettu tieto haalistuu (tämä vaihe on tuo tarinaan komiikkaa, kun UNITin henkilökunta tekee kaikkensa muistaakseen Masterin olemassaolon). Asioilla on yhteytensä, mutta se löytyy vasta kirjan loppupuolella.

Ongelmien ratkominen vaatii hyppimistä kymmenien miljoonien vuosien aikajanalla. Master kohtaa kaikki entiset ja tulevat regeneraationsa ja ajautuu (tietenkin) näiden kanssa riitaan. Eräs öljy-yhtiön pomo päätyy viettämään pari miljoonaa vuotta puhkisaastuneella Praxilionilla, ja kokee herätyksen uusiutuvan energian pariin.

Niin, juoni on mutkikas. Kannattaa lukea se kirja.

  • Juonipaljastus päättyy

Parasta kirjassa ovat Tohtorin ja Masterin yhteiset hetket, joissa kumpikin yrittää päteä toisen silmissä. Pidän myös juonen monikerroksisuudesta ja siitä, ettei missään vaiheessa (ennen loppua) ole selvää, miten tässä tulee kenellekin käymään.

Tarina raottaa Tohtorin ja Masterin yhteistä menneisyyttä. Ohimennen sivutaan myös aikamatkailun lakeja ja sitä, miksi matkailusta suuri osa tapahtuu tietyn aikaikkunan sisäpuolella (eikä missään satojen miljardien vuosien päässä elämästämme nykyhetkestä).

Kirja on varsin älyllinen, ja harmillisesti monet hahmot jäävät tunnetasolla etäisiksi. Paikoin lukeminen oli vähän raskastakin, koska minulle ei muodostunut erityistä suhdetta kehenkään henkilöistä, mutta juoni on loistava ja palkitsee kyllä.

Broken (Joseph Lidster)

Joseph Lidster (2016) Broken. Big Finish Productions, Monthly Range 11, kuunnelma.

–

Torchwood-kuunnelma Broken kuljettaa meitä takaumiin Ianto Jonesin elämässä alkaen päivästä, jolloin hänen tyttöystävänsä Lisa kuolee (tv-sarjan jaksossa Cyberwoman). Ianto löytää lohtua lähikapakasta, jossa hän uskoutuu baarin omistavalle naiselle ilta illan jälkeen.

Kuunnelma käyttää hyväkseen tv-sarjan tarinoita, joiden lomiin Ianton ja baarimikon keskustelut on kirjoitettu. Ianton elämästä ei maalailla turhan ruusuista kuvaa. Kun Torchwood on esimerkiksi käynyt maaseudulla tutkimassa katoavien ihmisten kohtaloa (tv-sarjan jakso Countryside), Ianto on niin romuna, että yrittää niellä purkillisen pillereitä. Hänen elämänsä on yksinäistä ja usein varsin tuskallista.

Pienin erin Ianto pääsee tiiviimmin osaksi Torchwoodia. Hänet otetaan mukaan tehtäviin ja häneen aletaan luottaa. Sitten, eräänä iltana, Jack Harkness astuu sisään Ianton lähikapakkaan, ja kaksi maailmaa törmää.

  • Juonipaljastuksia

Jack tutkii jälleen yhtä kadonneiden ihmisten tapausta. Monen kadonneen tiet ovat vieneet tähän nimenomaiseen kapakkaan. Kun Ianto ja Jack istuvat siellä iltaa, Jackille selviää, että baarimikko tietää hänestä miltei kaiken. Hän ei ole asiasta innoissaan. Ilta on muutenkin raskas; Ianto kantaa sisässään hurjaa määrää vihaa Jackia (joka tappoi Lisan) ja koko Torchwoodia kohtaan.

Sitten tapahtumien vyöry alkaa. Baarin kellarissa asuu alien, joka harjoittaa ihmiskauppaa. Ianto hoitelee Jackin portaalin kautta kellarista orjuuteen toiselle planeetalle, kunnes erinäisten käänteiden jälkeen pääsee irti vihastaan ja käy hakemassa hänet takaisin.

Ianton on myönnettävä, ettei Torchwood ole vastuussa Lisan kuolemasta. Jackin on myönnettävä, että Ianto on oikeastaan aika hottis.

Pariskunnan suhde alkaa samaisena iltana. Jätän kertomatta, kumpi tekee aloitteen ja millä sanoin.

  • Juonipaljastus päättyy

Broken on täydellistä fanimateriaalia. Sitä kuunnellessa saa nauttia viittauksista useisiin tv-sarjan jaksoihin samalla, kun Joseph Lidster kirjoittaa lisää tarinaa jaksojen väleihin. Ianton hahmo saa syvyyttä, kun saamme tietää, miten hän koki alkumetrit osana Torchwoodin Cardiffin-tiimiä.

Ja onhan se herkullista saada vihdoin tietää, millä tavalla Jack ja Ianto löysivät toisensa romanttisessa mielessä. Jep, kuten sanoin: silkkaa fanimateriaalia.

Serenity (James Moran)

James Moran (2019) Serenity. Big Finish Productions, Monthly Range 29, kuunnelma.

–

Serenity-kuunnelma on osa 29 Big Finish Productionsin yhä jatkuvassa Torchwoodin Monthly Range -sarjassa. Sarjan osat limittyvät tv-sarjaan ja palauttavat meitä näin ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Torchwood oli vielä täysissä voimissaan.

Serenity kuljettaa meidät omakotilähiöön, jossa aina hymyilevät naapurit kilpailevat keskenään kuukauden kauneimman pihan plakaatista ja viettävät joka viikonloppu yhteisiä grillijuhlia. Jack Harkness ja Ianto Jones asuvat yhdessä näistä täydellisistä taloista ja heidän päivänsä sujuvat leppoisasti, toisiaan toistaen.

Pinnan alla on tapahduttava jotakin. Ja tapahtuuhan siellä: Torchwood on löytänyt lähiöstä viitteitä sleeperin, uinuvan agentin, läsnäolosta. Agentti ei välttämättä itsekään tiedä olevansa jotakin muuta kuin ihminen, mutta saattaa herätä millä hetkellä hyvänsä. Sleeper-agentti kohdattiin tv-sarjan toisen kauden toisessa jaksossa.

Kuunnelma on parodia onnellisesta parisuhde-elämästä onnellisessa lähiössä. Oikeasti Ianto kyllästyy kotona lähes hengiltä sillä välin kun Jack viettää päivänsä Torchwood-hommissa. Ianton keskustelut naapureiden kanssa ovat lähes sataprosenttisesti piilotettua pilkantekoa näiden elämäntapaa kohtaan.

  • Juonipaljastuksia

Sleeperiksi paljastuu tietenkin juuri se naapuri, josta ei koskaan uskoisi. Juoni on kuitenkin tätä kiperämpi: sleeper-solulla on teknologiaa, joka muuttaa vähitellen koko naapuruston (ja sitten planeetan) ytimeltään ei-ihmisiksi.

Juuri kun Jack ja Ianto onnistuvat voittamaan kuukauden parhaan pihan palkinnon, homma alkaa lipsua. Grillijuhlissa naapurit alkavat muuttua ihmisistä konemaisiksi, suunnitelmaansa toteuttaviksi alieneiksi. Onneksi Iantolla on ollut viikkokausia aikaa valmistautua.

Lopussa Jack joutuu tekemään kiperän valinnan. Pelastaako ihmiskunta, jos se tarkoittaa kokonaisen alienlajin surmaamista avaruudessa odottaviin aluksiinsa.

  • Juonipaljastus päättyy

Serenity on kevyeen sanailuun ja parisuhteen solmukohtiin keskittyvä draama, jossa alienit ovat vähän sivuroolissa. Saamme vilauksen Ianton ja Jackin normaaliin elämään, jos sellainen olisi heille suotu. Kumpi kestää auvoisaa onnelaa pidempään?

The Doctor Trap (Simon Messingham)

Simon Messingham (2008) The Doctor Trap, 247 s.

–

The Doctor Trap! Voiko kirjalla paljon mielenkiintoisempaa nimeä olla? Kirjan alkuasetelma on mahtava: on olemassa järjestö, joka tappaa sukupuuton partaalla olevien, vaarallisten lajien viimeisiä yksilöitä. Näin maailmankaikkeudesta tulee parempi paikka elää.

Ja mikä onkaan sen vaarallisempi laji kuin Time Lord, ajanvaltias? Tuon yhden kun tappaisi tuolta kuleksimasta, saataisiin koko laji sukupuuttoon saman tien.

Järjestölle on järjestetty loistavat metsästysolosuhteet planeetalle nimeltä Planet 1. Kun kymmenes Tohtori on houkuteltu paikalle, metsästys voi alkaa.

  • Juonipaljastuksia

Tohtorin houkuttimena metsästysplaneetalle toimii hätäkutsu, jota hän ei voi olla seuraamatta. Sitten vain napataan Donna Noble ja Tardis, ja Tohtori ajautuu näitä etsiessään salametsästäjien maille. Yksinkertaista!

Paitsi että ei ole. Simon Messingham on ympännyt kirjaan ihan hirveästi pientä sälää, jota ilman tarina olisi miellyttävämpi lukea. On robotteja, on planeetta jolla on oma tietoisuus, ja on planeetan omituinen itsevaltias, joka ohjailee kaikkea säästä lähtien. On Tohtorin identtiseksi kopioksi muokattu ihminen, Baris, jonka tehtävänä on harhauttaa Donna seuraamaan itseään ansaan. Ja tietysti sitten on myös jatkuvaa epäselvyyttä siitä, milloin paikalla on oikea Tohtori ja milloin tämä identtinen Baris.

Kaiken sekavuuden keskellä muodostuu myytti Tohtori-ansasta, jonka uhriksi kaikki vuorollaan pelkäävät joutuneensa. Tohtori lietsoo myyttiä uskottelemalla, että kaikki todellakin on vain yhtä suurta Doctor Trappiä.

Kuulostaako sekavalta? Sitäpä kirja hyvinkin on.

Odotuksenani oli, että saan lukea eettisiä pohdintoja vaarallisten lajien surmaamisesta ja seurata Tohtorin selvitymistä salamurhaajasta toisensa jälkeen. Lopputulos on kuitenkin niin kummallinen kakku, etten tiedä, mitä siitä ajatella. Erityisesti Tohtorin identtisen kopion luominen kirurgisilla operaatioilla vaikuttaa aika äärimmäiseltä teolta vain Donnan harhauttamiseksi. Miksi ihmeessä, kun planeetalla on täysin ihmisen näköisiä robotteja valmistavia tehtaita – eikö nyt pelkkä robotti olisi riittänyt?

Tohtori ja Donnakin näyttäytyvät liian yksinkertaisina ollakseen ihan uskottavia. Donnan ainoa luonteenpiirre on kaikesta valittava hienohelmaisuus. Tohtori päätyy surmaamaan aika monta tyyppiä vailla minkäänlaisia tunnontuskia tai pohdintoja tekojensa oikeutuksesta.

  • Juonipaljastus päättyy

Hienoimmillaan kirja on Tohtorin katsellessa metsästäjien surmaamista, uhanalaisista lajeista koostuvaa kokoelmaa. Minkään lajien surmaaminen vaikuttaa pienen hetken ajan hyvin, hyvin kummalliselta ja väärältä teolta.

Enimmäkseen tarina on kuitenkin sekava ja kärsii liiasta intoilusta. Kirjoittajalle olisi pitänyt sanoa, ettei yhteen kirjaan tarvitse ahtaa aivan jokaista ideaa.

Department X (James Goss)

James Goss (2011) Department X. Torchwood Tales. Read by Kai Owen.

–

Torchwood Tales -äänikirjakokoelman osassa Department X Torchwoodin tiimi (josta ovat jäljellä Ianto Jones, Gwen Cooper ja Jack Harkness) keskittyy cardiffilaiseen ostoskeskukseen. Jack on määrännyt Ianton ja Gwenin työskentelemään tavaratalossa peiterooleissa, sillä hänellä itsellään on vuosikymmenten historia talon kanssa. Talon, joka yrittää tappaa Jackin aina säännöllisin väliajoin.

Äänikirjan lukee Kai Owen, joka näyttelee sarjassa Rhys Williamsia. Rhys ei tarinassa ole mukana muutamaa satunnaista Gwenin kanssa vaihdettua kommenttia lukuun ottamatta.

Pidän lukijan äänestä, mutta paikoin hän eläytyy vähän turhankin paljon. Se tosin kuuluu asiaan, kun on Torchwoodista kyse – nämä eivät ole lukijaa taustalle häivyttäviä äänikirjoja vaan jonkinlaisia monologin ja kuunnelman välimuotoja.

  • Juonipaljastuksia

Gwen työskentelee tavaratalon kosmetiikkaosastolla. Ianto myy miestenvaatteita. Näin on kulunut jo viikkoja, mutta heille ei ole selvinnyt mitään (siitä huolimatta, että talossa katoilee asiakkaita). Vasta kun Jack saapuu paikalle, talossa alkaa tapahtua.

Tavaratalo myydään sijoitusyritykselle, jonka taustat ovat hämärät. Yritys osoittautuu eräänlaiseksi Torchwoodin kilpailijaksi – se ostaa kohteita, joissa on ulkoavaruuden teknologiaa, ja jalostaa teknologiasta ja jopa alieneista tuotteita myyntiin. Ostajat tulevat mittalemaan ostostaan samana päivänä, kun Jack harppoo kaupan ovista sisään.

Suuri osa äänikirjasta kuluu tavaratalossa hortoillessa. Jatkuva kuolemanvaara vaanii kaiken yllä. Jack putoaa hissikuiluun. Kristallikruunut putoilevat katosta murha mielessään.

Ianto tempautuu toiseen ulottuvuuteen, jonne tavaratalon omistaja on joutunut jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Siellä tämä omistaja on tullut alienin asuttamaksi, ja pikku hiljaa koko rakennuksesta on tullut murhanhimoisen otuksen temmellyskenttä.

Torchwood selvittää tilanteen tutulla tavalla: paljon kaaosta, jonkin verran sankaruutta ja vähän huonoja vitsejä.

  • Juonipaljastus päättyy

Tavaratalo on herkullinen, arkinen ympäristö, jonka luomia mahdollisuuksia kirjoittaja James Goss käyttää harmillisen vähän hyväkseen. Asiakaskontaktit Torchwoodin peiteroolimyyjien ja asiakkaiden välillä ovat mahtavia, mutta paria enempää niitä ei meille tarjota. Ympäristö pääsee oikeuksiinsa lähinnä tiimin juostessa osastolta toiselle ja kohdatessa erilaisia kuolemanvaaroja.

Tarina on aika yksinkertainen, ja pääosassa on kaoottinen juoksentelu ja tilanteisiin reagoiminen vailla suunnitelmia. Department X ei ole lemppareitani Torchwood-äänikirjojen sarjassa, mutta ei siinä mitään isoa vikaa ole. Henkilöille kyllä soisin enemmän tilaa olla omanlaisiaan persoonia eikä ainoastaan paikasta toiseen säntäileviä toimintahahmoja.

Prisoner of the Daleks (Trevor Baxendale)

Trevor Baxendale (2009) Prisoner of the Daleks, 249 s.

–

Trevor Baxendalen Prisoner of the Daleks on se ihan ensimmäinen Doctor Who -kirja, jonka olen lukenut. Enkä ihmettele, että ihastuin kirjasarjaan – teos on loistava. Tohtori-kirjojen standardia noin 250 sivun mittaakin on vähän venytetty tavallista pienemmällä fontilla, joten tarinaan mahtuu enemmän yksityiskohtia ja perusteellisempia käänteitä kuin moneen muuhun sarjan kirjaan.

Baxendale kirjoittaa aivan täydellisen, kolmiulotteisen (vai pitäisikö sanoa neliulotteisen, kun Tohtori sentään liikkuu myös ajassa) kymmenennen Tohtorin. Hän kertoo Tohtorin tunnetiloista näyttämällä hänen asentojaan ja liikkeitään, ilmeitään ja eleitään. Tohtori on tuttu pudottautuessaan epätoivoisena seinää vasten istumaan tai haroessaan hiuksiaan, kun on kiire tehdä vaikeita päätöksiä.

Kieli on kaikkiaan kaunista. Esimerkiksi saapuminen tyhjälle planeetalle kuvataan näin:

“Gradually, the Doctor seemed to become aware of his surroundings, as if the silence had politely, and impossibly, cleared its throat.”

  • Juonipaljastuksia

Tohtori siis saapuu yksin tyhjälle Hurala-nimiselle planeetalle. Uteliaisuutensa vuoksi hän joutuu vangiksi rakennukseen, jossa on automaattisesti sulkeutuva ovi (kaikkea tällaista hyvin tohtorimaista kirja on täynnä; tämä Tohtori on utelias, nokkela, jää kiinni fiksuudellaan leveilystä ja niin edelleen). Planeetalle saapuu joidenkin päivien kuluttua dalekien palkkametsästäjiä ja myös dalekeja, joiden ansaan Tohtori oli jäänyt jumiin.

Porukka pakenee palkkametsästäjien avaruusaluksella ja Tardis jää Huralaan. Seuraa oikeasti pelottavia asioita; tärkeitä ihmisiä kuolee, toiset tekevät eettisesti epäilyttäviä päätöksiä (kuten kiduttavat yhtä kiinni jäänyttä dalekia). Tohtori ei oikein pääse mukaan porukkaan, sillä hänen pelastamisensa Huralasta johti yhden miehistön jäsenen kuolemaan.

Tarinassa yritetään estää dalekeja saamasta haltuunsa aika-avaruuden halkeama, joka on keskellä Arkheon-planeettaa. Planeetalle saapuminen on eräs kirjan hienoimmista kohdista. Dalekien planeetantuhoajalla ammuttu planeetta on pelkkä puolikas, ja sen mahdotonta estetiikkaa kuvataan elävästi.

Joukkio päätyy dalekien vangeiksi kaivokseen. Tohtoria uhataan vaikka millä. Pelastuminen vaatii ihmisuhreja sekä suunnatonta onnea ja kekseliäisyyttä. Rakkauttakin saadaan tarinan loppuun ripauksen verran.

Doctor Who -faneille kirja antaa paljon herkullista bongattavaa. Esimerkiksi matkalle osunut, ihmisten asuttama Auros on tuhottu käyttäen Osterhagen-metodia.

Yksi hauskimmista keksinnöistä on ollut painaa dalekien puhe muusta tekstistä erottuvalla, terävällä fontilla. Se tuntuu raapivan paperia niin kuin dalekien ääni raapii tärykalvoja.

  • Juonipaljastus päättyy

Kirja luo dalekeista todella pelottavan ja julman kuvan. Ne eivät hetkeksikään menetä uskottavuuttaan tai muutu kevyen koomisiksi (kuten joskus tv-sarjassa käy). Ne ovat kylmiä ja älykkäitä tappajia.

Kirjan maailma on tyly ja täynnä väkivaltaa. Menetykset ovat todellisia. Pidän kirjan tummasävyisestä tarinasta todella paljon. Tällaisia tarinoita tahtoisin lukea Tohtori-maailmasta paljon lisää.

Tohtori Kuka ja luolahirviöt (Malcolm Hulke)

Malcolm Hulke (suom Renne Nikupaavola 1976) Tohtori Kuka ja luolahirviöt, 164 s.

–

Viime keskiviikko tuntui joululta: vuosia etsimäni Tohtori Kuka ja luolahirviöt saapui Vantaan antikvariaatista postitse kotiini. Tämä on toinen kahdesta 1970-luvulla suomennestusta Doctor Who -seikkailusta (toinen on Tohtori Kuka ja autonien hyökkäys, jonka sain lahjaksi jo muutama vuosi sitten).

Olen säästellyt teoksen lukemista siihen, että saan sen omaksi. Joistakin kirjastoista se kyllä löytyy joten ei ole välttämätöntä odottaa vuosia, jos sen haluaa lukea heti.

Luolahirviötarina sijoittuu kolmannen Tohtorin elinkaarelle, aikaan jolloin Tohtori oli karkotettu Maahan eikä hänellä ollut käytössään Tardista. Sen sijaan hänellä on komea auto (Bessie) ja tässä seikkailussa seuralaisenaan avustava tutkija Liz Shaw.

  • Juonipaljastuksia

Eräs tutkimuslaitos on rakentanut hiukkaskiihdyttimen varsin kauas kaikesta, kallioiden sisään. Laitos alkaa kärsiä selittämättömistä sähkökatkoista, joita tutkimaan päätyy lopulta UNIT ja sen myötä UNITin neuvonantaja, Tohtori.

Muutakin selittämätöntä tapahtuu. Tutkimuslaitoksen henkilökuntaa kuolee läheisissä luolissa, ja osa alkaa piirrellä seiniin pakkomielteisen oloisesti alkeellisia kuvia miljoonia vuosia sitten sukupuuttoon kuolleista eläimistä.

Erityisen kunnianhimoinen tutkimuslaitoksen työntekijä, tri Quinn, tapaa yhden “luolahirviön” eli ihmismäisen liskon, ja alkaa käydä salakauppaa informaatiosta liskon kanssa. Quinn haluaa saada mainetta tutkijana ja lisko haluaa selvittää, miten paljon ihmisiä maapallolla on (ja miten heistä pääsisi eroon).

Missään vaiheessa näille luolahirviöille ei anneta muuta nimeä kuin Tohtorin käyttämä Homo reptilia. Liskot tunnistaa kuitenkin siluriaaneiksi, joita on nähty myös tv-sarjassa. Tarina on tuttu: maapallon ilmasto oli muuttumassa liskoille sopimattomaksi, joten he vetäytyivät luoliinsa horrostamaan odottaen parempaa aikaa. Vahingossa horrostaminen venyi kuitenkin miljoonien vuosien mittaiseksi. Tällä välin apinat kehittyivät ihmisiksi ja valloittivat kaikki asumiskelpoiset alueet planeetalta.

Seuraa keskusteluja, sodankäyntiä ja eettisiä ongelmia. Mikä on ihmistä edeltäneen lajin paikka maailmassa? Voivatko siluriaanit luottaa siihen, että ihmiset antaisivat heidän elää – ihmiset kun tappavat kaikkia muitakin planeetan lajeja.

Loppuratkaisua saa odottaa niin viime tippaan, että 5 sivua ennen kirjan loppumista aloin pelätä, että kirjastani puuttuu osa. Ydinpommi on räjähtämässä, villisti leviävä miljoonien vuosien takainen virus on tappamassa ihmiskuntaa, ylivoimasilta vaikuttavat siluriaanit ovat muuttamassa maapallon ilmakehää itselleen sopivaksi (ja ihmiselle sopimattomaksi)… Mutta kaikki ratkeaa.

Ihmiskunta päätyy toisenlaiseen ratkaisuun kuin Tohtori tahtoisi. Hän tekee kaikkensa yhteisymmärryksen saavuttamiseksi, mutta yritykset valuvat hukkaan.

(Muuten, kiinnostavaa kyllä, UNITin operaatiolle käyttämä tunnussana on “siluurilaiset”. Onkohan liskoihmisten nimi peräisin tästä tunnussanasta, vai mikä lie tarina nimeämisen takana?)

  • Juonipaljastus päättyy

Pidin kirjasta todella paljon. Tarina on nopeatempoinen, looginen ja seikkailullinen, ja eri henkilöhahmojen toisiaan vastaan sotivat motiivit nousevat juonen keskiöön. Siluriaanit ovat yhtä aikaa kylmäverisiä ja lojaaleja toisiaan kohtaan.

Kirjan liskoihmiset eivät ole aivan samanlaisia kuin modernin tv-sarjan siluriaanit. Kirjassa lajilla on mm. kolmas silmä ja aivan uskomattomia henkisiä kykyjä (he esimerkiksi sulattavat kiveä ajatuksen voimalla). Siitä huolimatta heissä on enemmän tuttua kuin vierasta, ja kansikuvasta huolimatta näen heidät varsin samankaltaisina kuin tv-sarjaan luodut olennot.

Tarina kärsii hiukan liiallisista rönsyistä. Nykylukijan silmin suuren osan rönsyistä voisi surutta poistaa juonen lainkaan kärsimättä. Toisaalta teos on muutenkin aikansa kuva – miehet toimivat, naiset keittävät kahvia. Paitsi lopussa, jossa se kahvinkeittäjänainen nostetaan ansaitsemaansa keskiöön.

*

Olen katsellut varsin vähän klassisen Tohtorin kausia, mutta osaan kuitenkin kuvitella tarinaan Jon Pertween seuralaisineen. Olen nimittäin katsellut ansiokkaan Youtube-dokumenttisarjan Tohtorin näyttelijöistä ja kausista. Voin suositella tätä kaikille, joita Tohtorin menneisyys kiinnostaa. Sarjan tekijä katsoi kaikki Doctor Whot järjestyksessä, ja analysoi omaa kokemustaan jakso jaksolta. Tässä linkki kolmannen Tohtorin kauden esittelyyn: https://www.youtube.com/watch?v=zH-tlUZtrdw.

Design a site like this with WordPress.com
Get started