Ace – Kukakirja

Jacqueline Rayner, Mike Tucker, Paul Magrs, Richard Dungworth, Scott Handcock, Craig Donaghty (2017/2019) Tales of Terror, 365 s.

–

Tales of Terror on kokoelma Doctor Who -maailmaan sijoittuvia kauhunovelleja. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran 12. Tohtorin aikoina, joten siinä on kaksitoista novellia, joissa jokaisessa toimii eri Tohtori. (Pehmeäkantinen pokkariversio, jonka luin, on vuodelta 2019.)

Lyhyesti: tämä on hyvä kirja. Olen tykännyt Tohtori-novelleista ennenkin, mutta tässä teoksessa erityisesti ilahduttaa se, että kirjoittajia on useita. Näin Tohtoreista saadaan monia puolia esiin, kun yhden kirjoittajan ei ole tarvinnut perehtyä sataprosenttisesti kaikkiin.

Heikompiakin tarinoita joukkoon mahtuu, mutta pidän kaikista kuvatuista Tohtoreista ja siitä, miten heistä on saatu omanlaisiaan. Kirjan on kuvittanut Rohan Eason.

Juonipaljastuksia

Ensimmäinen novelli ei ole paras mahdollinen avaus kirjalle, mutta koska Tohtorit esitellään järjestyksessä, vaihtoehtoa ei ole kirjaa kootessa ollut. Tarinassa on surrealistinen halloweenjuhla, josta en oikein saanut otetta. Toinen tarina viekin sitten kauhun ytimeen: meille selviää, miksei ole kovin hyvä idea pelata ouijaa Tardiksessa. Kolmas Tohtori kohtaa yllättävän dalekin.

Neljännen Tohtorin seuralaisena on tietenkin Sarah Jane Smith. Tarina kertoo lisää carrioniteista, joita 10. Tohtori kohtaa tv-sarjassa Martha Jonesin kanssa. Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miten kirjoittajat ovat päässeet kertomaan jatkoa tai edeltäviä tapahtumia tv-sarjan seikkailuihin. Viidennen Tohtorin kanssa tapaamme meduusan, joka kivettää katseellaan. Kuudennen Tohtorin Tardiksen oveen koputetaan keskellä aikapyörrettä, ja tarina vie meidät takaisin kirjan alkuun, surrealistiseen halloweeniin.

Seitsemäs Tohtori pääsee pelastamaan taiteilijan omalta maalaukseltaan. Kahdeksannen kanssa matkustetaan risteilyaluksella, kunnes merestä nousee hirviö (mutta yllättäen se ei olekaan toisen planeetan alien). Yhdeksännen Tohtorin tarina on kirjan pelottavimpia. Se sijoittuu sirkusmaailmaan, jossa tilkkutäkkimäinen klovnihahmo kaappaa ihmisiä.

Kymmenennen Tohtorin novelli jatkaa tv-sarjan Human Nature – Family of Blood -tuplajaksosta tuttujen alienien tarinaa. Tohtorihan hankkiutuu tv-sarjassa näistä alieneista eroon varsin armottomilla tavoilla, mutta nyt hän saa Donna Noblen kanssa huomata, ettei pysyväksi tarkoitettu rangaistus ollutkaan niin pysyvä. Kertomus osoittaa myös hienosti, millaisen virheen Tohtori tv-sarjassa teki. Novelli jatkaa loogisesti siitä, mihin tarina jäi.

Yhdennentoista Tohtorin novelli on lempikohtani teoksessa, eikä vain siksi, että siinä on weeping angeleitä. Novellin alussa perhe jää jumiin autoon, jota ympäröi sumu ja lauma mystisiä enkelipatsaita. Tohtori yrittää ulkopuolelta pelastaa hyvin epätoivoiselta vaikuttavaa tilannetta. 12. tarina paljastaa autoneiden uusimman juonen.

Juonipaljastus päättyy

Tämän tekstin tägeistäkin voi huomata, miten monta eri alienia kirjaan on saatu mahtumaan. Lyhyehköt seikkailut koukuttavat lukemaan vielä yhden ja vielä yhden. Vaikka vanhat Tohtorit eivät minulle erityisen tuttuja olekaan, viihdyin heidänkin seurassaan ongelmitta.

Sophie Aldred, Steve Cole & Mike Tucker (2020) At Childhood’s End, 290 s.

–

Doctor Who -maailmassa on viime vuosina julkaistu kirjoja, joiden kirjoittajat ovat aikanaan esiintyneet tv-sarjassa. Hyvä esimerkki tästä kirjatyypistä on viime vuonna ilmestynyt Tom Bakerin Scratchman, joka on ihan tolkuttoman hyvä Tohtori-teos.

Tänä vuonna vuoron saa Sophie Aldred. Täytyy myöntää, että luin kirjoittajan esittelyn takaliepeestä vasta koko kirjan luettuani, eli tajusin vasta sitten yhdistää kirjoittajan sarjaan. Aldred esitti Ace-nimistä 7. Tohtorin seuralaista.

At Childhood’s End -kirjassa Ace on Dorothy McShane, keski-ikäinen nainen, joka johtaa A Charitable Earth -säätiötä. Säätiö auttaa ihmisiä globaalisti erilaisissa kriiseissä, mutta pinnan alla Dorothy myös seurailee ulkoavaruudesta maapallolle päätyvien olentojen ja esineiden tilannetta.

Tästä BBC:n mainoksesta voi vähän saada vihiä siitä, millainen tyyppi Ace on nykyään.

Juonipaljastuksia

Tarina on monimutkainen, ja siinä liikutaan niin maapallolla kuin ulkoavaruudessakin. Kaikki alkaa, kun kuun kiertoradalle ilmestyy avaruusalus, ja valtiot alkavat kilpaillla siitä, kuka ehtii tutkia aluksen ensimmäiseksi. Dorothy/Ace ottaa käyttöön vähän alienteknologiaa, ja pääsee kuuhun astronauttiystävänsä kanssa muutamassa minuutissa.

Kuun lähellä olevalta alukselta löytyy – tadaa! – Tohtori. Vaan eipä löydykään se tuttu 7. Tohtori vaan 13.

Tarina kietoo yhteen Acen tulon tv-sarjaan ja nykyhetkessä tapahtuvat ihmiskaappaukset. Astingirien avaruusalus osoittautuu väliasemaksi, jolta kaapattuja ihmisiä teleporttaillaan maksaville asiakkaille. Ace itse on nuorena (tv-sarjassa) kaapattu vieraalle planeetalle, joten nyt hän saa samalla setviä omaakin menneisyyttään.

Tarina hyppii kahdessa ajassa, vuosissa 1990 ja 2020. Menneisyydessä tulee selväksi, että 7. Tohtori on käyttänyt Acea toisinaan aika tunteettomastikin omien tarkoitusperiensä saavuttamiseen. Vuodessa 2020 tästä alkanutta riitaa jatketaan tapahtumien ohessa edelleen.

Kirja porautuu Tohtorin seuralaisten ajatteluun. Ace kyseenalaistaa, onko mistään, mitä hän on Tohtorin kanssa tehnyt, ollut mitään hyötyä. Olivatko heidän tekonsa hyviä? Yasmin Khan peilaa itseään Acesta, joka on katkera ja vihainen Tohtorille – onko Yasin tulevaisuus samanlainen? Onko kaikkien Tohtorin seuralaisten?

Tarina seuraa kaapattuja ihmisiä toiselle planeetalle ja monimutkaisten, 30 vuotta aiemmin alkaneiden prosessien myötä tilanne ratkeaa.

Juonipaljastus päättyy

Vaikken ole katsellut jaksoja, joissa Ace on mukana, saan hänestä kirkkaan käsityksen kirjaa lukiessani. Hän on toiminnan ihminen, joka ei pelkää käyttää itse rakentamiaan pommeja tai muuta kättä pidempää. Hän keskittyy työn alla oleviin asioihin ja saattaa tulla talloneeksi muiden tunteita näin tehdessään.

Keski-ikäistyneen seuralaisen ja regeneroituneen Tohtorin suhde on mielenkiintoinen. Samalla nykyiset seuralaiset joutuvat asettamaan itsensä osaksi jatkumoa. Ehkä he eivät olekaan niin ainutlaatuisia?

Tarina on hyvää, toimintapainotteista scifiä. Ainut, mikä vähän häiritsee, on toisinaan huolittelemattomalta vaikuttava tekstiasu. Ainakin kerran kirjassa viitataan keskusteluun, jota on ilmeisesti viimeiseen versioon muutettu sen verran, ettei viittaus ihan osu kohdilleen. Myös painovirheitä löytyy liikaa.

Joka tapauksessa tämä on kirja, joka on ilo lukea joskus uudestaan. Tapahtumia ja yksityiskohtia piisaa niin, etä unohdan varmasti niistä suuren osan ennen seuraava lukukertaa. Sen lisäksi tarina on yksinkertaisesti nautittavaa luettavaa.

Tag: Ace

Tales of Terror

At Childhood’s End (Sophie Aldred)