autoni – Kukakirja

Autonomy (Daniel Blythe)

Daniel Blythe (2010) Autonomy, 241 s.

–

Suhtaudun autoneihin vähän ristiriitaisesti, ja siksipä hyllyssäni on ollut jo muutaman vuoden lukematta Autonomy, autoneiden hyökkäyksestä kertova kirja. Autoneista voi tehdä tylsiä ja robottimaisia tai sitten kiehtovia kammotuksia. Tämä kirja pystyy onneksi näistä jälkimmäiseen.

Juonipaljastus

Hyperville, tuo kaikkien ostoskeskusten äiti! Hypervillessa jossa on erilaisia huvipuistomaisia maailmoja, kuten talvimaailma ja villin lännen kylä. Siellä on hotelleja. Ja tietysti kaikkea, mitä kukaan ikinä keksii haluta ostaa.

Tällaisena aikana, jota elämme, lähes kaikki on tietysti tehty muovista – niin mallinuket, villin lännen pyssysankarit kuin vaatekauppojen muotivaatteetkin. Ja niinpä Hyperville on mitä mainioin kohde autonien henkiin herättämiseen.

Kirja seuraa muutaman keskushenkilön kohtaloa keskellä kaaosta joka syntyy, kun muovi saa tajunnan (Nestene Consciousness). Kun vaatteet ja kengätkin ovat erilaisia muovin johdannaisia, muovi näyttää olevan hyvin pitkään varsin vahvoilla.

Ajassa matkustetaan hiukan (Tohtori vie oleellisen esineen yhdelle keskushenkilöistä neljän vuoden taakse, jotta se on hänellä, kun alkaa tapahtua). Vihollisen kanssa yritetään neuvotella. Lapsia sekä temmataan mukaan seikkailuun että laitetaan kokemaan aika karmeita asioita. Ja lopulta UNIT tulee selvittämään Tohtorin pelastamaa kaaosta, kun Tardis jo häippäisee seuraavaan seikkailuun.

Juonipaljastus päättyy

Daniel Blythe on kirjoittanut täydellisen 10. Tohtorin. Hän puhuu ja ilmehtii aivan niin kuin pitääkin. Hän pitää monologeja ja heittää nopeita vitsejä pahoissakin paikoissa. Hän venyttää sanoja miettiessään jne.

Tohtorin elämänvaihe esitellään pienellä eleellä, josta selviää heti, missä mennään: hän osaa sulkea Tardiksen ovat sormiaan napsauttamalla, eikä hänellä ole seuralaista mukanaan. Tätä yksinäiseen ajanjaksoa hän pääsee vähän pohdiskelemaankin, mutta enimmäkseen seikkailu pitäytyy asioissa, jotka tapahtuvat seikkailijoille tässä ja nyt.

Erityisesti Tohtorin takia tämä kirja on ihan herkkupala lukea. Hänen puheensa rytmin suorastaan kuulee mielessään. Eikä tarinakaan ole höpsömpi.

Tales of Terror

Jacqueline Rayner, Mike Tucker, Paul Magrs, Richard Dungworth, Scott Handcock, Craig Donaghty (2017/2019) Tales of Terror, 365 s.

–

Tales of Terror on kokoelma Doctor Who -maailmaan sijoittuvia kauhunovelleja. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran 12. Tohtorin aikoina, joten siinä on kaksitoista novellia, joissa jokaisessa toimii eri Tohtori. (Pehmeäkantinen pokkariversio, jonka luin, on vuodelta 2019.)

Lyhyesti: tämä on hyvä kirja. Olen tykännyt Tohtori-novelleista ennenkin, mutta tässä teoksessa erityisesti ilahduttaa se, että kirjoittajia on useita. Näin Tohtoreista saadaan monia puolia esiin, kun yhden kirjoittajan ei ole tarvinnut perehtyä sataprosenttisesti kaikkiin.

Heikompiakin tarinoita joukkoon mahtuu, mutta pidän kaikista kuvatuista Tohtoreista ja siitä, miten heistä on saatu omanlaisiaan. Kirjan on kuvittanut Rohan Eason.

Juonipaljastuksia

Ensimmäinen novelli ei ole paras mahdollinen avaus kirjalle, mutta koska Tohtorit esitellään järjestyksessä, vaihtoehtoa ei ole kirjaa kootessa ollut. Tarinassa on surrealistinen halloweenjuhla, josta en oikein saanut otetta. Toinen tarina viekin sitten kauhun ytimeen: meille selviää, miksei ole kovin hyvä idea pelata ouijaa Tardiksessa. Kolmas Tohtori kohtaa yllättävän dalekin.

Neljännen Tohtorin seuralaisena on tietenkin Sarah Jane Smith. Tarina kertoo lisää carrioniteista, joita 10. Tohtori kohtaa tv-sarjassa Martha Jonesin kanssa. Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miten kirjoittajat ovat päässeet kertomaan jatkoa tai edeltäviä tapahtumia tv-sarjan seikkailuihin. Viidennen Tohtorin kanssa tapaamme meduusan, joka kivettää katseellaan. Kuudennen Tohtorin Tardiksen oveen koputetaan keskellä aikapyörrettä, ja tarina vie meidät takaisin kirjan alkuun, surrealistiseen halloweeniin.

Seitsemäs Tohtori pääsee pelastamaan taiteilijan omalta maalaukseltaan. Kahdeksannen kanssa matkustetaan risteilyaluksella, kunnes merestä nousee hirviö (mutta yllättäen se ei olekaan toisen planeetan alien). Yhdeksännen Tohtorin tarina on kirjan pelottavimpia. Se sijoittuu sirkusmaailmaan, jossa tilkkutäkkimäinen klovnihahmo kaappaa ihmisiä.

Kymmenennen Tohtorin novelli jatkaa tv-sarjan Human Nature – Family of Blood -tuplajaksosta tuttujen alienien tarinaa. Tohtorihan hankkiutuu tv-sarjassa näistä alieneista eroon varsin armottomilla tavoilla, mutta nyt hän saa Donna Noblen kanssa huomata, ettei pysyväksi tarkoitettu rangaistus ollutkaan niin pysyvä. Kertomus osoittaa myös hienosti, millaisen virheen Tohtori tv-sarjassa teki. Novelli jatkaa loogisesti siitä, mihin tarina jäi.

Yhdennentoista Tohtorin novelli on lempikohtani teoksessa, eikä vain siksi, että siinä on weeping angeleitä. Novellin alussa perhe jää jumiin autoon, jota ympäröi sumu ja lauma mystisiä enkelipatsaita. Tohtori yrittää ulkopuolelta pelastaa hyvin epätoivoiselta vaikuttavaa tilannetta. 12. tarina paljastaa autoneiden uusimman juonen.

Juonipaljastus päättyy

Tämän tekstin tägeistäkin voi huomata, miten monta eri alienia kirjaan on saatu mahtumaan. Lyhyehköt seikkailut koukuttavat lukemaan vielä yhden ja vielä yhden. Vaikka vanhat Tohtorit eivät minulle erityisen tuttuja olekaan, viihdyin heidänkin seurassaan ongelmitta.

Twelve Angels Weeping. Twelve stories of the villains from Doctor Who (Dave Rudden)

Dave Rudden (2018) Twelve Angels Weeping. Twelve stories of the villains from Doctor Who, 409 s.

–

Twelve Angels Weeping on kokoelma lyhyehköjä novelleja Doctor Whon ”pahiksista”. Jokaisessa tarinassa esiin pääsee yksi alienlaji. Tohtori ei nouse päärooliin läheskään kaikissa tarinoissa, ja muutenkin hän on vain ulkopuolelta tarkasteltu hahmo. Saamme tulkita, kenestä Tohtorista on kyse, kun kirjoittaja kuvailee hänen asuaan tai olemustaan.

Kirja tuntuu tosi modernilta. Se päivittää tapaa kertoa Tohtori-maailmasta; tarinat eivät ole perinteisiä alun, keskikohdan ja lopun siistejä kaaria, vaan Dave Rudden käyttää vaapaasti rikasta maailmaa, hahmoja ja kirjaan valittuja alieneita.

Jokainen tarina alkaa kuvalla. Puupiirroksilta näyttävät kuvat sopivat ajattomaan Tohtori-maailmaan, ja kuvittaja Alexis Snell osaa luoda paksulla, rosoisella viivalla mukavan jännittävää estetiikkaa.

* Juonipaljastus

Kaikista kirjan kahdestatoista tarinasta on tässä turha kertoa yksityiskohtia, mutta mainitaan nyt muutama. Kirjan aloittava niminovelli kertoo planeetasta, jota riivaa mystinen sairaus. Ensin tuli pöly, sitten planeetan asukkaat alkoivat muuttua kiveksi. Lopulta jäljellä on vain ylin eliitti, joka on sulkeutunut yhteen rakennukseen tautia levittävää pölyä pakoon. Tunnelma on klaustrofobinen, kuten sen enkelitarinoissa tulee ollakin.

Tarinoiden genre vaihtelee salapoliisiseikkailusta (jossa jäljitetään erästäkin varastettua Tardista) päiväkirjaksi, jossa nuori opiskelija kohtaa professori River Songin epäselvissä olosuhteissa, joissa toimii myös olentoja, joiden olemassaolon unohtaa heti, kun katsoo niistä poispäin. Näistä jälkimmäinen on erityisen jännittävä, ja sitä lukiessa täytyi pitää toista silmää kirjassa ja katsella toisella huoneen oviaukkoa (varmistaen, ettei sieltä astu sisään silence).

Yhdessä varsin liikuttavassa kertomuksessa Rory Williams lohduttelee kuninkaaksi valittua nuorukaista, jonka on astuttava elämää pidentävään, suljettuun kuninkaan pukuun. Rory kertoo eläneensä itsekin jo yli 2000 vuotta; tämä antaa kuninkaalle toivoa siitä, että pitkä elämä on mahdollinen kestää.

Yksi hauska tarina valaisee sontaralaisten syntymää ja elämän ensi minuutteja. Kloonilaji syntyy aikuisena suoraan taisteluun, mutta miten? Se selviää Straxin alkuelämää kuvaavassa novellissa.

* Juonipaljastus päättyy

En voi kehua tätä kirjaa kylliksi. Kirja on jännittävä, innostava ja sitä on ihan pakko lukea koko ajan, kunnes se päättyy. Runsaat yksityiskohdat takaavat sen, että uusikin lukukerta tulee tarjoamaan paljon oivalluksia ja iloa.

Sen verran vaikuttunut teoksesta olin, että tilasin heti toisenkin Dave Ruddenin kirjoittaman Tohtori-tarinoita sisältävän kirjan. Se saapui parahiksi toissapäivänä, joten luen sitä joulun levollisina iltoina.

Doctor Who: A Tale of Two Time Lords

Doctor Who: A Tale of Two Time Lords (2020) Jody Houser, Roberta Ingranata, Enrica Eren Angiolini.

–

Sarjakuvaa! Jee!

Tässä tänä vuonna ilmestyneessä Doctor Who -sarjakuvassa 13. ja 10. Tohtori tapaavat. Ja mikä olisikaan kutkuttavampi linkki tv-sarjaan kuin kolmoskauden jakso Blink, jossa Weeping Angel -alienit kohdataan ensimmäisen kerran.

Juonipaljastuksia

10. Tohtori ja Martha Jones ovat jumissa 1960-luvulla. Enkelit viskasivat heidät ajassa taaksepäin, ja Tardis jäi 2000-luvulle. Nyt Martha käy töissä vaatekaupassa ja Tohtori rakentelee kummallisia laitteitaan, joilla havaita muutoksia aikavirroissa.

13. Tohtori on viemässä porukkaansa Woodstockiin, mutta päätyy Lontooseen. Nopeasti hän tajuaa olevansa siellä nyt kahtena henkilönä – mutta miksi Tardis toi hänet samaan aikaan ja paikkaan, jossa hänen yksi versionsa jo on?

Tarina kuvaa mukavasti Tohtorin ja tämän seuralaisten suhdetta. 13. Tohtori pääsee ikään kuin ulkopuolisena katsomaan Marthaa ja tämän tunteita 10. Tohtoria kohtaan. Samaan aikaan 10. Tohtori joutuu luottamaan seuralaisiin, joita ei ole koskaan ennen tavannut.

Lontoosta löytyy enkeleiden lisäksi muitakin uhkia (ikään kuin enkeleissä ei olisi tarpeeksi!) Aika tietenkin vääristyy ja paradoksit uhkaavat, mutta yhteistyöllä tilanne selvitetään kunnialla.

Juonipaljastus päättyy

Sarjakuva on hyvä ja laadukkaasti tehty seikkailu, jonka kanssa on mukava käpertyä sohvalle torjumaan vuoden pimeintä aikaa. Huumoriakin löytyy, ja tuttujen Tohtorien kohtaaminen saa toivomaan, että he kohtaavat joskus myös ruudulla. Tätä olisin jaksanut lukea enemmänkin.