Harvest of Time (Alastair Reynolds)

Alastair Reynolds (2013) Havest of Time, 367 s.

Jaan mielessäni Doctor Who -kirjat kahteen krouviin kategoriaan: on juonellisesti usein kaavamaisia, toiminnantäyteisiä, kevyempiä kirjoja ja on kunnianhimoisia scifi-teoksia; ehkä paikoin raskaita lukea, juonellisesti vaativia ja palkitsevia. Alastair Reynoldsin Harvest of Time asettuu jälkimmäiseen kategoriaan.

Harvest of Time asettaa kaksi planeettaa yhteisen uhan alle. Planeettoja erottaa paitsi avaruus myös aika: tapahtumien toinen pää on maapallolla 1970-luvun alussa ja toinen kymmenien miljoonien vuosien päässä Praxilion-nimisessä maailmassa.

Kirja sijoittuu aikaan, jolloin tv-sarjassa John Pertween esittämä 3. Tohtori seikkailee Jo Grantin kanssa. Myös the Master, Tohtorin vanha ystävä/vihollinen on maapallolla – häntä pidetään vankina eräässä ydinvoimalassa kaukana kaikesta sivistyksestä.

Tapahtumat alkavat, kun öljylauttoja alkaa kadota meriltä. Viestit lautoilta ovat niin kummallisia, että UNIT puuttuu tilanteeseen lähettämällä Tohtorin ja Jon tutkimaan asiaa.

  • Juonipaljastuksia

Kirjan juoni on niin mutkikas, ettei siitä voi kertoa juuri mitään näin tiiviissä muodossa. Ydinongelmana ovat sild-nimisen lajin aiheuttamat aikavääristymät, joiden kautta sild siirtää Praxilion-planeetan ilmakehää ja vesivarastoja maapallolle.

Samaan aikaan Master on katoamassa ajasta kokonaan – hän unohtuu, ja kaikki hänestä kirjoitettu tieto haalistuu (tämä vaihe on tuo tarinaan komiikkaa, kun UNITin henkilökunta tekee kaikkensa muistaakseen Masterin olemassaolon). Asioilla on yhteytensä, mutta se löytyy vasta kirjan loppupuolella.

Ongelmien ratkominen vaatii hyppimistä kymmenien miljoonien vuosien aikajanalla. Master kohtaa kaikki entiset ja tulevat regeneraationsa ja ajautuu (tietenkin) näiden kanssa riitaan. Eräs öljy-yhtiön pomo päätyy viettämään pari miljoonaa vuotta puhkisaastuneella Praxilionilla, ja kokee herätyksen uusiutuvan energian pariin.

Niin, juoni on mutkikas. Kannattaa lukea se kirja.

  • Juonipaljastus päättyy

Parasta kirjassa ovat Tohtorin ja Masterin yhteiset hetket, joissa kumpikin yrittää päteä toisen silmissä. Pidän myös juonen monikerroksisuudesta ja siitä, ettei missään vaiheessa (ennen loppua) ole selvää, miten tässä tulee kenellekin käymään.

Tarina raottaa Tohtorin ja Masterin yhteistä menneisyyttä. Ohimennen sivutaan myös aikamatkailun lakeja ja sitä, miksi matkailusta suuri osa tapahtuu tietyn aikaikkunan sisäpuolella (eikä missään satojen miljardien vuosien päässä elämästämme nykyhetkestä).

Kirja on varsin älyllinen, ja harmillisesti monet hahmot jäävät tunnetasolla etäisiksi. Paikoin lukeminen oli vähän raskastakin, koska minulle ei muodostunut erityistä suhdetta kehenkään henkilöistä, mutta juoni on loistava ja palkitsee kyllä.

Tohtori Kuka ja luolahirviöt (Malcolm Hulke)

Malcolm Hulke (suom Renne Nikupaavola 1976) Tohtori Kuka ja luolahirviöt, 164 s.

Viime keskiviikko tuntui joululta: vuosia etsimäni Tohtori Kuka ja luolahirviöt saapui Vantaan antikvariaatista postitse kotiini. Tämä on toinen kahdesta 1970-luvulla suomennestusta Doctor Who -seikkailusta (toinen on Tohtori Kuka ja autonien hyökkäys, jonka sain lahjaksi jo muutama vuosi sitten).

Olen säästellyt teoksen lukemista siihen, että saan sen omaksi. Joistakin kirjastoista se kyllä löytyy joten ei ole välttämätöntä odottaa vuosia, jos sen haluaa lukea heti.

Luolahirviötarina sijoittuu kolmannen Tohtorin elinkaarelle, aikaan jolloin Tohtori oli karkotettu Maahan eikä hänellä ollut käytössään Tardista. Sen sijaan hänellä on komea auto (Bessie) ja tässä seikkailussa seuralaisenaan avustava tutkija Liz Shaw.

  • Juonipaljastuksia

Eräs tutkimuslaitos on rakentanut hiukkaskiihdyttimen varsin kauas kaikesta, kallioiden sisään. Laitos alkaa kärsiä selittämättömistä sähkökatkoista, joita tutkimaan päätyy lopulta UNIT ja sen myötä UNITin neuvonantaja, Tohtori.

Muutakin selittämätöntä tapahtuu. Tutkimuslaitoksen henkilökuntaa kuolee läheisissä luolissa, ja osa alkaa piirrellä seiniin pakkomielteisen oloisesti alkeellisia kuvia miljoonia vuosia sitten sukupuuttoon kuolleista eläimistä.

Erityisen kunnianhimoinen tutkimuslaitoksen työntekijä, tri Quinn, tapaa yhden “luolahirviön” eli ihmismäisen liskon, ja alkaa käydä salakauppaa informaatiosta liskon kanssa. Quinn haluaa saada mainetta tutkijana ja lisko haluaa selvittää, miten paljon ihmisiä maapallolla on (ja miten heistä pääsisi eroon).

Missään vaiheessa näille luolahirviöille ei anneta muuta nimeä kuin Tohtorin käyttämä Homo reptilia. Liskot tunnistaa kuitenkin siluriaaneiksi, joita on nähty myös tv-sarjassa. Tarina on tuttu: maapallon ilmasto oli muuttumassa liskoille sopimattomaksi, joten he vetäytyivät luoliinsa horrostamaan odottaen parempaa aikaa. Vahingossa horrostaminen venyi kuitenkin miljoonien vuosien mittaiseksi. Tällä välin apinat kehittyivät ihmisiksi ja valloittivat kaikki asumiskelpoiset alueet planeetalta.

Seuraa keskusteluja, sodankäyntiä ja eettisiä ongelmia. Mikä on ihmistä edeltäneen lajin paikka maailmassa? Voivatko siluriaanit luottaa siihen, että ihmiset antaisivat heidän elää – ihmiset kun tappavat kaikkia muitakin planeetan lajeja.

Loppuratkaisua saa odottaa niin viime tippaan, että 5 sivua ennen kirjan loppumista aloin pelätä, että kirjastani puuttuu osa. Ydinpommi on räjähtämässä, villisti leviävä miljoonien vuosien takainen virus on tappamassa ihmiskuntaa, ylivoimasilta vaikuttavat siluriaanit ovat muuttamassa maapallon ilmakehää itselleen sopivaksi (ja ihmiselle sopimattomaksi)… Mutta kaikki ratkeaa.

Ihmiskunta päätyy toisenlaiseen ratkaisuun kuin Tohtori tahtoisi. Hän tekee kaikkensa yhteisymmärryksen saavuttamiseksi, mutta yritykset valuvat hukkaan.

(Muuten, kiinnostavaa kyllä, UNITin operaatiolle käyttämä tunnussana on “siluurilaiset”. Onkohan liskoihmisten nimi peräisin tästä tunnussanasta, vai mikä lie tarina nimeämisen takana?)

  • Juonipaljastus päättyy

Pidin kirjasta todella paljon. Tarina on nopeatempoinen, looginen ja seikkailullinen, ja eri henkilöhahmojen toisiaan vastaan sotivat motiivit nousevat juonen keskiöön. Siluriaanit ovat yhtä aikaa kylmäverisiä ja lojaaleja toisiaan kohtaan.

Kirjan liskoihmiset eivät ole aivan samanlaisia kuin modernin tv-sarjan siluriaanit. Kirjassa lajilla on mm. kolmas silmä ja aivan uskomattomia henkisiä kykyjä (he esimerkiksi sulattavat kiveä ajatuksen voimalla). Siitä huolimatta heissä on enemmän tuttua kuin vierasta, ja kansikuvasta huolimatta näen heidät varsin samankaltaisina kuin tv-sarjaan luodut olennot.

Tarina kärsii hiukan liiallisista rönsyistä. Nykylukijan silmin suuren osan rönsyistä voisi surutta poistaa juonen lainkaan kärsimättä. Toisaalta teos on muutenkin aikansa kuva – miehet toimivat, naiset keittävät kahvia. Paitsi lopussa, jossa se kahvinkeittäjänainen nostetaan ansaitsemaansa keskiöön.

*

Olen katsellut varsin vähän klassisen Tohtorin kausia, mutta osaan kuitenkin kuvitella tarinaan Jon Pertween seuralaisineen. Olen nimittäin katsellut ansiokkaan Youtube-dokumenttisarjan Tohtorin näyttelijöistä ja kausista. Voin suositella tätä kaikille, joita Tohtorin menneisyys kiinnostaa. Sarjan tekijä katsoi kaikki Doctor Whot järjestyksessä, ja analysoi omaa kokemustaan jakso jaksolta. Tässä linkki kolmannen Tohtorin kauden esittelyyn: https://www.youtube.com/watch?v=zH-tlUZtrdw.

Design a site like this with WordPress.com
Get started