James Goss (2017) Corpse Day. Big Finish Productions, Monthly Range 15, kuunnelma.
–
Koska rakastan Burn Gormanin ääntä ja näyttelijäntaitoja, tilasin taannoin Torchwood-kunnelmasarjasta kaikki ne, joiden pääroolissa on Owen Harper. En tajunnut sitä silloin, mutta samalla tulin ehkä saaneeksi ne kaikkein rajuimmat Torchwood-tarinat, sillä Owen ei ole mikään herkkä hahmo.
Tällä varoituksella (on nimittäin aika raju kuunnelma tämä!) lähdetään Corpse Dayn ihanaan maailmaan.
Käsikirjoittaja James Goss osoittaa neroutensa asettamalla Owenin pariksi Andy Davidsonin. Tuo joviaali, positiivinen poliisi on Owenin täysi vastakohta.
Torchwoodin perinteisiin kuuluu sen perustamisesta lähtien vietetty “corpse day”, umpikujaan päättyneiden tapausten päivä, jolloin Torchwood tarjoaa apuaan poliisille. Päivän hengessä Jack Harkness lähettää Owenin avustamaan paikallista poliisia. Ja siellähän Andy jo odotteleekin malttamattomana.
- Juonipaljastuksia
Andyn ja Owenin keskustelu on mahtavaa. Toinen yrittää olla kannustava ja empaattinen, toinen torpedoi kaiken. Andyn reaktiot Owenin tilanteeseen (“I’m dead.”) ovat aitoja ja ymmärrettäviä. Nauroin ääneen koko kuunnelman alkupuolen, mutta sittenpä päästiin tilanteeseen, joka ei enää naurattanut.
Corpse dayn hengessä tutkitaan nyt kadonneiden nuorten naisten tapausta. Johtolangat vievät parivaljakon kellariin, josta löytyy kolme tyttöä ja weevil. Talon omistaja saa Andyn ja Oweninkin suljetuksi kellariin, ja sielläpä sitten ollaan. Kaiken lisäksi yksi tytöistä alkaa synnyttää.
Tarina on traaginen ja todella raskas. Tyttöjen kohtalot ovat hirveitä, ja ihan konkreettisestikin sen synnyttämisen kuunteleminen on kauheaa – näyttelijä huutaa pitkät tovit silkkaa tuskanhuutoa.
Syntymän hetkellä selviää, ettei lapsi olekaan talossa asuvan miehen vaan weevilin. Perhekuvio muodostuu monimutkaiseksi ja Andylle lähes sietämättömäksi. Andyn ja Owenin käymät keskustelut ihmisen ja weevilin risteymän syntymisestä ovat mielenkiintoista, eettistä pohdintaa.
- Juonipaljastus päättyy
Kuunnelma on rakennettu mielettömän taitavasti. Minut johdatellaan – kuten Andy ja Owenkin – iloisella rupattelulla mitä hirveimpään tilanteeseen. Näyttelijät tekevät loistavat suoritukset, enkä pety Owen Harperin viiltävään, mutta elämää kunnioittavaan maailmankuvaan.
Big Finish Productionsilla on tapana haastatella kuunnelmien näyttelijöitä pieneksi loppukaneetiksi tarinalle. Vaikken haluakaan minkään rikkovan kuunnelman luomaa maailmaa, nautin näyttelijöiden keskustelusta. On mielenkiintoista kuulla, miten he suhtautuvat näin rankkaan käsikirjoitukseen ja sen esittämiseen.
Ja kyllä: olen yhä enemmän Burn Gormanin lumoissa.
Kukakirja 