dalek – Kukakirja

Tales of Terror

Jacqueline Rayner, Mike Tucker, Paul Magrs, Richard Dungworth, Scott Handcock, Craig Donaghty (2017/2019) Tales of Terror, 365 s.

–

Tales of Terror on kokoelma Doctor Who -maailmaan sijoittuvia kauhunovelleja. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran 12. Tohtorin aikoina, joten siinä on kaksitoista novellia, joissa jokaisessa toimii eri Tohtori. (Pehmeäkantinen pokkariversio, jonka luin, on vuodelta 2019.)

Lyhyesti: tämä on hyvä kirja. Olen tykännyt Tohtori-novelleista ennenkin, mutta tässä teoksessa erityisesti ilahduttaa se, että kirjoittajia on useita. Näin Tohtoreista saadaan monia puolia esiin, kun yhden kirjoittajan ei ole tarvinnut perehtyä sataprosenttisesti kaikkiin.

Heikompiakin tarinoita joukkoon mahtuu, mutta pidän kaikista kuvatuista Tohtoreista ja siitä, miten heistä on saatu omanlaisiaan. Kirjan on kuvittanut Rohan Eason.

Juonipaljastuksia

Ensimmäinen novelli ei ole paras mahdollinen avaus kirjalle, mutta koska Tohtorit esitellään järjestyksessä, vaihtoehtoa ei ole kirjaa kootessa ollut. Tarinassa on surrealistinen halloweenjuhla, josta en oikein saanut otetta. Toinen tarina viekin sitten kauhun ytimeen: meille selviää, miksei ole kovin hyvä idea pelata ouijaa Tardiksessa. Kolmas Tohtori kohtaa yllättävän dalekin.

Neljännen Tohtorin seuralaisena on tietenkin Sarah Jane Smith. Tarina kertoo lisää carrioniteista, joita 10. Tohtori kohtaa tv-sarjassa Martha Jonesin kanssa. Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miten kirjoittajat ovat päässeet kertomaan jatkoa tai edeltäviä tapahtumia tv-sarjan seikkailuihin. Viidennen Tohtorin kanssa tapaamme meduusan, joka kivettää katseellaan. Kuudennen Tohtorin Tardiksen oveen koputetaan keskellä aikapyörrettä, ja tarina vie meidät takaisin kirjan alkuun, surrealistiseen halloweeniin.

Seitsemäs Tohtori pääsee pelastamaan taiteilijan omalta maalaukseltaan. Kahdeksannen kanssa matkustetaan risteilyaluksella, kunnes merestä nousee hirviö (mutta yllättäen se ei olekaan toisen planeetan alien). Yhdeksännen Tohtorin tarina on kirjan pelottavimpia. Se sijoittuu sirkusmaailmaan, jossa tilkkutäkkimäinen klovnihahmo kaappaa ihmisiä.

Kymmenennen Tohtorin novelli jatkaa tv-sarjan Human Nature – Family of Blood -tuplajaksosta tuttujen alienien tarinaa. Tohtorihan hankkiutuu tv-sarjassa näistä alieneista eroon varsin armottomilla tavoilla, mutta nyt hän saa Donna Noblen kanssa huomata, ettei pysyväksi tarkoitettu rangaistus ollutkaan niin pysyvä. Kertomus osoittaa myös hienosti, millaisen virheen Tohtori tv-sarjassa teki. Novelli jatkaa loogisesti siitä, mihin tarina jäi.

Yhdennentoista Tohtorin novelli on lempikohtani teoksessa, eikä vain siksi, että siinä on weeping angeleitä. Novellin alussa perhe jää jumiin autoon, jota ympäröi sumu ja lauma mystisiä enkelipatsaita. Tohtori yrittää ulkopuolelta pelastaa hyvin epätoivoiselta vaikuttavaa tilannetta. 12. tarina paljastaa autoneiden uusimman juonen.

Juonipaljastus päättyy

Tämän tekstin tägeistäkin voi huomata, miten monta eri alienia kirjaan on saatu mahtumaan. Lyhyehköt seikkailut koukuttavat lukemaan vielä yhden ja vielä yhden. Vaikka vanhat Tohtorit eivät minulle erityisen tuttuja olekaan, viihdyin heidänkin seurassaan ongelmitta.

The Wintertime Paradox (Dave Rudden)

Dave Rudden (2020) The Wintertime Paradox, 426 s.

–

Muistanette, kuinka innostuin Dave Ruddenin novellikokoelmasta Twelve Angels Weeping. Lähdin siis suurin odotuksin hänen viime vuonna ilmestyneen novellikokoelmansa The Wintertime Paradoxin matkaan.

The Wintertime Paradox koostuu 12 novellista, joissa liikutaan jälleen ennakkoluulottomasti eri Tohtoreiden historiassa ja tulevaisuudessa. Kirjaan on myös kirjoitettu pieni, kaiken yhteen kokoava tarinalinja, joka alussa herättää hämmästystä ja saa selityksensä lopussa.

Kirja on kaunis ja mahtavan iso. Siinä on Alexis Snellin puupiirroskuvitus.

Juonipaljastuksia

Kirja tarjoaa herkullisia näkökulmia ja tarinoita esimerkiksi Davrosin ja Tohtorin suhteesta ja Petronella Osgoodin ensihetkistä UNITin työntekijänä. jotain hyvin hauskaa on myös siinä, että Amy Pond ja Rory Williams tuovat joka joulu aterian tyttärelleen River Songille vankilaan.

Erityisen vaikuttunut olin novellista, jossa Tohtori saapuu kerta toisensa jälkeen pelastamaan jotakin maailmaa vain huomatakseen, että jokin toinen hän (mennyt tai tuleva) on jo käynyt vastaamassa hätähuutoon. Näinhän siinä voi tosiaan käydä, kun tarpeeksi kauan kuljeskelee ajassa!

Kirja on jouluteemainen, joten joulua on työnnetty kuhunkin tarinaan vähän vaihtelevalla menestyksellä. Karuimman kertomuksen päähenkilönä on joululahjoja kotiinsa kantava poliisi, joka ajautuu tylsyydestä kärsivän Missyn pelinappulaksi.

Suhteeni teemakirjaan on kaksijakoinen. Toisaalta luin kirjan jouluna, ja olihan se ihan hauskaa. Toisaalta tällaisen lukeminen mihin tahansa muuhun aikaan vuodesta tuntuu typerältä. Koko ajan puhutaan joululahjoista ja -juhlista, vaikka jokaisen tarinan olisi voinut kirjoittaa ilmankin näitä viittauksia. Osittain aika päälleliimattu teema siis.

Juonipaljastus päättyy

Kokonaisuutena kirja on hyvä ja novellit ovat kekseliäitä. Se ei kuitenkaan yllä ihan Ruddenin aiemman novellikokoelman tasolle – ensimmäinen tuntui kantavan vuosikausien fanituksen ja innon mukanaan, kun taas tämä on enemmänkin… no, vain kirja.

Joka tapauksessa näihin novellikokoelmiin kannattaa tutustua. Ja kun seuraava ilmestyy, hankin taatusti senkin.

Twelve Angels Weeping. Twelve stories of the villains from Doctor Who (Dave Rudden)

Dave Rudden (2018) Twelve Angels Weeping. Twelve stories of the villains from Doctor Who, 409 s.

–

Twelve Angels Weeping on kokoelma lyhyehköjä novelleja Doctor Whon ”pahiksista”. Jokaisessa tarinassa esiin pääsee yksi alienlaji. Tohtori ei nouse päärooliin läheskään kaikissa tarinoissa, ja muutenkin hän on vain ulkopuolelta tarkasteltu hahmo. Saamme tulkita, kenestä Tohtorista on kyse, kun kirjoittaja kuvailee hänen asuaan tai olemustaan.

Kirja tuntuu tosi modernilta. Se päivittää tapaa kertoa Tohtori-maailmasta; tarinat eivät ole perinteisiä alun, keskikohdan ja lopun siistejä kaaria, vaan Dave Rudden käyttää vaapaasti rikasta maailmaa, hahmoja ja kirjaan valittuja alieneita.

Jokainen tarina alkaa kuvalla. Puupiirroksilta näyttävät kuvat sopivat ajattomaan Tohtori-maailmaan, ja kuvittaja Alexis Snell osaa luoda paksulla, rosoisella viivalla mukavan jännittävää estetiikkaa.

* Juonipaljastus

Kaikista kirjan kahdestatoista tarinasta on tässä turha kertoa yksityiskohtia, mutta mainitaan nyt muutama. Kirjan aloittava niminovelli kertoo planeetasta, jota riivaa mystinen sairaus. Ensin tuli pöly, sitten planeetan asukkaat alkoivat muuttua kiveksi. Lopulta jäljellä on vain ylin eliitti, joka on sulkeutunut yhteen rakennukseen tautia levittävää pölyä pakoon. Tunnelma on klaustrofobinen, kuten sen enkelitarinoissa tulee ollakin.

Tarinoiden genre vaihtelee salapoliisiseikkailusta (jossa jäljitetään erästäkin varastettua Tardista) päiväkirjaksi, jossa nuori opiskelija kohtaa professori River Songin epäselvissä olosuhteissa, joissa toimii myös olentoja, joiden olemassaolon unohtaa heti, kun katsoo niistä poispäin. Näistä jälkimmäinen on erityisen jännittävä, ja sitä lukiessa täytyi pitää toista silmää kirjassa ja katsella toisella huoneen oviaukkoa (varmistaen, ettei sieltä astu sisään silence).

Yhdessä varsin liikuttavassa kertomuksessa Rory Williams lohduttelee kuninkaaksi valittua nuorukaista, jonka on astuttava elämää pidentävään, suljettuun kuninkaan pukuun. Rory kertoo eläneensä itsekin jo yli 2000 vuotta; tämä antaa kuninkaalle toivoa siitä, että pitkä elämä on mahdollinen kestää.

Yksi hauska tarina valaisee sontaralaisten syntymää ja elämän ensi minuutteja. Kloonilaji syntyy aikuisena suoraan taisteluun, mutta miten? Se selviää Straxin alkuelämää kuvaavassa novellissa.

* Juonipaljastus päättyy

En voi kehua tätä kirjaa kylliksi. Kirja on jännittävä, innostava ja sitä on ihan pakko lukea koko ajan, kunnes se päättyy. Runsaat yksityiskohdat takaavat sen, että uusikin lukukerta tulee tarjoamaan paljon oivalluksia ja iloa.

Sen verran vaikuttunut teoksesta olin, että tilasin heti toisenkin Dave Ruddenin kirjoittaman Tohtori-tarinoita sisältävän kirjan. Se saapui parahiksi toissapäivänä, joten luen sitä joulun levollisina iltoina.

The Emperor Dalek’s New Clothes (Justin Richards)

Justin Richards (2016) The Emperor Dalek’s New Clothes, 36 s. Time Lord Fairy Tales.

–

Tämä satukokoelma, Time Lord Fairy Tales, kuuluu niihin Doctor Who -teemaisiin teoksiin, joita katselin pitkään ennen ostopäätöstä. Tarinat ovat eräänlaisia uudelleentulkintoja vanhoista saduista, eikä niissä käsittääkseni juurikaan törmätä Tohtoriin.

Kun yhtenä kirjana aikanaan ilmestynyt satukokoelma tuli myyntiin 16 erillisen minikirjan kokoelmana, lämpenin ajatukselle. Tällaista on olla esteetikko: kaunis pakkaus helpottaa hankintapäätöstä huomattavasti.

Kirjoissa on vähän kuvitustakin. David Wardlen kuvajälki jäljittelee puupiirrosta, ja mustavalkoiset kuvat tuovat teoksiin eräänlaisen kirjapainotaidon alkuaikojen hengen.

Juonipaljastuksia

Sarjan ensimmäinen kirja, The Emperor Dalek’s New Clothes, yllätti minut positiivisesti. Heti alkuunsa tilanne on hyvin tohtorimainen: Rarjaran-niminen planeetta on Dalekien armoilla, ja suurin osa sen asukkaista orjuutettu. Vain pieni vastarintaryhmä jaksaa yhä taistella, mutta ensi sivuilla heistäkin suurin osa kuolee.

Mikään kepeä satu tämä ei siis todellakaan ole.

Kolme eloonjäänyttä vastarintaliikkeen taisteilijaa punoo juonen dalekien keisarin kukistamiseksi. He sabotoivat laitetta, jolla dalekit asentavat itselleen voimakentän, jonka läpi ammukset eivät pääse, ja suunnittelevat pommi-iskun keisarin surmaamiseksi.

Juonen onnistumista jännitetään koko pienen kirjan mitta. En kerro, kuinka käy – mutta sen verran sanon, että loppu ei ole onnellisimmasta päästä.

Juonipaljastus päättyy

Kauniit ja eriväriset, pienet kovakantiset kirjat ovat kuin karkkeja. Niiden selailemisesta tulee hyvä olo. Pienten kirjojen ilo on myös siinä, että niitä on helppo ottaa mukaan vaikka bussimatkalle tai piknikille. Pari satua repuntaskuun ja reissuun!

Engines of War (George Mann)

George Mann (2014) Engines of War, 312 s.

–

Mitä tapahtui aikasodassa (the Great Time War)? Millainen oli dalekien ja time lordien taistelu, joka laajeni kaikkeen historiaan ja tulevaisuuten, kaikkien lajien ja planeettojen välille?

Russell T Davies vihjaa The Writer’s Talessa, että hän voisi kirjoittaa aikasodasta kirjan. Hän on miettinyt sodan tapahtumia mielessään varsin pitkälle.

Tätä kirjaa ei kuitenkaan ole tullut. Sen sijaan meillä on mahdollisuus tutustua sodan tapahtumiin George Mannin teoksessa Engines of War.

Siinä tv-sarjasta tuttu sota-Tohtori liikkuu Gallifreyssä ja sen lähiplaneetta Moldoxilla ja kohtaa Cinder-nimisen naisen, jonka hengen hän vahingossa pelastaa keskellä dalekien hyökkäystä. Kirja seuraileekin enimmäkseen Cinderin näkökulmaa sekä Tohtoriin että dalekeihin ja ajan herroihin laajemmin.

Juonipaljastuksia

Moldoxin ja Gallifreyn (ja monen muun) planeetan järjestelmässä on aika-avaruuden mutaatio, Tantaluksen silmä (Tantalus Eye). Se on aikapyörre, jonka valjastamista dalekit ovat yrittäneet iät ja ajat. Nyt ne ovat onnistumassa: dalekit ovat kehittäneet aseen, jolla voi poistaa vihollisia ajasta. Sen lisäksi niillä on kehitteillä ase, jolla voi pyyhkiä pois kokonaisia planeettoja.

Gallifreyssä ajan herrat, Rassilonin johdolla, kehittelevät omaa vastaiskuaan. He ovat päättäneet tuhota Tantaluksen silmän. Toimenpide tuhoaa samalla lähimpien planeettojen elämän kokonaan (kuten dalekit ja ihmiset Moldoxilta), mutta jättää Gallifreyn henkiin. Kun tämä selviää Tohtorille, hän päättää ratkaista tilanteen toisin.

Kirjassa tutkiskellaan sodan eettisiä ongelmia ja etsitään pahuuden rajaa. Ajan herrat osoittautuvat yhtä pahoiksi kuin dalekit, ja yhtä välinpitämättömiksi muiden kärsimyksestä. Tätä korostetaan esimerkiksi kohtauksella, jossa ajan herrat kiduttavat Cinderiä saadakseen tältä tarvitsemiaan tietoja. Time lordit myös tekevät kokeita elävillä lajitovereillaan ihan siinä missä dalekit tekevät säälimättömiä ihmiskokeita.

Doctor Whon historiaan viitataan useasti, ja paikoin en tiedä yhtään, mistä on kyse. “I’m a former President of Gallifrey”, sanoo Tohtori, ja jään miettimään, olenko koskaan ennen edes kuullut tällaisesta.

Erityisen mileenpainuvassa kohdassa Tohtori ja Cinder löytävät Gallifreystä time lord -pakolaisten asuinluolan. Nämä Rassilonin koe-eläiminä käyttämät henkilöt näkevät tulevaisuuteen. He ovat piirtäneet luolan seinälle kohtauksia Tohtorin elämästä, ja niistä on hauska bongailla tuttuja tapahtumia.

Tilanteen ratkaiseminen ei ole helppoa, eikä viattomilta uhreiltakaan vältytä. Tarina luokin pohjaa sille, miksi Tohtori on Day of the Doctor -jaksossa niin kyllästynyt kaikkeen, että päättää käyttää vahvoja aseita omaa kansaansa kohtaan.

Juonipaljastus päättyy

Nautin tarinasta ja sen viittauksista Tohtorin moniin elämiin. Pidin myös sota-Tohtorin persoonasta, jossa hyvin vakavan ja paljon kärsineen pinnan alta toisinaan pilkahtelee elämäniloa ja uteliaisuutta.

Prisoner of the Daleks (Trevor Baxendale)

Trevor Baxendale (2009) Prisoner of the Daleks, 249 s.

–

Trevor Baxendalen Prisoner of the Daleks on se ihan ensimmäinen Doctor Who -kirja, jonka olen lukenut. Enkä ihmettele, että ihastuin kirjasarjaan – teos on loistava. Tohtori-kirjojen standardia noin 250 sivun mittaakin on vähän venytetty tavallista pienemmällä fontilla, joten tarinaan mahtuu enemmän yksityiskohtia ja perusteellisempia käänteitä kuin moneen muuhun sarjan kirjaan.

Baxendale kirjoittaa aivan täydellisen, kolmiulotteisen (vai pitäisikö sanoa neliulotteisen, kun Tohtori sentään liikkuu myös ajassa) kymmenennen Tohtorin. Hän kertoo Tohtorin tunnetiloista näyttämällä hänen asentojaan ja liikkeitään, ilmeitään ja eleitään. Tohtori on tuttu pudottautuessaan epätoivoisena seinää vasten istumaan tai haroessaan hiuksiaan, kun on kiire tehdä vaikeita päätöksiä.

Kieli on kaikkiaan kaunista. Esimerkiksi saapuminen tyhjälle planeetalle kuvataan näin:

“Gradually, the Doctor seemed to become aware of his surroundings, as if the silence had politely, and impossibly, cleared its throat.”

Juonipaljastuksia

Tohtori siis saapuu yksin tyhjälle Hurala-nimiselle planeetalle. Uteliaisuutensa vuoksi hän joutuu vangiksi rakennukseen, jossa on automaattisesti sulkeutuva ovi (kaikkea tällaista hyvin tohtorimaista kirja on täynnä; tämä Tohtori on utelias, nokkela, jää kiinni fiksuudellaan leveilystä ja niin edelleen). Planeetalle saapuu joidenkin päivien kuluttua dalekien palkkametsästäjiä ja myös dalekeja, joiden ansaan Tohtori oli jäänyt jumiin.

Porukka pakenee palkkametsästäjien avaruusaluksella ja Tardis jää Huralaan. Seuraa oikeasti pelottavia asioita; tärkeitä ihmisiä kuolee, toiset tekevät eettisesti epäilyttäviä päätöksiä (kuten kiduttavat yhtä kiinni jäänyttä dalekia). Tohtori ei oikein pääse mukaan porukkaan, sillä hänen pelastamisensa Huralasta johti yhden miehistön jäsenen kuolemaan.

Tarinassa yritetään estää dalekeja saamasta haltuunsa aika-avaruuden halkeama, joka on keskellä Arkheon-planeettaa. Planeetalle saapuminen on eräs kirjan hienoimmista kohdista. Dalekien planeetantuhoajalla ammuttu planeetta on pelkkä puolikas, ja sen mahdotonta estetiikkaa kuvataan elävästi.

Joukkio päätyy dalekien vangeiksi kaivokseen. Tohtoria uhataan vaikka millä. Pelastuminen vaatii ihmisuhreja sekä suunnatonta onnea ja kekseliäisyyttä. Rakkauttakin saadaan tarinan loppuun ripauksen verran.

Doctor Who -faneille kirja antaa paljon herkullista bongattavaa. Esimerkiksi matkalle osunut, ihmisten asuttama Auros on tuhottu käyttäen Osterhagen-metodia.

Yksi hauskimmista keksinnöistä on ollut painaa dalekien puhe muusta tekstistä erottuvalla, terävällä fontilla. Se tuntuu raapivan paperia niin kuin dalekien ääni raapii tärykalvoja.

Juonipaljastus päättyy

Kirja luo dalekeista todella pelottavan ja julman kuvan. Ne eivät hetkeksikään menetä uskottavuuttaan tai muutu kevyen koomisiksi (kuten joskus tv-sarjassa käy). Ne ovat kylmiä ja älykkäitä tappajia.

Kirjan maailma on tyly ja täynnä väkivaltaa. Menetykset ovat todellisia. Pidän kirjan tummasävyisestä tarinasta todella paljon. Tällaisia tarinoita tahtoisin lukea Tohtori-maailmasta paljon lisää.

I Am a Dalek (Gareth Roberts)

Gareth Roberts (2006) I Am a Dalek, 104 s.

–

I Am a Dalek on noin satasivuinen Quick Reads -sarjan Tohtori-kirja. Kirja alkaa, kun kymmenes Tohtori vie Rose Taylorin kuuhun. Pari hyppää avaruuspuvuissaan ulos Tardiksen ovesta ja huomaakin olevansa varsin englantilaisessa pubissa.

Juonipaljastuksia

Tohtori selvittelee, mikä Tardiksen suunnitustaidoissa meni taas vikaan, ja Rose jää kyydistä, kun Tardis nappaa Tohtorin toisaalle. Rose todistaa onnettomuuden, jonka jälkeen auton alle jäänyt (ja selvästi menehtynyt) nainen nousee maasta täysin terveenä, ja lähtee seuraamaan tätä ihmenaista.

Tohtori päätyy parin kilometrin päähän arkeologisille kaivauksille. Kaivannosta löytyy dalek.

Supervoimat saanut nainen ja dalek liittyvät tietenkin yhteen. Seuraa erinäisiä kuolemia (esimerkiksi Tohtorin kanssa ystävystynyt arkeologi kuolee, mikä tuntuu kauhealta).

Loppuratkaisuun liittyy todella yllättävästi Tohtori, joka suostuu lähettämään dalekin tuhoamaan muita, asuttuja planeettoja. Miksei sitä voi toimittaa asumattomille seuduille? En ymmärrä. Onneksi mystiset, epäinhimilliset voimat saanut nainen ratkaisee tilanteen toisin.

Juonipaljastus päättyy

Gareth Roberts on kirjoittanut menevän toimintaseikkailun. Lyhyessä sivumäärässä siirtymät ovat välillä vähän rajuja – päätöksenteolle kaipaisi enemmän perusteluja ja aikaa. Toisaalta maaseudulla riehuva dalek perustelee kiirentunnun varsin uskottavasti.