David Bailey (2011) Web in Space, 149 s.
–

Web in Space vie 11. Tohtorin, Amyn ja Roryn avaruusalukselle, jonka kimppuun on juuri hyökkäämässä robottiarmeija. Robotit ovat teknologiavarkaita, jotka ryöstävät armotta kaikkien kohtaamiensa avaruusalusten teknologiaa omaksi hyödykseen.
Pahin ongelma ei kuitenkaan ole käynnissä oleva varkaus. Ihmisten alus on jumissa kummallisessa verkossa, joka osoittautuu valtavan, asteroidivyöhykkeellä metsästävän avaruushämähäkin timanteista punomaksi verkoksi. Vaara vaanii siis yhtä aikaa sekä aluksen sisä- että ulkopuolella.
Kirja on noin 150-sivuinen, nuorelle yleisölle suunnattu seikkailu. Siinä on jonkin verran ärsyttäviä piirteitä, kuten huutomerkkien ylikäyttöä sekä kirjoittajan (tai ehkä kustannustoimittajan?) maneeri lopettaa lauseet jännittävissä kohdissa aina kolmeen pisteeseen…
- Juonipaljastuksia
Tarina on reippaasti etenevä seikkailu. Ongelmia tulee vastaan vähän liiankin kanssa – milloin avaruusaluksen keinoteokoinen painovoima lakkaa toimimasta, milloin ilmastointikanavassa ryömivät Amy ja Rory kohtaavat kanavassa siivousrobotin. Takaiskuja tulee ihan jatkuvalla syötöllä, minkä on tietenkin tarkoitus pitää lukija koukussa.
Tohtori tuntee myötätuntoa avaruushämähäkkiä kohtaan (ne ovat harvinaisia otuksia), ja tekee kaikkensa pelastaakseen eläimen. Yhtä aikaa on huolehdittava avaruusaluksen miehistöstä, joka pakenee hämähäkkiä pelastuskapseleissa. Tämän kaiken keskellä robottiarmeija varastaa aluksen teknologiaa sekä tietenkin Tardiksen. Lopulta myös Tohtori apulaisineen vangitaan.
Kun sekä Tardis että Tohtorin seurue ovat kaikki kätevästi kidnapattuina robottien aluksella, alkaa pelastautuminen. Siihen liittyy ilmastointikanavia ja ääniruuvimeisseli.
Aivan ehdottomasti hienointa on päästä Amyn ja Roryn mukana lentämään Tardiksella. He pelastavat Tohtorin tämän antamien ohjeiden mukaan: paina sitä kuudetta punaista nappulaa vasemmalta, heilauta vipua kevyesti jne. Mystinen avaruusalus tekee juuri oikean hypyn, kun lentotaidottomat lentäjät osaavat toistaa tietyn, Tohtorin neuvoman liikesarjan.
Kaiken aikaa robottiarmeija käy säälimättä myös hämähäkin kimppuun saadakseen haltuunsa sen kyvyn luoda timanteista seittiä. Tohtori pelastaa hämähäkin kommunikoimalla eläimen kanssa seittiä pitkin morsettaen.
- Juonipaljastus päättyy
Kirjassa on hyvä henkilökaarti. Erityisesi pidän yhdestä robotista, joka on niin pelokas, että siirtyy heti ihmisten puolelle, kun joutuu eroon kavereistaan. Se kulkee tarinassa mukana kuin lemmikkieläin tai maskotti, jolla on yllättäviä kykyjä.
Nopealukuinen seikkailu sopii hyvin katkonaiseenkin lukemiseen, sillä siinä on jatkuvia käänteitä ja ongelmanratkaisua riittää joka sivulle. Kärryiltä putoamista ei tarvitse pelätä, vaikka lukisi vain pari sivua kerrallaan – juonen kaari ei vaadi lukijalta jatkuvaa valppautta.