Tales of Terror

Jacqueline Rayner, Mike Tucker, Paul Magrs, Richard Dungworth, Scott Handcock, Craig Donaghty (2017/2019) Tales of Terror, 365 s.

Tales of Terror on kokoelma Doctor Who -maailmaan sijoittuvia kauhunovelleja. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran 12. Tohtorin aikoina, joten siinä on kaksitoista novellia, joissa jokaisessa toimii eri Tohtori. (Pehmeäkantinen pokkariversio, jonka luin, on vuodelta 2019.)

Lyhyesti: tämä on hyvä kirja. Olen tykännyt Tohtori-novelleista ennenkin, mutta tässä teoksessa erityisesti ilahduttaa se, että kirjoittajia on useita. Näin Tohtoreista saadaan monia puolia esiin, kun yhden kirjoittajan ei ole tarvinnut perehtyä sataprosenttisesti kaikkiin.

Heikompiakin tarinoita joukkoon mahtuu, mutta pidän kaikista kuvatuista Tohtoreista ja siitä, miten heistä on saatu omanlaisiaan. Kirjan on kuvittanut Rohan Eason.

  • Juonipaljastuksia

Ensimmäinen novelli ei ole paras mahdollinen avaus kirjalle, mutta koska Tohtorit esitellään järjestyksessä, vaihtoehtoa ei ole kirjaa kootessa ollut. Tarinassa on surrealistinen halloweenjuhla, josta en oikein saanut otetta. Toinen tarina viekin sitten kauhun ytimeen: meille selviää, miksei ole kovin hyvä idea pelata ouijaa Tardiksessa. Kolmas Tohtori kohtaa yllättävän dalekin.

Neljännen Tohtorin seuralaisena on tietenkin Sarah Jane Smith. Tarina kertoo lisää carrioniteista, joita 10. Tohtori kohtaa tv-sarjassa Martha Jonesin kanssa. Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miten kirjoittajat ovat päässeet kertomaan jatkoa tai edeltäviä tapahtumia tv-sarjan seikkailuihin. Viidennen Tohtorin kanssa tapaamme meduusan, joka kivettää katseellaan. Kuudennen Tohtorin Tardiksen oveen koputetaan keskellä aikapyörrettä, ja tarina vie meidät takaisin kirjan alkuun, surrealistiseen halloweeniin.

Seitsemäs Tohtori pääsee pelastamaan taiteilijan omalta maalaukseltaan. Kahdeksannen kanssa matkustetaan risteilyaluksella, kunnes merestä nousee hirviö (mutta yllättäen se ei olekaan toisen planeetan alien). Yhdeksännen Tohtorin tarina on kirjan pelottavimpia. Se sijoittuu sirkusmaailmaan, jossa tilkkutäkkimäinen klovnihahmo kaappaa ihmisiä.

Kymmenennen Tohtorin novelli jatkaa tv-sarjan Human Nature – Family of Blood -tuplajaksosta tuttujen alienien tarinaa. Tohtorihan hankkiutuu tv-sarjassa näistä alieneista eroon varsin armottomilla tavoilla, mutta nyt hän saa Donna Noblen kanssa huomata, ettei pysyväksi tarkoitettu rangaistus ollutkaan niin pysyvä. Kertomus osoittaa myös hienosti, millaisen virheen Tohtori tv-sarjassa teki. Novelli jatkaa loogisesti siitä, mihin tarina jäi.

Yhdennentoista Tohtorin novelli on lempikohtani teoksessa, eikä vain siksi, että siinä on weeping angeleitä. Novellin alussa perhe jää jumiin autoon, jota ympäröi sumu ja lauma mystisiä enkelipatsaita. Tohtori yrittää ulkopuolelta pelastaa hyvin epätoivoiselta vaikuttavaa tilannetta. 12. tarina paljastaa autoneiden uusimman juonen.

  • Juonipaljastus päättyy

Tämän tekstin tägeistäkin voi huomata, miten monta eri alienia kirjaan on saatu mahtumaan. Lyhyehköt seikkailut koukuttavat lukemaan vielä yhden ja vielä yhden. Vaikka vanhat Tohtorit eivät minulle erityisen tuttuja olekaan, viihdyin heidänkin seurassaan ongelmitta.

Doctor Who: The Weeping Angels of Mons

Doctor Who: The Weeping Angels of Mons (2015) Titan Comics. Robbie Morrison, Daniel Indro, Eleonora Carlini.

En oikein tiedä, miksen ole hankkinut enempää Titan Comicsin julkaisemia Tohtori-sarjakuvia. Weeping Angels of Mons -albumin hankin aikoinaan tietenkin enkelien takia (olen vuodesta toiseen weeping angelien lumoissa).

Sarjakuvissa 10. Tohtorin uutena seuralaisena on newyorkilainen taideopiskelija Gabby Gonzalez. Vaikka suhtaudun hiukan epäluuloisesti tv-sarjan ulkopuolelta tuotuihin seuralaisiin, pidän Gabbystä. Toisaalta miksen pitäisi? Hänestä on tehty melko geneerinen hyvishahmo: innostuva, uhrautuva ja empaattinen.

Sarjakuva on juoneltaan aukoton ja jännittävä. Piirrosjälki on asiaankuuluvan dramaattista. Enkelit ovat tässä teoksessa ihan hirveän kammottavia niin kuin niiden kuulukin olla.

  • Juonipaljastuksia

Tarina sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan, jonka taistelukentillä saalistaa lauma enkeleitä. Niille sota on yhtä juhlaa: kukaan ei huomaa, vaikka ne lähettäisivät miten monta sataa/tuhatta nuorta miestä menneisyyteen.

Sivuhenkilöt ovat aidon tuntuisia, ja heidän tarinansa kiinnostavat. Aina kun joku sotilas heitetään menneisyyteen, häntä seurataan jonkin aikaa. Miltä menneisyys tuntuu? Sujuuko elämä siellä vai ei?

Sodan ja enkeleiden ristitulessa Tardis katoaa maanalaisiin kaivoksiin. Loppuratkaisussa Gabby on valmis kuolemaan maapallon puolesta.

Kirjan toinen tarina on lyhyt kertomus New Yorkista, jossa äänisaaste ajaa asukkaat yhtäkkiä hulluuteen. Tähänkin löytyy ulkoavaruudellinen selitys.

Kirjassa oikeastaan häiritsee vain se, että kummankin tarinan lopussa on turvauduttava väkivaltaan. Sekä enkeleistä että melusaalistajista päästään eroon räjäyttelemällä.

  • Juonipaljastus päättyy

Sarjakuva ottaa kaiken irti enkeleistä ja pitää lukijan jännityksessä sivulta toiselle. Samaan aikaan Tohtori saa olla sekä nenäkkään humoristinen sankari että vakavasti otettava, vihainen vihollinen.

Miksen siis ole hankkinut enempää Titan Comicsin sarjakuvia? En tiedä; ehkä en ole uskaltanut. Pettymys voisi olla suuri, ellei luvassa olisikaan uutta lähes täydellistä teosta.

Ehkä nyt on oikea aika tarttua tähänkin Doctor Who -tuoteperheeseen tarkemmalla otteella. Pidän asian aktiivisesti mielessä.

Magic of the Angels (Jacqueline Rayner)

Jacqueline Rayner (2012) Magic of the Angels, 110 s.

“The angel moved…” Amy whispered.

“Oh yes,” replied the Doctor grimly. “The angel moved.”

Doctor Who -kirjoista on julkaistu myös lyhyiden kirjojen Quick Reads -sarja. Nopealukuisten miniromaanien sivumäärä on aina noin sata, ja fontti on sen verran suurta, että kirjan lukee suunnilleen yhdeltä istumalta.

Olen suuri weeping angelien fani (en ole muuten koskaan katsonut, miten näiden alienien nimi on suomennettu tv-sarjassa). Olen yrittänyt kerätä itselleni kaikki ne kirjat, joissa Tohtori kohtaa enkelit. Nopealukuisten sarjastakin löytyy yksi tällainen: Magic of the Angels.

  • Juonipaljastuksia

11. Tohtori viettää Amyn ja Roryn kanssa lomaa Lontoossa. Tohtori osoittelee kaupungin maamerkkejä ja kertoilee, mitä on missäkin niistä tehnyt. Lomalaisten tie vie taikurin esitykseen, jossa taiotaan tyttöjä kadoksiin. Tohtori seuralaisineen tunnistaa enkelipatsaan, joka on osa esitystä. Weeping angelhan se siinä lähettelee tyttöjä menneisyyteen, ja taikuri saa esityksestään mainetta ja kunniaa.

Lyhyeen tarinaan mahtuu huomattavan paljon. Rory törmää kahteen vanhaan naiseen, jotka muistavat unenkaltaisesti ilmestyneensä tyhjästä vuoteen 1945. Nämä ovat niitä tyttöjä, joita nykypäivästä lähetellään menneeseen elämään elämänsä loppuun siellä.

Tohtori ja Amy esiintyvät taikureina päästäkseen teatterin takahuoneeseen. Sieltä löytyy enkeli, joka on vähällä heittää myös Tohtorin vuoteen 1945.

Amy kaappaa illan esitykseen valmistautuneen tytön ja lähtee itse tämän sijasta lavalle. Juuri kun Amy olisi joutumassa enkelin kynsiin, tapahtuu viimehetken käänne.

  • Juonipaljastus päättyy

Enkelit eivät enää koskaan ole yhtä pelottavia kuin esiintyessään ensimmäisen kerran Doctor Who -jaksossa Blink. Siitä huolimatta niiden parissa on aina kutkuttavaa. Niille voi kirjoittaa mitä kieroimpia aikaan liittyviä juonia, ja niin nytkin – Jacqueline Rayner on asettanut kahdessa iässä elävät tytöt/mummot odottamattomiin tilanteisiin. Koska tapahtumat kiertävät kehää, Tohtori päätyy jopa aloittamaan koko ketjun auttaessaan mummoja nykyhetkessä.

Kirjassa on sopivasti kevyttä huumoria. Erityisesti fanitan Tohtorin kiertoajelua, jolla hän kertoo, miltä Lontoo hänen silmissään näyttää. Alieneja siellä, vankina istumista tuolla. Rento, menneisyydestään rupatteleva Tohtori olisi parasta seuraa mille tahansa lomalle.


Design a site like this with WordPress.com
Get started