Fall to Earth (James Goss)

James Goss (2015) Fall to Earth. Big Finish Productions, Monthly Range 2, kuunnelma.

Fall to Earth on eräänlainen pakohuonepeli, jossa Ianto Jones on ainoa eloonjäänyt (tai ainakin luulee olevansa) avaruusaluksessa, joka putoaa kohti maata. Hänen on ratkaistava tilanne niillä välineillä, joita hänellä on aluksessa käytettävissään. Puhelimenkin kuuluvuus on varsin rajallinen.

  • Juonipaljastuksia

Ianto Jones haluaa suuremman roolin Torchwoodissa (elämme aikaa varsin pian Lisan kuoleman jälkeen). Hän on lähtenyt omin luvin mukaan ensimmäiselle kaupalliselle avaruuslennolle, koska on saanut vihiä siitä, että lennon järjestävälle miljonäärille saattaisi sattua lennon aikana jotakin. Jones on pestautunut hovimestariksi.

Kuunnelma alkaa, kun Ianto saa puhelun. Hänelle soittaa Zeynep, vakuutusmyyjä, joka joutuu keskellä tavallista työpäiväänsä juttelemaan avaruusaluksen ainoan eloonjääneen kanssa. Zeynepistä tulee Ianton tuki ja turva, joka etsii tietoja netistä ja käyttää älyään ratkoakseen lennon suuria ongelmia.

Lennon lähestyessä loppuaan selviää, että puhelun on järjestänyt sama taho, joka on terrorisoinut koko aluksen. Hetken tilanne näyttää mahdottomalta, mutta Zeynep onnistuu pelastamaan sekä Ianton että itsensä.

  • Juonipaljastus päättyy

Kuunnelma on hektinen ja villi. Huumoria tarinaan tuo Zeynepin työ: tietokoneohjelma on vähän väliä katkaisemassa elintärkeää puhelua, ellei myyjä onnistu myymään asiakkalle vakuutuksia. Puhelun aikana Ianto hankkiikin itselleen hyvin kattavan vakuutussuojan aivan kaikkea vastaan.

Suljettu maailma on kiehtova, ja putoaminen tuo kuunnelmaan tietysti suuren vaaran ja kiireen elementin. Tykkään!

Torchwood: Outbreak (osat 1-3)

Torchwood: Outbreak. Big Finish Productions 2016. Kuunnelma, osat 1-3:

  1. Incubation: Know (Guy Adams)
  2. Prodomal: Love (Emma Reeves)
  3. Invasion: Kill (Ak Benedict)

Torchwood: Outbreak on kolmiosainen kuunnelmasarja, jonka jokainen jakso kestää noin tunnin. Outbreak sijoittuu aikaan, jolloin Torchwoodissa on vain kolme jäsentä: Jack Harkness, Gwen Cooper ja Ianto Jones. Myös Rhys Williams ja Andy Davidson liittyvät kuunnelman tarinaan.

Outbreakin alussa cardiffilaiset alkavat sairastua mystiseen tautiin, joka saa heidän hallusinoimaan ja tekemään väkivaltaisia tekoja. Nopeasti selviää, että ihmiset haluavat tappaa erityisesti niitä, joita he eniten rakastavat.

Terveysviranomaiset sulkevat Cardiffin, ja armeija vahtii, ettei kukaan pääse kaupunkiin tai sieltä pois. Tarina kertoo niin viruksen kuin etenkin paniikin leviämisestä sekä poliittisista päätöksistä, jotka myydään ihmisille näiden turvallisuuden nimissä. Jotenkin ajankohtaista.

  • Juonipaljastuksia

Osassa yksi, Incubation: Know, Jack haastattelee yhtä tartunnan saanutta. Jackillä on käsitys siitä, mistä on kyse – hän on itse osallistunut 1950-luvulla lääketieteellisiin kokeisiin, joissa ihmisiin asennettiin nanovirus. Kokeet menivät pahasti pieleen, ja koehenkilöt poltettiin elävältä. Jack oli yksi heistä, muttei tietenkään kuollut.

Nyt Jack saa tartunnan haastattelemaltaan uhrilta. Hän asettaa itsensä karanteeniin, ja eristää koko Torchwoodin hubin. Gwen lähtee hubin ulkopuolelle ratkomaan hyvin kaoottiseksi yltynyttä tilannetta kaupungilla, mutta Ianto jää vahtimaan Jackin kuntoa.

Osa kaksi, Prodomal: Love, keskittyy viruksen vaikutuksiin ihmisissä. Virus saa ihmiset tappamaan rakkaimpiaan.

Työmatkalta palaava Rhys murtautuu armeijan barrikadien läpi Cardiffiin ja etsii käsiinsä Gwenin. Gwen etsii myös aviomiestään tappaakseen tämän. Jack jahtaa murhanhimoissaan Iantoa ympäri hubia ja hallusinoi.

Samalla saamme Torchwood-vierailijan 1950-luvulta, kun Norton Folgate -niminen agentti liittyy tarinaan vinkeän aikaikkunan kautta. Hän on aikanaan ollut osallinen nanoviruskokeisiin, ja Jack syyttää Nortonia suunnilleen kaikesta.

Viimeinen jakso, Invasion: Kill, keskittyy politiikkaan kaiken taustalla. Valtio kokoaa sairastuneita linnaan, jossa heille luvataan hoitoa. Heidät kuitenkin jätetään kuolemaan samalla, kun valtio suunnittelee suurta nanoviruskoetta koko väestölleen.

Uusi nanovirus on suunniteltu kumoamaan edellinen (eli lopettamaan ihmisten murhanhimo), mutta siihen on asennettu teknologiaa, jolla ihmisiä voi jäljittää, ja jopa heidän toimintaansa vaikuttaa. Sairautta käytetään siis porttina totalitaristisen yhteiskunnan luomiseen: te paranette viruksesta, mutta samalla, hups, menetätte kaiken yksityisyytenne.

Valtio myös syyttää muutamaa karanteenia rikkonutta sairastunutta siitä, että nämä ovat levittäneet viruksen koko maahan. Pelkän Cardiffin rokottaminen uudella nanoviruksella ei siis riitä, vaan on rokotettava koko maan väestö.

Jack hakkeroituu nanovirukseen ja Gwen ampuu Rhysiä ja niin edelleen; Torchwood hoitaa asiat kuntoon.

  • Juonipaljastus päättyy

Kuunnelmasarja on hyvin kirjoitettu ja toteutettu, ja näyttelijät sujahtavat ongelmitta rooleihinsa. Tällaista kuunnellessaan suorastaan näkee Torchwoodin toiminnassa, ja se on aina yhtä mahtavaa.

Tarinan nerokkuus piilee siinä, että nanovirus saa ihmiset tappamaan rakkaitaan. Näin siitä tulee rakkauden mittari: Rakastaako Jack Harkness oikeasti Iantoa? Haluaako Gwen yhtään tappaa Jackiä, vai pelkästään Rhysin?

Lopulta Ianto osoittautuu tapansa mukaan hiljaisen ylvääksi kärsijäksi, jonka rakkaus on nanovirustakin vahvempaa. Ianton suuhun on myös kirjoitettu yksi Torchwood-maailman parhaista lauseista. Kun Jack moittii Iantoa siitä, että tämä on altistunut virukselle, Ianto toteaa:

“Torchwood. Touching stuff we shouldn’t since 1879.”

The Devil and Miss Carew (Rupert Laight)

Rupert Laight (2011) The Devil and Miss Carew. Torchwood: The Lost Files, osa 1. Kuunnelma.

Kolmen kuunnelman sarja Torchwood: The Lost Files ilmestyi vuonna 2011. Näissä kuunnelmissa esiintyvät Jack Harkness, Ianto Jones ja Gwen Cooper sekä toisinaan myös Rhys Williams. Sarjan aloittaa The Devil and Miss Carew.

Tarina alkaa, kun Rhysin isosetä menehtyy vanhusten hoitokodissa. Rhys ja Gwen hakevat hänen tavaroitaan, kun yksi asukkaista alkaa kertoa Gwenille lennokasta tarinaa siitä, miten kaikki vanhukset nykyään parantuvat ja palaavat takaisin työelämään.

Samaan aikaan Cardiffia – ja kohta Britanniaa ja koko Eurooppaa – vaivaa sähkökatkojen sarja. Kukaan ei osaa selvittää, mikä katkoja aiheuttaa.

  • Juonipaljastuksia

Gwen jäljittää erästä vanhainkodista työelämään palannutta naista. Tämä neiti Carew on jo kertaalleen ollut parantumattomasti sairas ja elämänsä loppumetreillä, mutta nyt hän juoksee pitkiä lenkkejä, kuntoilee ja johtaa it-alan yritystään. Carew ei ole valmis puhumaan vaan kaappaa Gwenin ja vangitsee tämän yrityksensä kellariin.

Jack ja Ianto jäljittävät sähkökatkosten jälkeisiä energiapiikkejä maaseudulle. He löytävät suuren kiveksi naamioidun rakennuksen ja murtautuvat sen sisään. Rakennuksesta löytyy radio, joka alkaa jutella heille.

Radioääni on alien, joka haluaa muuttaa Maapallolle. Ongelmana on sähkö, josta pitäisi ensin päästä eroon. Olento on jutellut mukavia vanhainkodin asukkaille, palauttanut näitä terveiksi ja nuorekkaiksi, ja saanut heidät tekemään vastapalveluksia. Luvassa on maailmanlaajuinen sähkökatko, josta on tarkoitus tulla ihan pysyvä.

Naiti Carew kiipeilee yrityksensä tilojen katolle säätämään jotakin lähetintä. Rhys löytää Gwenin kellarista. Loppuratkaisu on nopea ja hyvin sattumanvarainen. Tällä kertaa kaikki olisi saattanut ratketa ilman Torchwoodiakin.

  • Juonipaljastus päättyy

Kuunnelma jää hyvistä puolistaan huolimatta aika pintapuoliseksi. Henkilöt ovat tuttuja, mutta heillä ei ole kauheasti syvyyttä. Yllättävän ärsyttäväksi käy myös dramaattinen musiikki, joka katkaisee kuunnelman aina jännittävissä kohdissa.

Tarina on kuitenkin ehtaa Torchwoodia.

The Lost Souls (Joseph Lidster )

Joseph Lidster (2008) The Lost Souls. BBC Radio 4, kuunnelma.

Kuvakaappaus BBC:n sivulta.

Nyt kun aloin kuunnella uudelleen näitä BBC:n vanhoja Torchwood-radiokuunnelmia, kuuntelin tänään Joseph Lidsterin kirjoittaman The Lost Souls-tarinan. Siinä Jack Harkness, Ianto Jones ja Gwen Cooper saavat Martha Jonesilta kutsun saapua tutkimaan omituisia katoamisia CERNissä, maailman suurimmassa hiukkaskiihdyttimessä. Kuunnelma esitettiin radiossa vuonna 2008 sinä päivänä, kun hiukkaskiihdytin käynnistettiin.

Tarina alkaa keskeltä toimintaa: Torchwood on metsästämässä weeviliä baarissa Cardiffissa. Silloin Martha soittaa ja kutsuu tiimin Sveitsiin.

  • Juonipaljastuksia

The Lost Souls käsittelee Torchwoodin menetyksiä. Owen Harperin ja Toshiko Saton kuolemaan viitataan monta kertaa, ja koko tarina pyörii elämän ja kuoleman kysymysten ympärillä.

CERNistä on siis kadonnut työntekijöitä. He ovat sairastuneet hiukkaskiihdyttimessä työskenneltyään, alkaneet hohtaa “kuin enkelit”, ja sitten kadonneet. Yksi hohtava tyyppi on vielä CERNin sairastiloissa, ja Torchwood toteaa, että hänen ruumiistaan ovat kaikki neutronit kadonneet.

Jack muistaa aika-agentuurin (Time Agency) ajoiltaan olennon, joka syö neutroneja. Nyt olento on ilmeisesti yrittämässä toisesta ulottuvuudesta tänne CERNin hiukkaskiihdyttimen kautta.

Ianto ja Gwen laitetaan hiukkaskiihdyttimeen etsimään otusta. Samaan aikaan Martha löytää kaikki kadonneet työntekijät hohtavina yhdestä pohjapiirrokseen merkitsemättömästä huoneesta. Eräs Unitin työntekijä on kaiken takana; hän uskoo kiihdyttimen tuovan edesmenneitä ihmisiä takaisin. Hän uhkailee nyt työntekijöitä aseen kanssa, etteivät nämä keskeyttäisi kyseiselle päivälle suunniteltua käynnistystä.

Ianto tapaa olennon. Olento tekeytyy Oweniksi ja Toshiksi ja vetoaa Iantoon saadakseen apua. Torchwood ei kuitenkaan usko kummituksiin – se, mikä on kuollut, pysyy kuolleena. Ianto alkaa hohtaa ja vaipuu tajuttomaksi. Gwen raahaa häntä kilometrikaupalla hiukkaskiihdyttimen tunneleita pitkin.

Jack keksii nerokkaan keinon estää otuksen pääsyn tähän ulottuvuuteen. Samalla hiukkaskiihdyttimessä syntyy Higgsin bosoni, ja tulee todistetuksi, että kaikki elämä on syntynyt vahingossa. Tämä sopii hyvin Torchwoodin maailmankuvaan, jossa ihmiset elävät yhden elämän, eikä sen alkuun tai loppuun liity sen kummempaa mysteeriä.

  • Juonipaljastus päättyy

CERNin hiukkaskiihdyttimen kunniaksi tehty kuunnelma kuulostaa paikoin juuri siltä. Siinä on luentomaisia puheenvuoroja, joissa eri ihmiset kertovat, miten mahtava hiukkaskiihdytin on, ja mitä sillä pyritään tutkimaan.

Pidän siitä, että tiimin jäsenet joutuvat käsittelemään tunteitaan Owenin ja Toshikon menettämisestä. Elämän syntyyn ja kuolemiseen liittyvät kysymykset pysyvät pinnalla koko tarinan ajan.

Tarinasta kuitenkin tuntuu puuttuvan jotakin: ihmeen tuntua, huumoria ja keveyttä.

Kuunnelma löytyy ainakin tällä hetkellä Soundcloudista.

The Dead Line (Phil Ford)

Phil Ford (2009) The Dead Line. BBC Radio 4, kuunnelma.

Kuvakaappaus BBC:n sivulta.

Ennen kuin Torchwood siirtyi Big Finish Productionsille, myös BBC teki muutamia Torchwood-radiokuunnelmia. The Dead Line sai ensi-iltansa radiossa vuonna 2009, vähän ennen Torchwoodin kolmannen kauden alkamista televisiossa.

The Dead Linessa esiintyy koko toisen kauden jälkeen elossa oleva tiimi, eli Jack Harkness, Ianto Jones ja Gwen Cooper. Myös Rhys Williams pääsee mukaan toimintaan.

  • Juonipaljastuksia

Tarinan alkaessa Jack on jonkinlaisessa syvässä transsissa sairaalassa. Samassa tilassa on muutamia muitakin, eikä lääkäreillä ole mitään käsitystä, mikä potilaita vaivaa. Ianto soittaa Jackin 1970-luvun aikaiselle tyttöystävälle, joka on nyt huippuneurologi. Hän tulee auttamaan Torchwoodia Jackin tilanteen selvittelyssä.

Takaumassa meille kerrotaan, kuinka Jack päätyi transsiin.

Cardiffissa on alkanut kummallinen puhelinsoittojen sarja, joka ajaa ihmisiä koomankaltaiseen tilaan. Kun henkilö vastaa puheluun, hän kaatuu saman tien maahan, eikä häneen enää sen jälkeen saada kontaktia. Aluksi soittoja tulee vain lankapuhelimiin, mutta lopulta niitä tulee myös mobiiliverkossa.

Torchwood saa selville numeron, josta soitot tulevat. Jack soittaa numeroon ja hups, kaatuu maahan tiedottomana.

Kun Ianto pysyttelee Jackin rinnalla sairaalassa, Gwen ja hätiin saapuva Rhys alkavat selvitellä puhelujen mysteeriä. He käyvät rakennuksessa, jonka vanhasta, 1970-luvulla käytössä olleesta numerosta soitot saapuvat. Talo on hylätty, mutta sen omistava yritys on yhä olemassa. Gwen ja Rhys matkustavat tapaamaan firman pomoa, ja lopulta tie vie heidät yrityksen omistamaan hoitokotiin, jossa on hoidettu näitä transsipotilaita 1970-luvulta asti.

Kaikki sai alkunsa, kun firman nyt jo hylkäämään taloon Cardiffissa iski salama. Sen jälkeen puhelin alkoi soida, ja ihmiset putoilivat maahan.

Tällä välin Ianto ja neurologivieras ovat selvittäneet, että transsissa olevat ihmiset toimivat eräänlaisena verkostona, joka vahvistaa puhelujen signaalia. Lopulta kaikki Cardiffin puhelimet soivat yhtä aikaa.

Ianto kehittelee tietokoneviruksen, jonka hän saa ajetuksi puhelinverkkoon. Asiat alkavat sen jälkeen ratketa nopeassa tahdissa.

  • Juonipaljastus päättyy

Hassua, miten vanhalta kymmenisen vuotta sitten tehty Torchwood kuulostaa! Big Finish Productionsin kuunnelmien toimintaan, menoon ja räiskeeseen tottuneelle tämä on hauska aikamatka.

The Dead Line on tehty tilanteessa, jossa tv-sarjaakin on edelleen kuvattu, ja tekijät ovat voineet luottaa sarjan maailman olemassaoloon kuuntelijoiden mielessä. BBC:n toteuttama kuunnelma tuntuu hitaalta ja näyttelijätkin paikoin jotenkin innottomilta.

Tarina on aika selkeä ja tiivis, koska kuunnelma on alle 45 minuutin mittainen. Se palauttaa kuitenkin hyvin mieleen ihmisten välisiä suhteita, erityisesti Ianton ja Jackin epäsuhtaista rakkaustarinaa. Vähän omituiselta tuntuu, ettei vastikään kuolleisiin tiimin jäseniin viitata mitenkään.

The Last Beacon (Gareth David-Lloyd)

Gareth David-Lloyd (2018) The Last Beacon. Big Finish Productions, Monthly Range 20, kuunnelma.

Ianto Jonesia näyttelevä Gareth David-Lloyd on siirtynyt myös kirjoittamaan Torchwoodia. Hänen käsialaansa on esimerkiksi kuunnelma The Last Beacon, jossa Ianto ja Owen Harper lähtevät walesiläiselle vuoristoseudulle selvittämään, kuka siellä lähettelee Torchwoodin bongaamaa viestiä jonnekin avaruuteen.

Tarina sijoittuu Torchwood-tv-sarjan alkuvaiheisiin. Ianto on juuri jäänyt kiinni siitä, että piilotteli puoliksi kyberihmiseksi muutettua tyttöystäväänsä hubissa.

Nyt Iantolla on vahva tarve näyttää, että häneen voi luottaa yhtenä tiimin jäsenenä. Niinpä hän on luvannut Jack Harknessille, että hoitaa tämän vuoristokeikan Owenin kanssa kahdestaan – ja nimenomaan Owenin, koska hänet Ianto haluaa erityisesti voittaa puolelleen.

Owen ei ole innoissaan. Bussimatka Walesin maaseudulle – jossa ei ole edes kunnollisia kahviloita tai ravintoloita – ei houkuttele. Hän valittaa aivan kaikesta, ja Burn Gorman saa valituksenkin kuulostamaan niin hauskalta, että saatoin tätä kuunnellessani hihkaista “mä niin rakastan Owenia!”

  • Juonipaljastuksia

Toshiko Sato on saanut koodatuksi alienviestistä vain osan, mutta päättelee sen olevan Taliskotian-nimisten (miten tämän suomentaisi? taliskotialaisten?) alienien kieltä. Viestin lähtöpaikka on eräällä vuorella, jolle Ianto ja Owen kiipeilevät. He ovat naamioituneet geokätköilijöiksi, joten harhaileminen ja etsiskeleminen kuuluu asiaan.

Tutkimusmatka on kaoottinen. Kaksikko päätyy esimerkiksi baaritappeluun ja diilaamaan alkoholia alaikäisille saadakseen näiltä vaihtokaupana tietoja. He asuvat hotellihuoneessa, jossa ei ole ikkunoita; koko ajan sataa; kaikki on ankeaa. Ianto on pakannut mukaan suuren kahvikoneen, jota Owen on kantanut kilometritolkulla selässään matkalla hotellille.

Owen alkaa kuitenkin kaikenlaisten takaiskujen myötä lämmetä Iantolle. Näiden kahden välinen huumori on tarinan edetessä rentoa ja toverillista.

Ianto ja Owen lähtevät mukaan opastetulle kierrokselle kaivokseen, ja selvittelevät signaalin lähetyspaikkaa. Kun se löytyy, opaskierrokselta on päästävä jotenkin pois; Owen yrittää saada oppaan hermostumaan heittämällä niin huonoja vitsejä kuin osaa, mutta opas on innokas ja kierros jatkuu tuntikausia. Lopulta tilanne etenee, kun Ianto näyttelee klaustrofobista paniikkikohtausta, ja pääsee näin ulos kaivoksesta.

Lopulta vuoresta sitten löytyy se taliskotialainen, jolle pitäisi pystyä kertomaan, että hänen kansansa on kuollut jo vuosikymmeniä sitten. Lopulta Owen osoittaa empatiaa ja ymmärrystä, kun Ianto tahtoisi päteä Torchwoodille noudattamalla pilkulleen annettuja ohjeita.

  • Juonipaljastus päättyy

The Last Beacon on tolkuttoman hauska kuunnelma. David-Lloyd on kirjoittanut Ianton ja Owenin elävästi, ja heidän suhteensa kehittymistä on kiva seurata. Ja kun Ianto ja Owen ryyppääväät ja nauravat yhdessä, siinä on jotain hyvin liikuttavaa, miten nämä näyttelijät tuntuvat nauttivat tilanteesta.

Tarinassa on kuitenkin myös vakavampi puoli: pohdintaa elämän hauraudesta, nuoruuden haaveista ja toteutumattomista unelmista. Vahva suositus tälle!

Broken (Joseph Lidster)

Joseph Lidster (2016) Broken. Big Finish Productions, Monthly Range 11, kuunnelma.

Torchwood-kuunnelma Broken kuljettaa meitä takaumiin Ianto Jonesin elämässä alkaen päivästä, jolloin hänen tyttöystävänsä Lisa kuolee (tv-sarjan jaksossa Cyberwoman). Ianto löytää lohtua lähikapakasta, jossa hän uskoutuu baarin omistavalle naiselle ilta illan jälkeen.

Kuunnelma käyttää hyväkseen tv-sarjan tarinoita, joiden lomiin Ianton ja baarimikon keskustelut on kirjoitettu. Ianton elämästä ei maalailla turhan ruusuista kuvaa. Kun Torchwood on esimerkiksi käynyt maaseudulla tutkimassa katoavien ihmisten kohtaloa (tv-sarjan jakso Countryside), Ianto on niin romuna, että yrittää niellä purkillisen pillereitä. Hänen elämänsä on yksinäistä ja usein varsin tuskallista.

Pienin erin Ianto pääsee tiiviimmin osaksi Torchwoodia. Hänet otetaan mukaan tehtäviin ja häneen aletaan luottaa. Sitten, eräänä iltana, Jack Harkness astuu sisään Ianton lähikapakkaan, ja kaksi maailmaa törmää.

  • Juonipaljastuksia

Jack tutkii jälleen yhtä kadonneiden ihmisten tapausta. Monen kadonneen tiet ovat vieneet tähän nimenomaiseen kapakkaan. Kun Ianto ja Jack istuvat siellä iltaa, Jackille selviää, että baarimikko tietää hänestä miltei kaiken. Hän ei ole asiasta innoissaan. Ilta on muutenkin raskas; Ianto kantaa sisässään hurjaa määrää vihaa Jackia (joka tappoi Lisan) ja koko Torchwoodia kohtaan.

Sitten tapahtumien vyöry alkaa. Baarin kellarissa asuu alien, joka harjoittaa ihmiskauppaa. Ianto hoitelee Jackin portaalin kautta kellarista orjuuteen toiselle planeetalle, kunnes erinäisten käänteiden jälkeen pääsee irti vihastaan ja käy hakemassa hänet takaisin.

Ianton on myönnettävä, ettei Torchwood ole vastuussa Lisan kuolemasta. Jackin on myönnettävä, että Ianto on oikeastaan aika hottis.

Pariskunnan suhde alkaa samaisena iltana. Jätän kertomatta, kumpi tekee aloitteen ja millä sanoin.

  • Juonipaljastus päättyy

Broken on täydellistä fanimateriaalia. Sitä kuunnellessa saa nauttia viittauksista useisiin tv-sarjan jaksoihin samalla, kun Joseph Lidster kirjoittaa lisää tarinaa jaksojen väleihin. Ianton hahmo saa syvyyttä, kun saamme tietää, miten hän koki alkumetrit osana Torchwoodin Cardiffin-tiimiä.

Ja onhan se herkullista saada vihdoin tietää, millä tavalla Jack ja Ianto löysivät toisensa romanttisessa mielessä. Jep, kuten sanoin: silkkaa fanimateriaalia.

Serenity (James Moran)

James Moran (2019) Serenity. Big Finish Productions, Monthly Range 29, kuunnelma.

Serenity-kuunnelma on osa 29 Big Finish Productionsin yhä jatkuvassa Torchwoodin Monthly Range -sarjassa. Sarjan osat limittyvät tv-sarjaan ja palauttavat meitä näin ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Torchwood oli vielä täysissä voimissaan.

Serenity kuljettaa meidät omakotilähiöön, jossa aina hymyilevät naapurit kilpailevat keskenään kuukauden kauneimman pihan plakaatista ja viettävät joka viikonloppu yhteisiä grillijuhlia. Jack Harkness ja Ianto Jones asuvat yhdessä näistä täydellisistä taloista ja heidän päivänsä sujuvat leppoisasti, toisiaan toistaen.

Pinnan alla on tapahduttava jotakin. Ja tapahtuuhan siellä: Torchwood on löytänyt lähiöstä viitteitä sleeperin, uinuvan agentin, läsnäolosta. Agentti ei välttämättä itsekään tiedä olevansa jotakin muuta kuin ihminen, mutta saattaa herätä millä hetkellä hyvänsä. Sleeper-agentti kohdattiin tv-sarjan toisen kauden toisessa jaksossa.

Kuunnelma on parodia onnellisesta parisuhde-elämästä onnellisessa lähiössä. Oikeasti Ianto kyllästyy kotona lähes hengiltä sillä välin kun Jack viettää päivänsä Torchwood-hommissa. Ianton keskustelut naapureiden kanssa ovat lähes sataprosenttisesti piilotettua pilkantekoa näiden elämäntapaa kohtaan.

  • Juonipaljastuksia

Sleeperiksi paljastuu tietenkin juuri se naapuri, josta ei koskaan uskoisi. Juoni on kuitenkin tätä kiperämpi: sleeper-solulla on teknologiaa, joka muuttaa vähitellen koko naapuruston (ja sitten planeetan) ytimeltään ei-ihmisiksi.

Juuri kun Jack ja Ianto onnistuvat voittamaan kuukauden parhaan pihan palkinnon, homma alkaa lipsua. Grillijuhlissa naapurit alkavat muuttua ihmisistä konemaisiksi, suunnitelmaansa toteuttaviksi alieneiksi. Onneksi Iantolla on ollut viikkokausia aikaa valmistautua.

Lopussa Jack joutuu tekemään kiperän valinnan. Pelastaako ihmiskunta, jos se tarkoittaa kokonaisen alienlajin surmaamista avaruudessa odottaviin aluksiinsa.

  • Juonipaljastus päättyy

Serenity on kevyeen sanailuun ja parisuhteen solmukohtiin keskittyvä draama, jossa alienit ovat vähän sivuroolissa. Saamme vilauksen Ianton ja Jackin normaaliin elämään, jos sellainen olisi heille suotu. Kumpi kestää auvoisaa onnelaa pidempään?

Torchwood: Believe

Torchwood: Believe. Written by Guy Adams. Big Finish Productions 2018. Kuunnelma, osat 1-3.

Believe on kolmiosainen, Guy Adamsin kirjoittama Torchwood-kuunnelma. Torchwood on siinä vaiheessa, jossa tiimi on edelleen koossa, mutta Owen Harper on jo kuollut ja herätetty uudelleen henkiin (mikä selittänee hänen tavallistakin vimmaisempaa tarvettaan todistella kyvykkyyttään kaikille).

Tarina alkaa, kun Owen kertoo muulle Torchwoodille selvitelleensä erään uskontokunnan taustoja. Tämä kultti haluaa ihmisten lähtevän avaruuteen. Sinänsä harmiton homma on saanut tummia alasävyjä – osa uskovista tekee itselleen erilaisia kirurgisia operaatioita näyttääkseen alieneilta ja osa varastaa ulkoavaruuden teknologiaa ties mitä tarkoitusta varten.

Uskonnossa on skientologisia piirteitä. Ihmiset muuttavat uskonnon ylläpitämään keskukseen, jossa he osallistuvat erilaisiin mielenhallintaharjoituksiin. Ja kaikki tietenkin maksaa osallistujille paljon.

  • Juonipaljastuksia

Jack Harknessilla on omituisia suhteita tähän uskontoon, joten muu Torchwood ei oikein luota häneen jutun selvittelyssä. Owen ottaa ohjat käsiinsä ja jakaa joukon tutkimaan uskontokunnan eri alueita:

Ianto Jones soluttautuu uskonnon asuntolaan. Gwen Cooper lähtee pelastamaan uskonnon perustajan tytärtä häntä vainoavilta uskovilta. Toshiko Sato lähtee flirttailemaan uskontokunnan kirjanpitäjän kanssa saadakseen tältä vähän lisätietoa rahaliikenteestä kaiken takana.

Homma kosahtaa sitten monessa kohdassa. Gwen ja hänen “suojelemansa” tyttö päätyvät hubiin ja käy ilmi, että tyttö onkin pyrkinyt sinne koko ajan. Ianto nukutetaan ja viedään leikkauspöydälle, missä hänelle aletaan tehdä erilaisia alien-implantteja. Toshikolla on ikävin tilanne, sillä hän ei saakaan ujutetuksi nukutusainetta kirjanpitäjän juomalasiin. Tilanne käy uhkaavaksi, ja Toshiko joutuu harrastamaan tämän kanssa seksiä päästäkseen pakoon. Owen saapuu kyllä pelastamaan tilannetta, mutta liian myöhään. (Tästä seuraa ymmärrettävästi hiukan kireitä keskusteluja Toshikon ja Owenin välille.)

Jack toteuttaa samaan aikaan omaa juontaan uskonnon sisäpuolella. Ja koska hän ei kerro kenellekään, mitä suunnittelee, hän vaikuttaa koko ajan epäilyttävämmältä.

Torchwood tietenkin setvii kaiken lopuksi, mutta uhreilta ei vältytä. Ja Owen joutuu nöyrtymään ja myöntämään, ettei olekaan ihan niin kaikkivoipainen kuin tahtoisi.

  • Juonipaljastus päättyy

Sarjassa on kolme noin tunnin mittaista jaksoa, mikä on ihan hyvä määrä kuunneltavaa. Juoni ehtii kehittyä moneen suuntaan. Kuunnelma on tehty hyvin ja sen äänimaailma on rikas ja miellyttävä.

Koska rakastan Owen Harperia, minulle oli mukava yllätys, että hän on tarinan johtohahmo. Burn Gorman on loistava kaikessa, mitä tekee. Voisin kuunnella häntä tuntikausia.

Vaikka vanhan Torchwoodin yhteensaattaminen on ehdottoman hauskaa, kuunnellessani tajusin, ettei mitään mennyttä voi koskaan palauttaa. Vaikka näyttelijät ovat läsnä vain ääninä, he eivät ole enää samoja kuin silloin, kun tv-sarjaa tehtiin. Heidän äänensä ovat muuttuneet, he lähestyvät hahmojaan eri tavalla. Paitsi tietysti John Barrowman, joka on jokseenkin iätön Jack.

Kaiken kaikkiaan Believe on hyvää, klassista Torchwoodia. Siinä tehdään typeriä virheitä, edetään suin päin ja reagoidaan tilanteisiin. Sen lisäksi siinä rakastetaan, puhutaan syvällisiä toiminnan ohessa, ja ollaan valmiita unohtamaan oma etu, jotta tehtävä onnistuu.

Big Finishin kuunnelmien tyyliin tässäkin boksissa on lopussa lyhyt näyttelijöiden haastattelu. On tosi mukavaa kuunnella, kun he lörpöttelevät keskenään selvästi onnellisina siitä, että ovat saaneet tehdä pitkästä aikaa töitä yhdessä. Tv-sarjoissa syntyy kaksi maailmaa: on se, joka näkyy ruudulla, ja se, jossa näyttelijät elävät kaiken takana. Torchwood-näyttelijäjoukko kuulostaa liikuttavan onnelliselta pikku perheeltä.

Design a site like this with WordPress.com
Get started