Gareth Roberts (2005) Only Human.
–
Gareth Roberts on koonnut Only Human -kirjaansa mahtavan porukan: yhdeksäs Tohtori, Rose Tyler ja Jack Harkness ovat matkalla Kegron Pluva -nimiselle planeetalle. Hätäilmoitus aikavääristymistä saa joukkion kuitenkin suuntaamaan Tardiksen maapallolle vuoteen 2005, jossa liikku neanderthalinihminen
- Juonipaljastuksia
Tohtori seuraa neandethalilaisen (nimeltään Das) aikalinjaa ja yrittää viedä tämän takaisin omaan aikaansa. Se epäonnistuu, koska Das on siirtynyt tulevaisuuteensa käyttäen repäisymoottoria (rip engine), minkä vuoksi hänen ruumiinsa ei kestä enempää aikamatkailua.
Ratkaisu on siis yksinkertainen: Jack jää opettamaan Dasille elämää nykyajassa. Tohtori ja Rose seuraavat aikalinjaa menneisyyteen ja selvittävät, miksi koko aikahyppy tapahtui.
Tähän asti kaikki on ihan hyvin. Myös kirjan rakenne on miellyttävä. Välillä saamme seurata Tohtorin ja Rosen kamppailua menneisyydessä, välillä lukea Dasin päiväkirjaa 2000-luvun omituisuuksista ja Jackin kommentteja homman etenemisestä.
Mutta.
Roberts on ottanut aikamoisia vapauksia luodessaan menneisyyden homo sapiens -ihmisten ja neanderthalilaisten kulttuuria. Esimerkiksi nykykulttuurimme kaltaiset hääseremoniat jääkauden ihmisten heimossa ovat pikkuisen liikaa hyväksyttäviksi ilman kritiikkiä. Hän on myös kirjoittanut neanderthalilaisille – sinänsä kiinnostavan ja juonta tukevan – ominaisuuden: he eivät ymmärrä valehtelua. Heille kaikki puhuttu on totta, ja siksi heitä on helppo höynäyttää.
Kaikki tämä on niin kummallista historiallista hömppää, että siinä sivussa menneisyyteen pesiytyneet, kaukaa tulevaisuudesta tulleet tutkijat, jotka luovat uuden ihmissuvun ja mm. irrottavat Rosen pään tämän ruumiista, menevät alas surutta. Tai no, se pään irrottaminen on kyllä hiukan liian karnevalistista.
Lisäksi suhtaudun todella karsaasti leikinlaskuun ihmisten ulkonäöstä. Kun neanderthalilainen Das löytää itselleen 2000-luvulta vaimon, meille muistetaan kertoa todella monta kertaa, miten ruma tämä nainen on. Jopa hänen isänsä itkee onnesta, kun tytär kelpaa jollekulle. Ei kivaa.
- Juonipaljastus päättyy
Vaikka Jack on yksi kirjan päähenkilöistä, hän saa tarinassa todella vähän tilaa. Hänen kamppailuaan selvitä peräti kuukauden verran 2000-luvun tylsyydessä seuraisin mielelläni enemmänkin.
Kirja on hauska hahmojen ja dialogin tasolla, mutta tarinassa on liikaa epäuskottavaa historiaa. Toisaalta saamme myös tietää lisää joistakin perin tutuista asioista. Tiesitteko esimerkiksi, että ääniruuvimeisselissä on 29 tietokonetta?
Kukakirja 