ihmiset – Kukakirja

Nuclear Time (Oli Smith)

Oli Smith (2010) Nuclear Time, 243 s.

–

Oli Smithin Nuclear Time teki minuun suuren vaikutuksen, kun luin sen ensimmäisen kerran. Tohtori on aikamatkailija, mutta harmillisen harvoin näkee/lukee nimenomaan ajan luonteeseen liittyviä Tohtori-tarinoita. Yleensähän seikkailuissa mennään johonkin aikaan ja pysytään siellä. Nuclear Time kuljettaa Tohtoria ajassa sekä eteen- että taaksepäin.

Tarina tuo 11. Tohtorin, Amy Pondin ja Rory Williamsin 1980-luvun maapallolle. Kylmä sota on kuumimmillaan ja Yhdysvalloissa suunnitellaan tappajarobotteja. Teknologian kehitys on pidemmällä kuin sen pitäisi olla, mutta tällä kertaa kehityksen takana on vain ihmisen uteliaisuus ja yhden erikoisen tyypin älykkyys.

Juonipaljastuksia

Ollaan siis 1980-luvun Yhdysvalloissa. Tardis laskeutuu pieneen lähiöön, jossa kaikki vaikuttaa varsin idylliseltä. Kylässä asuu kuitenkin ihmisennäköisiä tappajarobotteja, ja – tästä tulee hieno kiireentuntu koko tarinan taustalle – armeija aikoo tuhota robottinsa pudottamalla lähiöön ydinpommin.

Tohtorin tie eroaa Amysta ja Rorystä sattumalta, mutta sattuma kantaa kauas. Amy ja Rory jäävät tappajarobottien armoille puoleksitoista tunniksi sillä välin, kun ydinpommin energia paiskaa Tohtorin kulkemaan ajassa toiseen suuntaan. Tohtori nimittäin kaappaa pommin Tardikseen, joka pyrkii pelastamaan itsensä ja Tohtorin jakamalla pommin energiaa menneisyyteen pikkuhiljaa.

Meillä on nyt siis muiden silmissä takaperin puhuva ja liikkuva Tohtori, joka yrittää rakentaa menneisyyttä sellaiseen järjestykseen, että pommi ei putoa Amyn ja Roryn niskaan. Muutakin pelastettavaa löytyy.

Kirjan hienoin kohtaus on se, jossa Tohtori tapaa takaperin elävän itsensä. Kommunikaatio on vaikeaa. Oli Smith on kirjoittanut kohtauksen kummankin Tohtorin näkökulmasta, mikä on hauskaa ja turhauttavaakin luettavaa, sillä käy hyvin selväksi, etteivät Tohtorit oikein tajua toisiaan.

Juonipaljastus päättyy

Kirjan aikatasot ovat mielenkiintoisia ja perusteltuja. Myös muutamat sivuhenkilöt saavat luonnetta, ja heidän tulevaisuutensa alkaa oikeasti kiinnostaa. Amy ja Rory jäävät lähinnä selviytymään tilanteista keskenään, kun tarina keskittyy Tohtorin toimiin eri aikajanoilla.

Nuclear Time on nopealukuinen seikkailu, jossa on sopivasti kylmän sodan kauhua ja vähän poliittisiakin sivujuonteita. Keskiössä on kuitenkin Tohtorin epätavallinen äly ja erikoiset ratkaisut mahdottomissa tilanteissa.

Diamond Dogs (Mike Tucker)

Mike Tucker (2017) Diamond Dogs, 253 s.

–

Diamond Dogs asettuu tv-sarjan aikajanalle kohtaan, jossa Bill Potts on vastikään alkanut matkustella Tohtorin kanssa. Hänellä on takanaan vasta muutama reissu Tardiksessa, ja nyt hän päätyy Saturnuksen kiertoradalle.

Saturnus on tässä vaiheessa ihmiskunnan historiaa muuttunut timanttitehtaaksi, jossa puristetaan timantteja planeetan vahvassa painovoimakentässä. Tohtori ajattelee napata ihan vain yhden pikku timantin juoksevien kulujensa kattamiseen, mutta Bill laukaisee hälyttimen, ja taas mennään.

Juonipaljastuksia

Saturnuksen kiertoradalla asuu pieni joukko ihmisiä suorittamassa timanttien tuotantoa ja keruuta. Heitä auttaa cancri-niminen laji, jolla on niin kehittynyttä teknologiaa, että heidän avullaan ihmiset pääsevät keräämään timantit Saturnuksen painovoimakentästä huolimatta.

Kaikki sujuu varsin hyvin, kunnes yksi timanttityöläinen katoaa. Ennen katoamistaan hän kertoo havainneensa jotakin suojavarusteidensa ulkopuolella – mutta eihän mikään kai voi elää Saturnuksen valtavassa paineessa?

Saturnuksesta löytyy viisi Ba-El Cratt -nimisen lajin edustajaa. He kertovat olevansa pakolaisia, ja heille annetaan turvapaikka avaruusasemalta. Sitten alkaa sabotointi ja kohta kaikkien henki on vaarassa.

Ihmiskunta on tietämättään sotkeutunut cancrien ja Ba-El Crattien väliseen sotaan, ja kosto on kauhea. Onneksi asemalla on Tohtori, joka keksii keinon toisensa jälkeen.

Juonipaljastus päättyy

Kirjassa erityisen hyvää on avaruusaluksilla ja asemilla liikkumisen moniaistisuus. Alukset tärähtelevät, kun ovet aukeavat, seinät värisevät, alus narisee. Pidän myös Tohtorin rauhallisuudesta ja siitä, miten hän pääsee keksimään varsin yllättäviä vimpaimia erilaisten hätätilanteiden ratkaisuiksi.

Bill Pottsin rooli jää harmillisen vähäiseksi. Hän lähinnä ihmettelee ja ällistelee. Bill pääsee toimimaan kerran koko kirjan aikana, ja silloinkin vain seuraten Tohtorin ohjeita. Ainut, mitä hän yrittää koko ajan tehdä, on näyttää Tohtorin silmissä älykkäältä.

Ymmärrän, että Bill on vasta aikamatkailu-uransa alussa. Oma käsitykseni hänestä ei kuitenkaan ole koskaan ollut ihan näin passiivinen.

Kirja on nopealukuinen ja mainio avaruustarina. Monet painovirheet vähän söivät lukunautintoa. Ihmettelin muuten myös yhden päähenkilön nimeä; Laura Palmer tuntuu olevan väärän TV-sarjan henkilöiden seurassa.

Night of the Humans (David Llewellyn)

David Llewellyn (2010) Night of the Humans, 246 s.

–

Night of the Humans sijoittuu tv-sarjan siihen vaiheeseen, jossa Amy Pond on vastikään lähtenyt 11. Tohtorin matkaan. Heillä on yhteisiä reissuja takana vasta pari, ja kaikki on Amylle uutta.

Tardis laskeutuu Gyre-nimiselle taivaankappaleelle, joka koostuu vuosituhansien aikana yhteen kasaantuneesta avaruusromusta. Siellä asuu ihmisiä, ja Gyreä tuhoamaan tullut avaruusaluksellinen sittuun-nimistä, sinistä ja nenätöntä humanoidilajia.

Juonipaljastuksia

Gyre on komeetan reitillä. Ja kun komeetta (kirjan alusta parin tunnin kuluttua) törmää tähän metalliseen maailmaan, se hajottaa romun ympäri galaksia niin, että moni asuttu planeetta ja sivilisaatio tuhoutuu. Tämän vuoksi sittuunit ovat saapuneet tuhoamaan Gyren nanopommilla. Ongelmaksi koituvat Gyrellä asuvat ihmiset, jotka eivät tietenkään suhtaudu suunnitelmaan kovin myönteisesti.

Gyren ihmiset ovat metalliromuun haaksirikkoutuneiden ihmisten jäkeläisiä. Tuhansien vuosien kulttuurillinen kehitys on saattanut heidät palvomaan aluksen seinään piirrettyä tuotemerkkiklovnia jumalana ja katsomaan vanhoja elokuvia jumalan sanana.

Planeetalla asuu myös jonkinverran eläinpopulaatiota. Eniten näistä kerrotaan sollogeista, jotka ovat hirviömäisiä tappajia.

Planeetalle saapuu myös salaperäinen rikollisnero Dirk Slipstream. Hänen tavoitteenaan on – hinnalla millä hyvänsä – saada käsiinsä metalliromun keskelle kätkeytyvä muinainen avain, Mymon Key, jolla on satumaiset voimat.

Paljon siis tapahtuu. Kaikkeen on aikaa vain se pari tuntia ennen kuin Gyre tuhoutuu joko komeetan tai nanopommin vaikutuksesta. Kaiken muun tapahtumisen keskellä pidän sollogien läsnäoloa melko turhana. Ei jokaiseen Tohtori-seikkailuun ole pakko ympätä hirviöitä, varsinkaan, kun taivaalta putoava komeetta jo luo kaikkeen toimintaan uhkaavaa kiireentuntua.

Erityisesti sittuun-kansa lämmitti sydäntäni. He ovat porukkaa, joille ihmiset ovat ensimmäinen avaruudesta heidän planeetalleen saapunut alienlaji. Sitä ennen sittuunit elivät planeetalla, jossa ei ollut lainkaan petoja. Ihmisiin tutustuminen on kyynistänyt heitä pikkuisen.

Pidän myös siitä, miten umpioituneiden Gyren ihmisten uskontoa kuvataan. Tohtorilla ei ole mitään mahdollisuutta pelastaa kansaa lopulliselta tuholta, kun heidän uskonnolliset johtajansa vakuuttelevat komeetan tuovan pelkkää onnea.

Kirja on siitä erikoinen Tohtori-seikkailu, että siinä kuolee aika paljon väkeä. Lopussa Tohtori joutuukin käymään itsensä kanssa keskustelua siitä, mitä joidenkin sivilisaatioiden pelastaminen tuli maksamaan.

Juonipaljastus päättyy

Night of the Humans on vakuuttava Tohtori-tarina, jossa mikään ei suju helposti. David Llewellyn on kuvannut hyvin Tohtorin ja Amyn vasta kehittyvää ystävyyttä.

Llewellynillä on ärsyttävä tapa korostaa puhujien painotuksia dialogissa kursiivein. Kun jokaisessa repliikissä läpi kirjan on useita tällaisia painotuksia, teksti on todella hidasta ja raskasta lukea.

Kirjassa on materiaalia vaikka vähän useampaankin seikkailuun. Runsaus on hyväksi, mutta välillä se puuduttaa – kun kaikki muukin menee pieleen, pitääkö vielä jostain raahata hirviöitä paikalle pelkästään olemaan kauheita?

The Good Doctor (Juno Dawson)

Juno Dawson (2018) The Good Doctor, 230 s.

–

Juno Dawsonin kirjoittama The Good Doctor on ensimmäinen lukemani kirja, jossa seikkailee 13. Tohtori seuralaisineen. Tarina alkaa keskeltä sotatannerta Lobos-planeetalla, jossa Tohtori on synnyttämässä rauhaa ihmisten ja alkuperäisasukkaiden, koiran näköisen loba-kansan, välille.

Viime vuonna ilmestyneissä tv-sarjan jaksoissa kolmastoista Tohtori asettui alleviivaavan usein edistämään tasa-arvoa. Hän saapui paikalle ihmiskunnan kannalta tärkeissä käännekohdissa, ja päätyi kamppailemaan rasismia ja muita yhteiskunnallisia ongelmia vastaan.

Samaa teemaa on kirjoitettu The Good Doctor -kirjaan. Nyt ollaan planeetalla, jossa uskonto määrää kaiken: naiset eivät saa kulkea yksin kadulla, naiset eivät saa tulla sisään temppeliin, loba-kansan jäsenet ovat ihmisen alamaisia jne.

Ymmärrän hyvin tämän aihepiirin houkutuksen nyt, kun Tohtori näyttää naiselta. Hänet voidaan kirjoittaa tilanteisiin, joissa hän ei niin vain voikaan marssia tiloihin ja asettua johtamaan joukkoa. Tässäkin tarinassa hän joutuu turvautumaan Grahamin apuun päästäkseen edes sisään temppeliin, jonne naiset eivät saa jalallaan astua.

Juonipaljastuksia.

Tarinassa pompataan alkukohtauksen jälkeen ajassa 600 vuotta eteenpäin. Tohtori päätyy vahingossa näkemään aikaansaamansa rauhan seuraukset. Planeetalla on alettu palvoa Hyvää Tohtoria, joka toi Lobaan rauhan, ja hänen nimissään ihmiset sortavat sekä naisia että muunlajisia (loba-kansaa).

Onneksi Tohtorilla on mukanaan Grahamin lisäksi myös Yasmin ja Ryan. Joukkio hajaantuu: Yas päätyy osaksi maanalaista vastarintaa, Ryan on temppelin nimittämä pyhimys ja Grahamista on tullut jumala; hän on se Hyvä Tohtori, jota valtakunnassa palvotaan. Jumalahan ei toki voi olla nainen, joten tältä osin historiankirjoitus on muutettu sopimaan miehiseen tarinaan paremmin.

Tohtori päätyy jumalanpilkkaan toisensa jälkeen suunnilleen vain olemalla olemassa/nainen. Hän marssii sisään temppeliin – jumalanpilkkaa. Hän esittelee itsensä Tohtoriksi – jumalanpilkkaa. Toimintamahdollisuudet ovat vähäiset.

Ratkaisu löytyy monesta suunnasta. Temppelin vääristämää historiankirjoitusta oiotaan ja maanalaisen terroristiliikkeen vastarinta kaatuu temppelin myötä.

Juonipaljastus päättyy

Kirjassa on yksi erityisen herkullinen pätkä, jossa kaupungin pormestarille kerrotaan naispuolisesta vierailijasta, joka väittää olevansa Tohtori. Temppelin edustaja esittää asian näin:

“Women are simply inferior. How could the Good Doctor ever be something so lowly when he is the best of everything we understand?”

Teksti on kuin suora piikkii niille sarjan faneille, jotka eivät uskoneet, että nainen voi esittää Tohtoria. Väite voisi olla (kärjistetty) katkelma mistä tahansa asiaa käsitelleestä keskusteluketjusta.

13. Tohtorille valittu yhteiskunnallisten epäkohtien korjaajan ja ilmituojan rooli on jonkinlainen rasite. (Vai onko se? Ovathan aiemmatkin Tohtorit aina puolustaneet sorrettuja.) On kuitenkin kiinnostavaa asettaa sankarillisuuteen tottunut toiminnan henkilö tilanteisiin, joissa hän ei sukupuolensa vuoksi pääse toimimaan.

Toivon siitä huolimatta, että jatkossa ihan puhtaalle sankaruudellekin löytyy enemmän tilaa. Tohtori saisi sukupuolesta riippumatta olla rämäpäinen, vitsikäs, omituinen ja itseriittoinen itsensä.