Jacqueline Rayner – Kukakirja

Tales of Terror

Jacqueline Rayner, Mike Tucker, Paul Magrs, Richard Dungworth, Scott Handcock, Craig Donaghty (2017/2019) Tales of Terror, 365 s.

–

Tales of Terror on kokoelma Doctor Who -maailmaan sijoittuvia kauhunovelleja. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran 12. Tohtorin aikoina, joten siinä on kaksitoista novellia, joissa jokaisessa toimii eri Tohtori. (Pehmeäkantinen pokkariversio, jonka luin, on vuodelta 2019.)

Lyhyesti: tämä on hyvä kirja. Olen tykännyt Tohtori-novelleista ennenkin, mutta tässä teoksessa erityisesti ilahduttaa se, että kirjoittajia on useita. Näin Tohtoreista saadaan monia puolia esiin, kun yhden kirjoittajan ei ole tarvinnut perehtyä sataprosenttisesti kaikkiin.

Heikompiakin tarinoita joukkoon mahtuu, mutta pidän kaikista kuvatuista Tohtoreista ja siitä, miten heistä on saatu omanlaisiaan. Kirjan on kuvittanut Rohan Eason.

Juonipaljastuksia

Ensimmäinen novelli ei ole paras mahdollinen avaus kirjalle, mutta koska Tohtorit esitellään järjestyksessä, vaihtoehtoa ei ole kirjaa kootessa ollut. Tarinassa on surrealistinen halloweenjuhla, josta en oikein saanut otetta. Toinen tarina viekin sitten kauhun ytimeen: meille selviää, miksei ole kovin hyvä idea pelata ouijaa Tardiksessa. Kolmas Tohtori kohtaa yllättävän dalekin.

Neljännen Tohtorin seuralaisena on tietenkin Sarah Jane Smith. Tarina kertoo lisää carrioniteista, joita 10. Tohtori kohtaa tv-sarjassa Martha Jonesin kanssa. Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miten kirjoittajat ovat päässeet kertomaan jatkoa tai edeltäviä tapahtumia tv-sarjan seikkailuihin. Viidennen Tohtorin kanssa tapaamme meduusan, joka kivettää katseellaan. Kuudennen Tohtorin Tardiksen oveen koputetaan keskellä aikapyörrettä, ja tarina vie meidät takaisin kirjan alkuun, surrealistiseen halloweeniin.

Seitsemäs Tohtori pääsee pelastamaan taiteilijan omalta maalaukseltaan. Kahdeksannen kanssa matkustetaan risteilyaluksella, kunnes merestä nousee hirviö (mutta yllättäen se ei olekaan toisen planeetan alien). Yhdeksännen Tohtorin tarina on kirjan pelottavimpia. Se sijoittuu sirkusmaailmaan, jossa tilkkutäkkimäinen klovnihahmo kaappaa ihmisiä.

Kymmenennen Tohtorin novelli jatkaa tv-sarjan Human Nature – Family of Blood -tuplajaksosta tuttujen alienien tarinaa. Tohtorihan hankkiutuu tv-sarjassa näistä alieneista eroon varsin armottomilla tavoilla, mutta nyt hän saa Donna Noblen kanssa huomata, ettei pysyväksi tarkoitettu rangaistus ollutkaan niin pysyvä. Kertomus osoittaa myös hienosti, millaisen virheen Tohtori tv-sarjassa teki. Novelli jatkaa loogisesti siitä, mihin tarina jäi.

Yhdennentoista Tohtorin novelli on lempikohtani teoksessa, eikä vain siksi, että siinä on weeping angeleitä. Novellin alussa perhe jää jumiin autoon, jota ympäröi sumu ja lauma mystisiä enkelipatsaita. Tohtori yrittää ulkopuolelta pelastaa hyvin epätoivoiselta vaikuttavaa tilannetta. 12. tarina paljastaa autoneiden uusimman juonen.

Juonipaljastus päättyy

Tämän tekstin tägeistäkin voi huomata, miten monta eri alienia kirjaan on saatu mahtumaan. Lyhyehköt seikkailut koukuttavat lukemaan vielä yhden ja vielä yhden. Vaikka vanhat Tohtorit eivät minulle erityisen tuttuja olekaan, viihdyin heidänkin seurassaan ongelmitta.

The Ruby’s Curse. A River Song | Melody Malone Mystery (Alex Kingston & Jacqueline Rayner)

Alex Kingston & Jacqueline Rayner (2021) The Ruby’s Curse. A River Song | Melody Malone Mystery. 275 s.

–

Sanon heti aluksi, etten pidä BBC:n mainoskikasta, jossa kirjan kanteen painetaan vain kuuluisan näyttelijän nimi, ja sisäsivuilta selviää, että mukana on ollut myös toinen kirjoittaja. Mutta asia sikseen: Alex Kingstonin ja Jacqueline Raynerin kirjoittama mysteeri liittää yhteen River Songin sekä tämän kirjoittamien dekkareiden päähenkilön, Melody Malonen. Kirjassa selvitellään sekä murhia että erään toiselta planeetalta varastetun laitteen, Horuksen silmän, sijaintia.

* Juonipaljastuksia

Kaikki alkaa Stormcagen ultraturvallisesta vankilasta, josta River Song on murtautumassa ulos… vaan hetkinen, hänhän murtautuu sisään! Songin on viimeisteltävä uusin Melody Malone -dekkari, eikä hän kiireisessä elämässään löydä kirjoitusrauhaa muualta, joten selliin vain kirjoittamaan.

Sitten vankilan ilmastointikanavasta alkaa kuulua puhetta. Song ryhtyy juttuun toisen vangitun arkeologin kanssa, ja puheeksi tulee Horuksen silmä, jokin maailmanlopunlaite, jonka tuo toinen vanki on kätkenyt jonnekin. Juttelun kuulee kolmas taho eli vankilassa tietenkin pahis, joka lähtee etsimään esinettä saadakseen sen voimat haltuunsa.

Alkaa kilpajuoksu halki ajan. Selviää, että Horuksen silmä on Kleopatran haudassa, jonka sijaintia kukaan ei tiedä, joten on ensin etsittävä Kleopatra, sitten lavastatettava hänen kuolemansa ja piilouduttava sarkofagiin…

River Song on juuri oikeanlainen hurjapää tähän kaikkeen. Hänen pehmeä puolensa pääsee esiin, kun hän suojelee vanhempiaan pahikselta, joka uhkaa Amyn ja Roryn henkeä, jotta saisi Songin puolelleen. Samalla saadaan pieni vilahdus Amyn ja Roryn uudesta elämästä 1930-luvun New Yorkissa. Myös 13. Tohtori ja Jack Harkness vilahtavat tarinassa.

Tarina herkuttelee TV-sarjassa luodulla kuviolla, jossa Song kirjoittaa dekkariin johtolankoja, joiden mukaan toimia. Tosin tällä kertaa dekkaria on editoinut joku toinen, ja Songin tehtäväksi jää kirjan lähilukeminen, jotta hän löytää oman ja toisen version erot. Song käy myös eläväisen keskustelun kirjan kanssa, johon on kirjoitettu dialogin toiset vuorosanat (toiset hän tulee sanoneeksi itse ääneen).

* Juonipaljastus päättyy

Kirja on mukaansatempaava seikkailu, joka tarjoaa historiallisia kuriositetteja ja Doctor Who -universumin nippelitietoa. Lopulta kirja on kirja on kirja, kun Melody Malone -dekkarin päälle kietoutuva River Songin tarina saa selityksensä Amyltä, joka on laittanut kaiken kansiin ja julkaissut vuonna 2021… enpä kerrokaan miksi.

Tällä kokemuksella soisin Alex Kingstonille lisää tilaisuuksia kirjoittaa River Songista (ehkä Jacqueline Raynerin tai jonkun muun kanssa). Lopputulos on aito, yllättävä ja maaginen.

Winner Takes All (Jacqueline Rayner)

Jacqueline Rayner (2005) Winner Takes All, 245 s.

–

Heti ensimmäisellä sivulla tiedän, että tästä tulee mahtava lukukokemus. Jacqueline Rayner on kirjoittanut elävän Rose Tylerin, joka yrittää olla ihan mahtavan rohkea ja reipas 9. Tohtorin uusi seuralainen samaan aikaan, kun vähän kaipaa kotiin.

Ja kotiinhan Rose päätyy, kun hänen äitinsä Jackie kertoo voittaneensa arpajaisissa. Onko äiti nyt miljonääri?

* Juonipaljastuksia

Lontoossa selviää monimutkainen kuvio. Eri kaupat jakavat kaikille asiakkailleen arpoja, joista voi voittaa joko pelikonsolin tai matkan. Pelikonsoleissa on yksi ainoa peli, jossa yritetään valloittaa suurilta rukoilijasirkoilta näyttävien mantodean-alienien tukikohta. Pelin hyvikset ovat piikkisian oloisia quevvileita.

Mickey Smith on tosi hyvä pelaamaan tätä peliä, mutta kun Tohtori kokeilee onneaan, hän on tietenkin ihan omaa luokkaansa. Ja niinpä hänet ja Mickey kaapataan suoraan quevvilien päämajaan, jossa koko viheliäinen juoni paljastuu.

Matkan voittaneista ihmisistä on tehty eläviä pelinappuloita Toop-planeetan sodassa, jossa quevvilit yrittävät päästä sisään mantodean-sirkkojen tukikohtaan. Sodasta innostuneena lajina ihmiset on valittu ohjaamaan näitä eläviä nappuloita pelikonsolien välityksellä. Kukaan ei vain tiedä, että pelissä kuolee oikeita ihmisiä – ja jos tietää, ei välitä. Syntyy esimerkiksi sellainennkin bisnes, jossa myydään matkalippuja eräänlaisena palkkamurhaajapalveluna. Haluatko eroon vaimostasi? Osta tästä matka, jolta hän ei palaa.

Tarinassa on paljon pelaamista ja paljon kuolemaa. Väkivaltapelin suhde oikeaan väkivaltaan ja kuolemiseen on mielenkiintoinen, eikä liian moralistisesti kerrottu. Hienon symbolista on myös se, että Rose joutuu itse pelinappulaksi, jota Tohtori ohjailee pelikoneellaan. Rose ajautuu pohtimaan, onko hän oikeastaan koko elämässään suostunut mukisematta tekemään kaiken, mitä Tohtori häneltä pyytää.

Ainoana vähän turhan siirappisena sivujuonena on 12-vuotias poika, joka ensin vihaa äitiään, sitten menettää äitinsä pelissä, ja lopulta saa tämän takaisin. Että vasta menettäessään huomaa, mitä arvostaa, todellako.

* Juonipaljastus päättyy

Kirja on tosi hauska, ja Tohtorin ja Rosen sanailu on tuttua ja kotoisaa. Kiihkeästi etenevän juonen ohessa käsitellään monenlaisia ihmissuhteisiin liittyviä kysymyksiä, kuten miten tuntea myötätuntoa, kun näkee syvästi vihaamansa ihmisen viimein kärsivän. Rosen ja Tohtorin melko alussa olevaa suhdetta ja siinä vaikuttavia voimasuhteita kuvataan hienosti.

The Water Thief (Jacqueline Rayner)

Jacqueline Rayner (2016) The Water Thief, 159 s.

–

Jotenkin osuvasti edellisen zombi-aiheisen Torchwood-kirjan jälkeen tartuin Jacqueline Raynerin kirjoittamaan Doctor Who -tarinaan The Water Thief. Kirjassa 11. Tohtori, Amy Pond ja Rory Williams matkustavat Egyptiin, jossa tehdään 1900-luvun alkupuolen tärkeimpiä arkeologisia löytöjä. Tämän Oxyrhynchus-kaivauksen löytöihin kuuluu mm. violetti papyruskäärö.

Rory tulee kaataneeksi teetä tämän violetin tekstikäärön päälle. Ja eikös siinä ole jo katastrofin ainekset.

Ai, miten niin osuvasti zombien jälkeen? Odottakaapas vain!

Juonipaljastuksia

Violetti papyruskäärö on tehty violetista kaislasta, joka teetilkan saatuaan alkaa kasvaa holtittomasti. Kasvi imee vettä niin tehokkaasti, että kun se osuu mihin tahansa vesipitoiseen – esimerkiksi ihmiseen – se kuivattaa tämän korpuksi. Ihmisistä tulee sekunneissa muumioita.

Rory jää huolehtimaan kaivauksen ihmisiä turvaan temppelinraunioihin, kun Tohtori ja Amy suuntaavat tekstikäärön syntyaikaan, parin tuhannen vuoden taakse, samaan paikkaan. Rory on tehokas ja päättäväinen toimija, mutta lopulta violettia kaislaa on kasvanut kaikkialle. 1900-luvun ihmisten tehtäväksi jää oikeastaan vain olla kuolematta janoon odottaessaan, että Amy ja Tohtori selvittävät tilanteen menneisyydessä.

Menneisyydessä vastassa on murhamysteeri ja violetin, pyhän kaislan palvontaa. Kaislaa käytetään mm. kuolleiden muumioimiseen. Tohtorilla menee pitkään päästä juonesta kiinni, mutta lopulta hän sekä paljastaa murhaajan että selvittää mystisen kaislan alkuperän. Eikä siinä ole mitään ulkoavaruudellista. (Oikeastaan kaiken takana saattaa olla Tohtorin joskus menneisyydessään tekemä virhe.)

Ja sitten ne zombit: jonkin aikaa muumioituina olleet ihmiset heräävät eloon eräänlaisina vettä etsivinä kasvien jatkeina. Kaikki, mihin he osuvat, kuivuu.

Kirja käyttää hienosti hyväkseen aikamatkailua. Amy, Tohtori ja Rory liikkuvat samoissa maisemissa – heitä erottaa vain aika. Kun Amy astuu temppeliin, jonka sisäpihalla on lampi, Rory kituu janoissaan saman temppelin aavikoituneissa raunioissa.

Juonipaljastus päättyy

Kirjan Tohtori on viehättävä ja tuttu. Ja jos olet joskus miettinyt, mistä time lord tunnistaa planeetan heti sen pinnalle astuessaan, niin esimerkiksi hajusta: ”Definitely Earth. It has a very distinctive scent, Earth. Sort of marshmallows and hope.”

Lyhyt, alle 200-sivuinen kirja on nopea lukea ja vauhti pysyy yllä koko ajan. Loppuratkaisu on lennokas ja tohtorimainen, mutta oikeastaan tässä tapauksessa lopulla ei ole niin merkitystä. Ajassa liikkuminen, arkeologia ja ihmiselämien kerrostuminen nousevat kirjan ydinteemoiksi.

Uskon, että luen tämän uudestaan joskus, kun kaipaan lyhyttä aikamatkaa Tohtorin seurassa.

Magic of the Angels (Jacqueline Rayner)

Jacqueline Rayner (2012) Magic of the Angels, 110 s.

–

“The angel moved…” Amy whispered.

“Oh yes,” replied the Doctor grimly. “The angel moved.”

Doctor Who -kirjoista on julkaistu myös lyhyiden kirjojen Quick Reads -sarja. Nopealukuisten miniromaanien sivumäärä on aina noin sata, ja fontti on sen verran suurta, että kirjan lukee suunnilleen yhdeltä istumalta.

Olen suuri weeping angelien fani (en ole muuten koskaan katsonut, miten näiden alienien nimi on suomennettu tv-sarjassa). Olen yrittänyt kerätä itselleni kaikki ne kirjat, joissa Tohtori kohtaa enkelit. Nopealukuisten sarjastakin löytyy yksi tällainen: Magic of the Angels.

Juonipaljastuksia

11. Tohtori viettää Amyn ja Roryn kanssa lomaa Lontoossa. Tohtori osoittelee kaupungin maamerkkejä ja kertoilee, mitä on missäkin niistä tehnyt. Lomalaisten tie vie taikurin esitykseen, jossa taiotaan tyttöjä kadoksiin. Tohtori seuralaisineen tunnistaa enkelipatsaan, joka on osa esitystä. Weeping angelhan se siinä lähettelee tyttöjä menneisyyteen, ja taikuri saa esityksestään mainetta ja kunniaa.

Lyhyeen tarinaan mahtuu huomattavan paljon. Rory törmää kahteen vanhaan naiseen, jotka muistavat unenkaltaisesti ilmestyneensä tyhjästä vuoteen 1945. Nämä ovat niitä tyttöjä, joita nykypäivästä lähetellään menneeseen elämään elämänsä loppuun siellä.

Tohtori ja Amy esiintyvät taikureina päästäkseen teatterin takahuoneeseen. Sieltä löytyy enkeli, joka on vähällä heittää myös Tohtorin vuoteen 1945.

Amy kaappaa illan esitykseen valmistautuneen tytön ja lähtee itse tämän sijasta lavalle. Juuri kun Amy olisi joutumassa enkelin kynsiin, tapahtuu viimehetken käänne.

Juonipaljastus päättyy

Enkelit eivät enää koskaan ole yhtä pelottavia kuin esiintyessään ensimmäisen kerran Doctor Who -jaksossa Blink. Siitä huolimatta niiden parissa on aina kutkuttavaa. Niille voi kirjoittaa mitä kieroimpia aikaan liittyviä juonia, ja niin nytkin – Jacqueline Rayner on asettanut kahdessa iässä elävät tytöt/mummot odottamattomiin tilanteisiin. Koska tapahtumat kiertävät kehää, Tohtori päätyy jopa aloittamaan koko ketjun auttaessaan mummoja nykyhetkessä.

Kirjassa on sopivasti kevyttä huumoria. Erityisesti fanitan Tohtorin kiertoajelua, jolla hän kertoo, miltä Lontoo hänen silmissään näyttää. Alieneja siellä, vankina istumista tuolla. Rento, menneisyydestään rupatteleva Tohtori olisi parasta seuraa mille tahansa lomalle.