The Wintertime Paradox (Dave Rudden)

Dave Rudden (2020) The Wintertime Paradox, 426 s.

Muistanette, kuinka innostuin Dave Ruddenin novellikokoelmasta Twelve Angels Weeping. Lähdin siis suurin odotuksin hänen viime vuonna ilmestyneen novellikokoelmansa The Wintertime Paradoxin matkaan.

The Wintertime Paradox koostuu 12 novellista, joissa liikutaan jälleen ennakkoluulottomasti eri Tohtoreiden historiassa ja tulevaisuudessa. Kirjaan on myös kirjoitettu pieni, kaiken yhteen kokoava tarinalinja, joka alussa herättää hämmästystä ja saa selityksensä lopussa.

Kirja on kaunis ja mahtavan iso. Siinä on Alexis Snellin puupiirroskuvitus.

  • Juonipaljastuksia

Kirja tarjoaa herkullisia näkökulmia ja tarinoita esimerkiksi Davrosin ja Tohtorin suhteesta ja Petronella Osgoodin ensihetkistä UNITin työntekijänä. jotain hyvin hauskaa on myös siinä, että Amy Pond ja Rory Williams tuovat joka joulu aterian tyttärelleen River Songille vankilaan.

Erityisen vaikuttunut olin novellista, jossa Tohtori saapuu kerta toisensa jälkeen pelastamaan jotakin maailmaa vain huomatakseen, että jokin toinen hän (mennyt tai tuleva) on jo käynyt vastaamassa hätähuutoon. Näinhän siinä voi tosiaan käydä, kun tarpeeksi kauan kuljeskelee ajassa!

Kirja on jouluteemainen, joten joulua on työnnetty kuhunkin tarinaan vähän vaihtelevalla menestyksellä. Karuimman kertomuksen päähenkilönä on joululahjoja kotiinsa kantava poliisi, joka ajautuu tylsyydestä kärsivän Missyn pelinappulaksi.

Suhteeni teemakirjaan on kaksijakoinen. Toisaalta luin kirjan jouluna, ja olihan se ihan hauskaa. Toisaalta tällaisen lukeminen mihin tahansa muuhun aikaan vuodesta tuntuu typerältä. Koko ajan puhutaan joululahjoista ja -juhlista, vaikka jokaisen tarinan olisi voinut kirjoittaa ilmankin näitä viittauksia. Osittain aika päälleliimattu teema siis.

  • Juonipaljastus päättyy

Kokonaisuutena kirja on hyvä ja novellit ovat kekseliäitä. Se ei kuitenkaan yllä ihan Ruddenin aiemman novellikokoelman tasolle – ensimmäinen tuntui kantavan vuosikausien fanituksen ja innon mukanaan, kun taas tämä on enemmänkin… no, vain kirja.

Joka tapauksessa näihin novellikokoelmiin kannattaa tutustua. Ja kun seuraava ilmestyy, hankin taatusti senkin.

Harvest of Time (Alastair Reynolds)

Alastair Reynolds (2013) Havest of Time, 367 s.

Jaan mielessäni Doctor Who -kirjat kahteen krouviin kategoriaan: on juonellisesti usein kaavamaisia, toiminnantäyteisiä, kevyempiä kirjoja ja on kunnianhimoisia scifi-teoksia; ehkä paikoin raskaita lukea, juonellisesti vaativia ja palkitsevia. Alastair Reynoldsin Harvest of Time asettuu jälkimmäiseen kategoriaan.

Harvest of Time asettaa kaksi planeettaa yhteisen uhan alle. Planeettoja erottaa paitsi avaruus myös aika: tapahtumien toinen pää on maapallolla 1970-luvun alussa ja toinen kymmenien miljoonien vuosien päässä Praxilion-nimisessä maailmassa.

Kirja sijoittuu aikaan, jolloin tv-sarjassa John Pertween esittämä 3. Tohtori seikkailee Jo Grantin kanssa. Myös the Master, Tohtorin vanha ystävä/vihollinen on maapallolla – häntä pidetään vankina eräässä ydinvoimalassa kaukana kaikesta sivistyksestä.

Tapahtumat alkavat, kun öljylauttoja alkaa kadota meriltä. Viestit lautoilta ovat niin kummallisia, että UNIT puuttuu tilanteeseen lähettämällä Tohtorin ja Jon tutkimaan asiaa.

  • Juonipaljastuksia

Kirjan juoni on niin mutkikas, ettei siitä voi kertoa juuri mitään näin tiiviissä muodossa. Ydinongelmana ovat sild-nimisen lajin aiheuttamat aikavääristymät, joiden kautta sild siirtää Praxilion-planeetan ilmakehää ja vesivarastoja maapallolle.

Samaan aikaan Master on katoamassa ajasta kokonaan – hän unohtuu, ja kaikki hänestä kirjoitettu tieto haalistuu (tämä vaihe on tuo tarinaan komiikkaa, kun UNITin henkilökunta tekee kaikkensa muistaakseen Masterin olemassaolon). Asioilla on yhteytensä, mutta se löytyy vasta kirjan loppupuolella.

Ongelmien ratkominen vaatii hyppimistä kymmenien miljoonien vuosien aikajanalla. Master kohtaa kaikki entiset ja tulevat regeneraationsa ja ajautuu (tietenkin) näiden kanssa riitaan. Eräs öljy-yhtiön pomo päätyy viettämään pari miljoonaa vuotta puhkisaastuneella Praxilionilla, ja kokee herätyksen uusiutuvan energian pariin.

Niin, juoni on mutkikas. Kannattaa lukea se kirja.

  • Juonipaljastus päättyy

Parasta kirjassa ovat Tohtorin ja Masterin yhteiset hetket, joissa kumpikin yrittää päteä toisen silmissä. Pidän myös juonen monikerroksisuudesta ja siitä, ettei missään vaiheessa (ennen loppua) ole selvää, miten tässä tulee kenellekin käymään.

Tarina raottaa Tohtorin ja Masterin yhteistä menneisyyttä. Ohimennen sivutaan myös aikamatkailun lakeja ja sitä, miksi matkailusta suuri osa tapahtuu tietyn aikaikkunan sisäpuolella (eikä missään satojen miljardien vuosien päässä elämästämme nykyhetkestä).

Kirja on varsin älyllinen, ja harmillisesti monet hahmot jäävät tunnetasolla etäisiksi. Paikoin lukeminen oli vähän raskastakin, koska minulle ei muodostunut erityistä suhdetta kehenkään henkilöistä, mutta juoni on loistava ja palkitsee kyllä.

Design a site like this with WordPress.com
Get started