Dan Abnett (2011) The Silent Stars Go By, 279 s.
–

En ole suurin esipuheiden fani, mutta tämän kirjan esipuheen ajattelin lukea. Ei olisi kannattanut, sillä kirjoittaja kertoo esipuheessaan, keitä Tohtori ja seuralaiset tarinassa kohtaavat. Ilman esipuhetta olisin saanut tietoa sitä mukaa kuin tarinan henkilötkin: milloin pimeästä näkyvät punaiset silmät, milloin liskomainen olemus.
Tämä on talvinen kirja. 11. Tohtori on luvannut Amy Pondille ja Rory Williamsille joulun. Tardis vie porukan lumiseen maahan, mutta joulua siellä ei ole. Sen sijaan siellä tapahtuu kauheita: kylästä katoaa asukkaita, ja metsässä on nähty punasilmäisiä hirviöitä. Itse talvikin on kauhea, sillä planeetalla on totuttu lämpimämpään ilmastoon.
Planeetalla elää ihmisten jälkeläisiä, joita kutsutaan kansaksi nimeltä morphans. Kulttuurin rakenne on uskonnollinen. Kaiken keskellä on Guide, jota palvotaan jumalana.
* Juonipaljastuksia
Heti alussa Rory ajautuu eroon Tohtorista ja Amystä. Koko kirjan ajan kulkee rinnakkain kaksi tarinaa, jota yhdistyvät vasta lopussa.
Rory tapaa metsään kadonneen kyläläisen, joka pakenee punasilmäisiä hirviöitä. Rory näkee itsekin yhden hirviön. Vasta paljon myöhemmin selviää, että he ovat nähneet eri tyyppejä – mikään ei ole niin yksinkertaista, että vihaisia vastustajia olisi vain yhdenlaisia.
Tohtori ja Amy sen sijaan marssivat kylään ja ottavat hoitaakseen kadonneiden ihmisten asian. Etsintäretkellään he kohtaavat marsilaisia Ice Warrioreita ja pakenevat näitä suureen terraforming-koneistoon; vuorenkokoiseen laitteeseen, joka maankaltaistaa planeetan ilmastoa.
Lyhyesti: marsilaiset jääsoturit ovat muuttamassa ilmastoa kylmemmäksi, jotta voivat kaapata planeetan. Ihmiset ovat unohtaneet sukupolvien kuluessa, miten maankaltaistamisen teknologia toimii, ja he ovat alkaneet pitää opaskirjaa, guidea, jumalan sanana.
Erinäisten käänteiden jälkeen kohdataan se toinen ”hirviö”joukkio, eli eräänlaiset teknologisesti parannellut ihmiset, joita marsilaiset käyttävät hyväkseen kamppailussa planeetasta.
* Juonipaljastus päättyy
Vaikka tarinaan mahtuu valtava määrä henkilöitä ja käänteitä, kirja on rauhallinen luettava. Teos on hyvin kirjoitettu, ja tuntuu, että kirjoittaja oikeasti tuntee hahmonsa.
Mikä ihmeellisintä: kirjan kamppailukohtaukset on kirjoitettu niin konkreettisesti, että pysyin koko ajan kärryillä siitä, kuka on missäkin ja mitä tekemässä. Yleensä kaikki tappelut menevät minulta vähän sumeasti ohi – luen vain kuka lyö ketä ja kuka väistää, mutten näe tapahtumia mielessäni selvänä koreografiana. Nyt näin! Se oli aika hauska kokemus, ja on kiva tietää, että niinkin voi kirjoittaa.