Doctor Who: Maankauhistus

Doctor Who: Maankauhistus (2015) Like. Robbie Morrison, Dave Taylor, Hi-Fi, Luis Guerrero. Suomennos: Antti Poussa.

Ainoa suomeksi löytämäni Doctor Who -sarjakuva on 12. Tohtorin ja Clara Oswaldin seikkailuista kertova Maankauhistus (alkuperäiseltä nimeltään Terrorforming). Kannessa lukee isolla dome.fi, mutten tiedä, mikä se on ja miksi se siinä lukee. Teoksen on julkaissut Like.

On omituista lukea Tohtoria suomeksi. Niin suuri osa Tohtorin sanailusta sisältää kielellistä kikkailua, että huomaan toistuvasti miettiväni, mikä alkuperäiskielinen ilmaisu on ollut. Mutta sitten kun suomeen tottuu, lukeminen on sujuvaa. Suomennoksessa nimittäin ei ole mitään vikaa.

  • Juonipaljastuksia

Vaikka albumi on saanut nimekseen Maankauhistus, se sisältää kaksi yhtä pitkää tarinaa. Nimitarinan jälkeen siirrymme Intiaan Oktin miekat -kertomuksen myötä.

Mutta ensin ulkoavaruutta. Tohtori vie Claran Isen VI -jääplaneetalle. Perillä paria odottaakin sademetsä ja kuumuus. Ja mikä hauskinta, jokaisessa puunlehdessä ja eläimessä on copyright-tunnus. Joku on maankaltaistanut jääplaneetan ja tehnyt siitä viidakon.

Tarina on aika simppeli. Planeetalla muhii pahis, joka on ottanut maankaltaistuslaitteiston haltuunsa ja pyrkii nyt surmaamaan kaikki planeetan asukkaat. Pahis on pieni, älyllinen aurinko. Tilanne ratkeaa Tohtorin nokkelalla teknologiankäytöllä ja Claran rohkeudella.

Oktin miekat -tarinassa ollaan tulevaisuuden Intiassa, josta valtio on lähettämässä kansaa asumaan suurelle avaruusasemalle. Näin ratkotaan liikakansoitusongelmia.

Tässähän käy tietenkin niin, että avaruusasema on Oktin, tuhon hengen, juoni. Hän on jättänyt maapallolle neljä miekkaa, joiden kautta pystyy avamaan portin ajasta toiseen ja kylvämään tuhoa. Sen lisäksi hän haluaa kylvää tuhoa myös pudottamalla täyden avaruusaseman maapallon pintaan. Tohtorin on nyt löydettävä miekat ja estettävä niiden joutuminen Oktin palvojien käsiin.

12. Tohtori on ihanan epäempaattinen ja kuiva tyyppi. Hänet on kuvattu näissä sarjakuvissa varsin hyvin. Clara on hahmona aina vähän kiusannut minua – hän on liian täydellinen. Samaa vikaa hänessä on myös tässä albumissa. Sen lisäksi, että hän usein pelastaa päivän, hän ehtii myös koulia Tohtoria sosiaalisen kanssakäymisen sääntöihin ja huomaa kaiken mahdollisen. Hän on jatkuvasti tilanteen tasalla.

Oktin miekoissa Clara kylläkin päätyy muuttumaan tuhon hengen ruumillistumaksi. Hänet kuvataan varsin kliseisenä megabeibenä, jonka vaatteet repeilevät peittäen lähinnä vain kriittiset paikat. Clara ei ole tv-sarjassa kovin seksikäs hahmo, joten tuntuu hassulta tehdä hänestä sellainen.

  • Juonipaljastus päättyy

Maankauhistus on runsas sarjakuvakokonaisuus, jossa on myös paljon lukemista. Doctor Who -maailma on täynnä kummallisuuksia, joita on selitettävä seuralaisille ja lukijoille vähän väliä.

En kuitenkaan kauheasti syttynyt kummankaan tarinan pahiksille. Piirtämällä on mahdollista luoda mitä ihmeellisimpiä muodonmuutoksia ja otuksia, mutta kummassakin tarinassa ylitetään fyysisen olomuodon rajoja jotenkin temaattisesti aika samankaltaisesti. Olisin ehkä innostunut enemmän, jos tarinat olisivat poikenneet lähtökohdiltaan toisistaan selvästi.

Doctor Who: The Weeping Angels of Mons

Doctor Who: The Weeping Angels of Mons (2015) Titan Comics. Robbie Morrison, Daniel Indro, Eleonora Carlini.

En oikein tiedä, miksen ole hankkinut enempää Titan Comicsin julkaisemia Tohtori-sarjakuvia. Weeping Angels of Mons -albumin hankin aikoinaan tietenkin enkelien takia (olen vuodesta toiseen weeping angelien lumoissa).

Sarjakuvissa 10. Tohtorin uutena seuralaisena on newyorkilainen taideopiskelija Gabby Gonzalez. Vaikka suhtaudun hiukan epäluuloisesti tv-sarjan ulkopuolelta tuotuihin seuralaisiin, pidän Gabbystä. Toisaalta miksen pitäisi? Hänestä on tehty melko geneerinen hyvishahmo: innostuva, uhrautuva ja empaattinen.

Sarjakuva on juoneltaan aukoton ja jännittävä. Piirrosjälki on asiaankuuluvan dramaattista. Enkelit ovat tässä teoksessa ihan hirveän kammottavia niin kuin niiden kuulukin olla.

  • Juonipaljastuksia

Tarina sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan, jonka taistelukentillä saalistaa lauma enkeleitä. Niille sota on yhtä juhlaa: kukaan ei huomaa, vaikka ne lähettäisivät miten monta sataa/tuhatta nuorta miestä menneisyyteen.

Sivuhenkilöt ovat aidon tuntuisia, ja heidän tarinansa kiinnostavat. Aina kun joku sotilas heitetään menneisyyteen, häntä seurataan jonkin aikaa. Miltä menneisyys tuntuu? Sujuuko elämä siellä vai ei?

Sodan ja enkeleiden ristitulessa Tardis katoaa maanalaisiin kaivoksiin. Loppuratkaisussa Gabby on valmis kuolemaan maapallon puolesta.

Kirjan toinen tarina on lyhyt kertomus New Yorkista, jossa äänisaaste ajaa asukkaat yhtäkkiä hulluuteen. Tähänkin löytyy ulkoavaruudellinen selitys.

Kirjassa oikeastaan häiritsee vain se, että kummankin tarinan lopussa on turvauduttava väkivaltaan. Sekä enkeleistä että melusaalistajista päästään eroon räjäyttelemällä.

  • Juonipaljastus päättyy

Sarjakuva ottaa kaiken irti enkeleistä ja pitää lukijan jännityksessä sivulta toiselle. Samaan aikaan Tohtori saa olla sekä nenäkkään humoristinen sankari että vakavasti otettava, vihainen vihollinen.

Miksen siis ole hankkinut enempää Titan Comicsin sarjakuvia? En tiedä; ehkä en ole uskaltanut. Pettymys voisi olla suuri, ellei luvassa olisikaan uutta lähes täydellistä teosta.

Ehkä nyt on oikea aika tarttua tähänkin Doctor Who -tuoteperheeseen tarkemmalla otteella. Pidän asian aktiivisesti mielessä.

Design a site like this with WordPress.com
Get started