George Mann (2011) Paradox Lost.
–
Paradox Lost on niin tarttuva kirjan nimi, että se on suurin syy siihen, että hankin tämän teoksen. Kirjan ytimessä onkin aikaparadoksi: 11. Tohtori, Amy Pond ja Rory Williams saapuvat 2700-luvun Lontooseen, jossa on keksitty alkeellinen aikamatkustus. Ensimmäinen matka on tehty 1900-luvun alkuun, ja samalla on rikottu aikapyörre. Tätä kautta squall-nimiset otukset ovat päässeet aikapyörteestä maapallolle syömään ihmisten psyykkistä energiaa.
Squall kuvaillaan lepakkomaisiksi, siivekkäiksi ja harmaiksi olennoiksi, joten menee tovi ennen kuin tajuan, että kyse ei ole niistä lepakkomaisista olennoista, joita näemme tv-sarjan jaksossa Father’s Day. Siinähän Rose Tyler aiheuttaa aikaparadoksin, jota reaperit tulevat syömään pois.
- Juonipaljastuksia
Squall on reapereita yksinkertaisempi olento. Se vain tappaa ihmisiä, ei syö koko todellisuutta. Sille on kuitenkin kehittynyt kiehtova parviäly; mitä useampi squall pääsee planeetalle, sitä älykkäämmiksi olennot muuttuvat. Tämä lisää kiireentuntua mukavasti koko kirjaan.
Tarinan alussa Tohtori seuralaisineen kohtaa 2700-luvulla androidin, joka kertoo tapahtumista vuonna 1916. Se on odotellut Tohtoria kaikki nämä vuosisadat pelastaakseen menneisyyden. Tohtori lähtee heti Tardiksella vuoteen 1916 ja jättää Amyn ja Roryn 2700-luvulle selvittämään tilannetta.
Muutamien käänteiden myötä Amy ja Rory päätyvät käyttämään vastakeksittyä aikakonetta ja seuraamaan Tohtoria 1900-luvun alkuun. Syntyy paradoksi: juuri tämä on se ihmiskunnan ensimmäinen aikamatka, jonka kautta koko ongelma alun perin syntyy.
Kirjassa on mahtavia sivuhenkilöitä, joiden eloonjäämisestä olin lukiessani aidosti huolissani. Squall on aika yksiviivaista porukkaa, jonka ainoa tavoite on syödä ihmismieliä, mutta joskus monomaaninen vihollinen on uhkaavin kaikista. Se ei tuhlaa aikaa strategioihin vaan käy tauotta päälle.
- Juonipaljastus päättyy
Kirjassa on kuvattu hyvin tilaa ja kaupungin muuttumista. Kun samat henkilöt kulkevat Lontoossa lähes tuhannen vuoden aikaerolla, muutos on konkreettista ja välitöntä.
Kirja on myös ripoteltu täyteen viittauksia tv-sarjan tapahtumiin. Jos näitä ei tunnista, se ei haittaa juonen seuraamista, mutta on hauskaa, että Tohtorin menneisyys on läsnä. Tämä ei ole kokonaan irrallinen tarina, kuten Tohtori-kirjat usein ovat. Sen sijaan Tohtori heittää esimerkiksi tällaisia juttuja:
“The rift is too big. It’s a whopping great hole in the fabric of the universe. So big you could get a double decker bus through it.” – – “Actually, I’ve done that before. Not a pleasant experience.”
Kirjan näkökulmahenkilöt ovat professori Angelchrist 1900-luvun alussa ja Rory nykyhetkessä. Angelchristille kaikki on uutta, ja hänen kauttaan lukijakin saa kokea asioita uusina. Se, miten professori näkee Tohtorin, esimerkiksi, on riemastuttavaa ja samaistuttavaa.
Kukakirja 