The Stealer of Dreams (Steve Lyons)

Steve Lyons (2005) The Stealer of Dreams, 254 s.

Muistan pitäneeni The Stealer of Dreams -kirjasta paljon ensimmäisellä lukukerralla. Nyt siitä on muutama vuosi, ja tartuin kirjaan uudestaan.

Kirjassa on hyvä porukka. Yhdeksäs Tohtori reissaa Rose Tylerin ja Jack Harknessin kanssa, ja yhdessä he päätyvät planeetalle, jolla elää pienehkö ihmisten siirtokunta.

Planeetalla on kuvittelemisen epidemia; ihmiset eivät erota totuutta ja fiktiota toisistaan. Tässä maailmassa kaikki on rakennettu tukemaan elämää ilman kuvittelemista, unelmia tai fiktioviihdettä. Pienet kapinallissolut yrittävät rikkoa valtion rajoituksia kirjoittamalla tarinoita ja jakamalla niitä keskenään.

  • Juonipaljastuksia

Kirjailijalla on useamman päähenkilön kanssa kaksi vaihtoehtoa: hän voi kuljettaa heitä porukkana tai jakaa joukon osiin. Steve Lyons kirjoittaa Tohtorin, Rosen ja Jackin lähtemään eri syistä omille teilleen, minkä jälkeen lukija saa seurata kolmea samanakaisesti tapahtuvaa tarinaa.

Jack pitää tietenkin kovinta melua itsestään, ja päätyy pidätetyksi. Hänet viedään lobotoitavaksi parantolaan, jossa fantasiasta sairastuneita ihmisiä hoidetaan. Tohtori sen sijaan esittää toimittajaa ja pääsee tutkimaan ongelmien alkusyitä.

Rose sairastuu planeetalla riehuvaan fantasiatautiin. Hän ei erota totuutta ja kuvitelmaa, ja kulkee kuvittelemansa Tohtorin kanssa sinne tänne, kunnes hänkin on siellä parantolassa. Parantola onkin ratkaisun avain, joten loppua kohden toiminta tiivistyy sen seinien sisäpuolelle.

Tohtori selvittää, mistä ihmisten sekavuus johtuu. Hän paikallistaa mikro-organismin, joka pesiytyy ihmisten aivoihin ja rikkoo näin rajan toden ja kuvitelmien välillä. Vaikka ratkaisu löytyykin, tällaisessa maailmassa toimiminen vaatii aikamoista diplomatiaa.

  • Juonipaljastus päättyy

Pidän kirjan maailmasta, jossa fiktio on luokiteltu vaaralliseksi. Se antaa kirjoittajalle hienoja mahdollisuuksia käsitellä erilaisia meilläkin toisinaan vaarallisiksi määriteltyjä viihteen osa-alueita, kuten roolipelaamista.

Samalla kirja on jonkinlainen metatason tarina koko Doctor Who -sarjasta – kun Tohtori on ratkaissut asukkaiden ongelmat, hänestä tehdään tv-sarja, jossa hän tuo toivoa eri planeetoille.

Fiktion ja kuvittelemisen ylistäminen istuu Tohtori-todellisuuteen. Ihmiset kaipaavat tarinoita, ja luovat niitä vaikka salaa, jos heillä ei muuten ole pääsyä fiktion ääreen.

Terminal of Despair (Steve Lyons)

Steve Lyons (2011) Terminal of Despair, 180 s.

Terminal of Despair on BBC Children’s Booksin julkaisu, eli nuoremmalle yleisölle suunnattu kuin ne Tohtori-kirjat, joista olen tähän mennessä kirjoittanut. Kohderyhmä näkyy kirjan lyhemmässä mitassa, isommassa fontissa sekä siinä, että kirjassa ei kukaan kuole. Muuten tarina on sellainen kuin Tohtori-seikkailut yleensäkin: odottamattomia ongelmia, yllättäviä alieneita, mutkia matkassa, ja lopussa kaikki ratkeaa.

  • Juonipaljastuksia

Yhdestoista Tohtori, Amy ja Rory saapuvat avaruusalusten matkustajaterminaaliin. Tilanne on omituinen: kaikki lennot on peruttu ja terminaali karanteenissa. Terminaaliin jumiin jääneet ihmiset ovat lannistuneita ja aloitekyvyttömiä.

Syy ahdinkoon paljastuu pian. Terminaalissa elää lauma despondeja, eläimiä, jotka syövät ihmisten toivoa. Mitä enemmän ihminen toivoo, sitä kiivaammin despondit hänen kimppuunsa hyökkäävät. Hyökkäyksen jälkeen ihminen on toivoton, eikä enää halua edes yrittää ratkaista tilannettaan.

Pienin askelin Tohtori kumppaneineen ratkoo ongelmaa. Tohtori on täynnä intoa: “Impossible situations? I get out of four every day before breakfast. Unbeatable odds? I beat them in my spare time.”

… kunnes despond käy Tohtorin kimppuun ja vie tältä kaiken toivon. Kohtaloonsa alistunut Tohtori on pahinta, mitä voi olla, sillä juuri hänen tehtävänsä on tuoda toivoa toivottomiin hetkiin.

Amy löytää avaimen Tohtorin ja terminaalin asukkaiden toivoon. Toivon kautta löytyy myös tie ulos karanteenista.

  • Juonipaljastus päättyy

Nopealukuisen kirjan jokainen luku on tasan 10 sivun mittainen. Lukeminen koostuu siis lyhyistä katkelmista, minkä on varmaankin ajateltu pitävän lukemisen imua yllä.

Vaikka hirviömäisten alieneiden kohtaaminen ja kamppailun voittaminen onkin Tohtori-tarinoissa erittäin usein toistuva teema, pidän tällaisista uusista alieneista ja niiden erikoisista käyttäytymistavoista. Kirjan verettömyys on myös plussaa. Kirjoissa, joissa ihmisten sisään pääsee eri tavoin kuin sivuhenkilöiden elämään tv-sarjassa, hahmojen kuolemat tuntuvat aina todella vahvoilta ratkaisuilta.

BBC Chidren’s Booksin sarjassa on monta kirjaa (joissa kaikissa on yhtä upeat kannet). Pitänee hommata näitä muutama lisää, kyllä tällaisten parissa viihtyy.

Design a site like this with WordPress.com
Get started