Tag: Tardis

Tom Baker with James Goss (2019) Scratchman, 295 s.

–

“Just being alive is running. Even when we’re standing still, every molecule in our bodies, in creation, is racing. So, the physical act of running really is just joining in the fun of the universe.”

Tom Baker esitti Doctor Who -sarjassa neljättä Tohtoria. Nyt hän on kirjoittanut (yhdessä James Gossin kanssa) saman Tohtorin seikkailun kirjaksi. Mukana Tohtorilla ovat neljännen Tohtorin kausilta tutut Sarah Jane Smith ja Harry Sullivan.

Kirjassa on klassisesta Doctor Whosta napattu asetelma, jossa Tohtori on kutsuttu Gallifreyhin oikeuden eteen tilille tekosistaan. Muut Time Lordit ja Ladyt kuuntelevat (tuomitsevasti) Tohtorin kertomusta.

Kirja on siis kirjoitettu minä-muotoon. Se istuu Tom Bakerille hirveän hyvin – hänhän on Tohtori itse, eikä hänen tarvitse etäännyttää itseään tästä hahmosta.

• Juonipaljastuksia

Scratchman on kaksiosainen kirja. Sen alkupuoli on aidosti aika pelottava kauhutarina, jossa pieni englantilaiskylä ajautuu kaaokseen asukkaiden muuttuessa yksitellen variksenpeläteiksi. Elävien pelättien tuhoksi koituu Tohtorin varsin tohtorimaisesti kehittämä supertehokas koilaji, joka syö pelättejä suuhunsa.

Mutta. Pelätit ovat tietenkin jonkun/jonkin aikaansaannosta. Cybermanejäkin nähdään, mutta lopulta kyse on muusta: Tohtorin ystävät kaapataan toiseen ulottuvuuteen, minne Tohtori seuraa heitä Tardiksella.

Kirjassa on paljon todella kauniisti kirjoitettuja kohtauksia Tardiksen sisältä. Sieltä löytyy huoneita, jollaisia harva osaisi kuvitellakaan, sieltä löytyy hämmästyttäviä portaikkoja ja tiloja. Ja kun Tardis saa tartunnan toisesta ulottuvuudesta ja sairastuu, on vaikea pidätellä kyyneleitä. Sen ikkunat hajoavat ja lamppu katolta sammuu varsin lopullisen tuntuisesti.

Kirjan toinen osio on ensimmäistä surrealistisempi. Nyt ollaan palavassa todellisuudessa, jota hallitsee itseään paholaiseksi nimittävä Scratchman. Hänen valtansa vaikuttaa äärettömältä: hän saa kivisen linnan leijumaan, ja hän tuo kaikki kolme ensimmäistä Tohtoria ilkkumaan rajan taakse päätyneitä ystäviämme. Myös uudempia Tohtoreita nähdään vilaukselta, mutta enpä kerro, keitä.

Harry Sullivan on onnekas ja toisinaan myös oivaltava hahmo. Sarah Jane Smith pärjää missä tahansa tilanteessa varsin reippain ottein. Siitä huolimatta heistä on oltava huolissaan. Kun he esimerkiksi vajoavat lentohiekkaan, kirjoittaja kuvailee, kuinka tukehtuminen alkaa ja miltä se tuntuu. Tohtorin rakkaus ystäviään kohtaan on konkreettista, ja se tihkuu lukijalle syvänä empatiana.

Lopuksi Tohtori tietenkin selviytyy enemmän älyllä kuin voimalla. Ja selviytyessään hän on hirveän kaunopuheinen ja ihana.

• Juonipaljastus päättyy

Koska koko kirja on Tohtorin kertomusta muille ajan herroille, sen kieli on erityisen nautinnollista. Neljäs Tohtori on hauska, älykäs ja käyttää kaunista kieltä (ja vaikeita sanoja). Aina välillä meille kuvaillaan ajan herrojen reaktioita hänen kertomukseensa. Sitten seikkailu jatkuu entistä hurjemmin.

On selvää, että Tom Baker rakastaa Tohtoria. Hän elää ja hengittää Tohtoria. Hänen kirjoittamansa kirja on lahja kaikille, jotka rakastavat Tohtoria yhtä paljon.

Rakkaus ei kuitenkaan ole tehnyt Tohtorista koskematonta. Kirja on täynnä osuvaa huumoria, joka ei säästä Tohtoria itseäänkään. Vasta loppusanoissaan Tohtori on lipsahtaa paatoksen puolelle, mikä sallittakoon, sillä Tom Baker on tietenkin hirveän täynnä tunnetta kirjoittaessaan kirjan viimeisiä sivuja.

Liikutuin lukiessani monta kertaa, ja olen aika liikuttunut nytkin, kirjoittaessani tätä.

“‘You!’ the lizard snarled with surprising energy. ‘You’re an egomaniac!’

‘Maybe I am,’ I conceded. ‘But then again, I am the Doctor. That’s going to go to anyone’s head.'”