Justin Richards (2005) The Deviant Strain, 251 s.
–
“Slowly, the Doctor turned towards Jack. ‘You haven’t done anything stupid, have you?'”
Tardis vastaanottaa hätäviestin, johon Jack Harkness ohimennen vastaa. Vaikka Tohtori haluaisi välttää koko homman, on mentävä katsomaan, mikä/kuka hätäviestin lähetti. Tästä (en tiedä kuinka uskottavasta) vastahakoisuuden asetelmasta alkaa kirja The Deviant Strain.
Rakastan Jack Harknessia, joten tietysti olen hankkinut kirjan, jossa hän seikkailee 9. Tohtorin ja Rose Tylerin kanssa. Eletään aikaa, jolloin Harkness ei vielä ole kuolematon, mitä on välillä vähän vaikea muistaa – kuolemattomuus on niin oleellinen osa hahmoa.
- Juonipaljastuksia
Hätäviesti vie joukkion venäläiseen kylään, jonka satamaan on hylätty rivi ydinsukellusveneitä ruostumaan. Säteilyä? Kyllä. Paniikkia ja ihmepelastumisia ahtaissa sukellusveneissä? Tietysti!
Kylässä asuu vain muutama ihminen, suurin osa heistä on tutkijoita jonkin projektin kimpussa. Kyläläisten välit ovat kärsineet eri syistä, joten yhteistyö ei ole aina aivan helppoa.
Ja kylässä tapahtuu kummia. Ihmiset vanhenevat vuosikymmeniä hetkessä. Asukkaat kertovat myyttisestä Vourdulakista, nuoren naisen muodon ottavasta vampyyristä, joka tuo pahan tullessaan.
Yhtä aikaa kuin satunnaisen ikääntymisen ja säteilyn, Tohtori seuralaisineen kamppailee myös jonkinlaisen mustekalaa muistuttavan alien-olennon ja aina uudelleen nuortuvan poliisin kanssa. Ja ai niin, kylässä on myös muinainen kivikehä. Ihan tavallisista kivistä ei tietenkään ole kyse.
Jack Harkness pääsee olemaan altruistinen sankari, Tohtori pääsee olemaan itsetyytyväinen aivan liian aikaisin ja Rose pääsee olemaan älykäs sekä hiippailemaan toistuvasti vaarallisissa paikoissa. Tarinassa on monta yhtä aikaa kärjistyvää juonta, mikä perustelee päähenkilöiden määrän: kaikilla on samaan aikaan kriisi päällä eri puolilla kylää.
- Juonipaljastukset päättyvät
Justin Richards kirjoittaa hahmoista esiin puolia, jotka eivät ehkä ole niitä kaikkein ilmiselvimpiä. Erityisesti jään pohtimaan Tohtorin vastentahtoisuutta lähteä saapuneen hätäkutsun perään; uskoisin tämän 12. Tohtorilta oitis, mutta että Yhdeksäs? Harkness on toistuvasti aivan erityisen sankarillinen, mikä tietenkin selittyy myös tv-sarjan kautta, jossa Jack muuttuu Tohtorin kanssa kulkiessaan aina vain paremmaksi ihmiseksi.
Kirjan maailma ei ollut minulle kaikkein kiehtovin: ruostuvia sukellusveneitä ja palelemista kovassa pakkasessa. Sivujuonten runsaudesta huolimatta kirja toimi kuitenkin hyvin iltalukemisena. Vaikka luin sitä aina vain muutaman aukeaman ennen nukahtamista, pysyin käänteissä mukana loppuun asti.
Kukakirja 