Russell T Davies & Benjamin Cook (2010) The Writer’s Tale. The Final Chapter, 704 s.
–
Tässä se on! Perinpohjainen, täydellinen, upottava, hauska, traaginen ja uskomaton tarina Doctor Who -tv-sarjan neljännen kauden sekä David Tennantin esittämän Tohtorin viimeisiksi jaksoiksi jääneiden erikoisjaksojen käsikirjoittamisesta ja osittain kuvaamisestakin.
Luin tätä kirjaa vuoden, koska en halunnut sen loppuvan koskaan. Tosin kirja on myös todella paksu ja painettu pienellä fontilla, joten luettavaa riittää. Myös: Russell T Davies viittaa jatkuvasti kirjoittamiinsa tv-sarjoihin, joita piti sitten katsella lukemisen lomassa.
Kirja on rakenteeltaan kirjeenvaihtoa. Se saa alkunsa, kun Benjamin Cook kysyy, voisiko hän haastatella Daviesia tämän käsikirjoittamisen prosesseista ja kirjoittaa aiheesta lehtiartikkelin. Davies suostuu, ja lopputuloksena on 700 sivua kirjeenvaihtoa. Vähän siis lähti homma käsistä.
Toki tämä sähköpostinvaihto on editoitu ennen kirjaan painamista, mutta editointi vaikuttaa varsin kevyeltä. Kirjeissä on paljon yksityisä asioita ja sellaistakin, josta kirjoittajat toteavat, että tätä ei sitten saa kertoa eteenpäin. Sisäpiiriin pääsemisen tunne on voimakas.
Russell T Daviesilla oli Doctor Whossa hurja kaksois(tai kolmois)rooli: hän sekä käsikirjoitti että tuotti sarjaa – ja samalla kaitsi koko kauden käsikirjoittajia ja uudelleenkirjoitti muidenkin kirjoittamat jaksot sopimaan yhteen tarinaan. Koska tämä ei tietenkään riitä, hän myös käsikirjoitti samaan aikaan Torchwoodia ja hoiti Sarah Jane Adventures -sarjaa ihan siinä sivussa.
Siispä. Suuri osa kirjasta on kaaoksen hallintaa. En muista, minkä kirjan parissa olisin nauranut yhtä paljon ääneen. Yhdessä vaiheessa Davies esimerkiksi kuulee, että hänellä on BBC:llä oma sähköpostiosoite (hän on hoitanut kaiken työhön liittyvän sähköpostinvaihdon yksityisestä osoitteestaan). Hän avaa BBC-sähköpostinsa, ja siellä on 10 000 lukematonta viestiä.
Davies pitää koko ajan ilmassa noin sataa palloa, polttaa liikaa tupakkaa ja saa paniikkikohtauksen, kun fanit rynnivät päälle esiintymistilaisuudessa. Hän matkustelee kahden kaupungin välillä (työt Cardiffissa ja parisuhde Manchesterissa) ja petaa samalla muuttoa Los Angelesiin, missä hän aikoo jatkaa uraansa Doctor Who -työn päätyttyä. Hän ravaa jaksojen harjoituksissa, katselee ensimmäisiä leikkauksia ja tekee editointiratkaisuja, neuvottelee BBC:n kanssa milloin mistäkin ja jännittää, millaisen esityspaikan joulujakso saa.
Tällaista hänen elämänsä on. Siihen sivuun kun liitetään sellaisia pieniä ongelmia kuten että David Tennantilta katoaa ääni kesken kuvausten, Dubain aavikolle kuljetettu kaksikerroksinen bussi on hajotettu satamassa ja työn alla olevasta käsikirjoituksesta pitäisi poistaa kymmenien tuntien työmäärän verran erikoisefektejä, koska niihin ei ole rahaa – kyllä, lukeminen hengästyttää.
Kaiken tämän alla kirja on kuitenkin myös syvällinen katse kirjoittamiseen. Vaikka oma kirjoittamiseni runoilijana on ihan muuta kuin tv-sarjan käsikirjoittamista, löysin paljon tuttua. Kirjoittamisessa on lopulta kuitenkin kyse ideoiden saamisesta ja niiden punnitsemisesta, valitsemisesta ja johonkin suuntaan lähtemisestä. Tekstiin uskomisesta (ja kirjoittamisesta silloinkin, kun ei usko). Työn aikana on kestettävä huima määrä epävarmuutta ja epäuskoa, on kohdattava omaa riittämättömyyttä. Ja välillä tulee niitä kaikkivoipaisuuden hetkiä, kun tajuaa että on tehnyt jotakin uskomattoman upeaa.
Aion lukea kirjan uudestaan aika pian. Välissä vähän sulattelen – ja katselen ne 10. Tohtorin viimeiset jaksot taas kerran, uusin silmin.
Kukakirja 