Jenny T. Colgan (2018) The Triple Knife and other Doctor Who stories, 182 s.
–
Jenny T. Colgan on kirjoittanut Tohtori-novelleja, jotka on koottu kirjaksi The Triple Knife. Kirjassa esiintyvät niin yhdestoista kuin kahdestoistakin Tohtori Clara Oswaldin kanssa sekä TV-sarjan toistuvista sivuhahmoista River Song ja Ashildr.
Kirjan niminovelli tarttuu TV-sarjan kohtaukseen, jossa ikuisen elämän saanut Ashildr kertoo repineensä päiväkirjoistaan sivuja pois, koska ei kestä lukea niitä. Revityillä sivuilla oli esimerkiksi kertomus siitä, miten hän menetti kolme lastaan rutolle Lontoossa.
Nämä päiväkirjan sivut Colgan on kirjoittanut heti ensimmäiseen novelliin. Tarina ei todellakaan ole mukava eikä kepeä; kun rutto leviää Lontoossa, on aika pian selvää, että tässä se nyt on, tässä Ashildr menettää kaikki lapsensa. Ja niin käykin, tosin pienellä alien-twistillä (joka ei lohduta lainkaan). Tohtoria ei tässä tarinassa nähdä.
Into the Nowhere vie Claran ja 11. Tohtorin planeetalle, jonka nimeä edes Tardis ei tiedä. Siellä he kohtaavat uskomattomia kauheuksia aina elävistä luurangoista jättiläiskäärmeisiin. Näiden turvatoimien takaa löytyy raamatullinen paratiisi.
Tarina on kauheudessaan vähän hassu, mutta oikeastaan Colgan on kiinnostunut muusta. Hän on kirjoittanut jokaiseen tarinaan hahmoille lisää taustaa ja ominaisuuksia, joiden kanssa välillä olen samaa mieltä, välillä en.
Into the Nowheren Clara on itkuinen ja pelokas. Hän saa kummallisia alitajuisia flashbackejä kaikista niistä kerroista, kun hän on uhrannut elämänsä Tohtorin hyväksi. En oikein saa kiinni tästä Claran puolesta, sillä TV-sarjassa hän on suorastaan korostetun itsevarma, rohkea ja ratkaisukeskeinen.
Picnic at Asgard vie 11. Tohtorin ja River Songin treffeille planeetankokoiseen huvipuistoon. Siellä alkaa tietenkin tapahtua kaikkea, mikä vie huomion toisaalle. Tarina on kiva ja on aina mukavaa seikkailla professori Songin kanssa.
Mutta. Tämänkin tarinan kitka syntyy Colganin luomasta taustatarinasta. Nyt Songilla on vauvakuume, ja hän miettii koko tarinan ajan, miten kysyisi Tohtorilta, saavatko he koskaan lapsia yhdessä.
Voin uskoa, että River Songilla on pehmeäkin puolensa. Mutta en pysty uskomaan siihen, miten hän kuvailee vauvoja: taianomaisiksi, tähtipölystä ja hunajasta rakennetuiksi söpöläisiksi. En hyväksy tätä kritiikitöntä näkökulmaa River Songin älykkään psykopatian tuotteeksi.
All the Empty Towers asettaa Claran ja 12. Tohtorin Englantiin tulevaisuudessa, jossa ilmastonmuutos on jo pitkällä. Tarina on lyhyt ja keskittyy ihmettelemään ilmaston muuttumisen seurauksia. Pidän kertomuksesta, vaikka sen ongelmat ratkeavatkin kuin sormia napsauttaen.
A Long Way Down on minikertomus ajan kerrostumisesta. 12. Tohtori on pudonnut Tardiksesta ja Clara yrittää pelastaa hänet ennen kuin hän murskautuu lähimmän planeetan pintaan. Tardis ei kuitenkaan tottele vaan vie Claran aina sekunnin verran taaksepäin ajassa, kunnes taivas on täynnä Tardiksia ja putoavia Tohtoreita.
Colgan kertoo kirjan esipuheessa, miten Doctor Who -maailma ei rajoita vaan vapauttaa hänet kirjoittamaan mistä tahansa. Tähän liittyykin maailman rakastettavuus: mistä tahansa pääsee minne tahansa.
Olisin kaivannut vähän tarkkuutta kirjassa tapahtuvaan aikamatkailuun. Tohtori-maailman säännöt vaikuttavat täysin vierailta Colganille. Yhdessä kohtauksessa Tohtori esimerkiksi katoaa kesken kadulla kävelemisen sekunniksi ja käy voittamassa kultamitalin hiihdosta Helsingin (kesä)olympialaisissa 1952 vaikka ollaan kaukana Tardiksesta. Mitään selitystä tälle aikahypylle ei anneta, eikä se liity tarinan juoneenkaan muuten kuin olemalla nokkela vitsi Tohtorin hiihtotaidoista. Miten hän siis yhtäkkiä hyppää ajassa ilman aikakonettaan?
Samanlainen ongelma liittyy kirjan viimeiseen novelliin, jossa Tardis vie Claran aina sekunnin verran ajassa taaksepäin. Ymmärrän, että Tardis ja Clara näin monistuvat sekunti sekunnilta, mutta miksi Tardiksen ulkopuolella oleva Tohtorikin monistuu joka hypyllä? Eihän Tardis vie ajassa taaksepäin kuin itsensä ja matkustajansa.
Vaikka pidän novelleista, scifi-novellien kirjoittaminen on ollut kirjoittajalle selvästi vaativaa. Tarinoiden lyhyys jätti välillä kaipaamaan lisää selitystä tai taustaa.
Novellimittainen, nopea ongelman esittely ja yhtä nopea ratkaiseminen eivät välttämättä tee lukijaa onnelliseksi. Kirjan plussana on tietysti se, miten monta maailmaa ja henkilöä siihen on saatu mahtumaan.
Kukakirja 