weevil – Kukakirja

Corpse Day (James Goss)

James Goss (2017) Corpse Day. Big Finish Productions, Monthly Range 15, kuunnelma.

–

Koska rakastan Burn Gormanin ääntä ja näyttelijäntaitoja, tilasin taannoin Torchwood-kunnelmasarjasta kaikki ne, joiden pääroolissa on Owen Harper. En tajunnut sitä silloin, mutta samalla tulin ehkä saaneeksi ne kaikkein rajuimmat Torchwood-tarinat, sillä Owen ei ole mikään herkkä hahmo.

Tällä varoituksella (on nimittäin aika raju kuunnelma tämä!) lähdetään Corpse Dayn ihanaan maailmaan.

Käsikirjoittaja James Goss osoittaa neroutensa asettamalla Owenin pariksi Andy Davidsonin. Tuo joviaali, positiivinen poliisi on Owenin täysi vastakohta.

Torchwoodin perinteisiin kuuluu sen perustamisesta lähtien vietetty “corpse day”, umpikujaan päättyneiden tapausten päivä, jolloin Torchwood tarjoaa apuaan poliisille. Päivän hengessä Jack Harkness lähettää Owenin avustamaan paikallista poliisia. Ja siellähän Andy jo odotteleekin malttamattomana.

Juonipaljastuksia

Andyn ja Owenin keskustelu on mahtavaa. Toinen yrittää olla kannustava ja empaattinen, toinen torpedoi kaiken. Andyn reaktiot Owenin tilanteeseen (“I’m dead.”) ovat aitoja ja ymmärrettäviä. Nauroin ääneen koko kuunnelman alkupuolen, mutta sittenpä päästiin tilanteeseen, joka ei enää naurattanut.

Corpse dayn hengessä tutkitaan nyt kadonneiden nuorten naisten tapausta. Johtolangat vievät parivaljakon kellariin, josta löytyy kolme tyttöä ja weevil. Talon omistaja saa Andyn ja Oweninkin suljetuksi kellariin, ja sielläpä sitten ollaan. Kaiken lisäksi yksi tytöistä alkaa synnyttää.

Tarina on traaginen ja todella raskas. Tyttöjen kohtalot ovat hirveitä, ja ihan konkreettisestikin sen synnyttämisen kuunteleminen on kauheaa – näyttelijä huutaa pitkät tovit silkkaa tuskanhuutoa.

Syntymän hetkellä selviää, ettei lapsi olekaan talossa asuvan miehen vaan weevilin. Perhekuvio muodostuu monimutkaiseksi ja Andylle lähes sietämättömäksi. Andyn ja Owenin käymät keskustelut ihmisen ja weevilin risteymän syntymisestä ovat mielenkiintoista, eettistä pohdintaa.

Juonipaljastus päättyy

Kuunnelma on rakennettu mielettömän taitavasti. Minut johdatellaan – kuten Andy ja Owenkin – iloisella rupattelulla mitä hirveimpään tilanteeseen. Näyttelijät tekevät loistavat suoritukset, enkä pety Owen Harperin viiltävään, mutta elämää kunnioittavaan maailmankuvaan.

Big Finish Productionsilla on tapana haastatella kuunnelmien näyttelijöitä pieneksi loppukaneetiksi tarinalle. Vaikken haluakaan minkään rikkovan kuunnelman luomaa maailmaa, nautin näyttelijöiden keskustelusta. On mielenkiintoista kuulla, miten he suhtautuvat näin rankkaan käsikirjoitukseen ja sen esittämiseen.

Ja kyllä: olen yhä enemmän Burn Gormanin lumoissa.

Pack Animals (Peter Anghelides)

Peter Anghelides (2008) Pack Animals, 250 s.

–

Kun nappasin hyllystäni Torchwood-kirjan Pack Animals, mietin, miksen muista siitä edelliseltä lukukerralta juuri mitään. Nyt olen lukenut kirjan uudelleen, ja viimein loppuun päästyäni tiedän: kirjassa ei tapahdu juuri mitään.

En ole suuri Peter Anghelides -fani. Hänen edellinenkin Torchwood-kirjansa (Another Life) kuuluu vähiten suosikkeihini sarjassa.

Miksi näin on? Luulen, että syy on yksinkertaisesti siinä, että Anghelides ei ole toiminnallinen kirjoittaja. Odotan Torchwoodilta kuitenkin toimintaa, joten juoni tuntuu laahaavan, kun siinä lähinnä kuvaillaan asioita.

Juonipaljastus

Kirjan perusidea on vähän naiivi. Cardiffilainen nuori mies on löytänyt ulkoavaruuden teknologiaa. Hänellä on käsissään laite, jolla voi tuottaa olemassaoloon mitä tahansa kuvittelemiaan hirviöitä. Laite tuottaa myös ihan oikeita alieneita, kuten weevileitä, aina kun laitteen omistaja niitä ajattelee.

Koska laite tarvitsee energiakseen tunnetiloja, nuori mies kehittelee näistä hirviöistä korttipelin. Pelikorttipakasta löytyy vanhoja tuttuja, mutta myös miehen itsensä keksimiä otuksia. Kun ihmiset sitten pelaavat korteilla, tunteet käyvät kuumina, ja otukset ilmestyvät paikalle tappamaan kaikki.

Torchwoodilla ei kuitenkaan ole mistään mitään hajua ensimmäisten 190 sivun aikana (kirjassa on 250 sivua). Siihen asti vain juostaan paikasta toiseen ja reagoidaan milloin minnekin ilmestyviin petoihin. Kirjoittaja siis lähinnä kuvailee paikkoja, joissa ulkoavaruuden pedot tappavat tai ovat tappaneet ihmisiä, ja kierrättää meitä tiimin kanssa ostoskeskuksessa, bussissa ja niin edelleen.

Kirjan lopetus on nopea ja vähän typerä sekin. Siihen liittyy tietenkin paljon kuvittelemista tämän kuvittelulaitteen kanssa, yksisarvisia ja sellaista.

Juonipaljastus päättyy

Anghelides on hyvä luomaan henkilöille taustoja ja kiinnostavia tilanteita, joissa heidän luonteensa paljastuu. Pack Animalsissa lisävaloa saa esimerkiksi Owen Harperin elämä elävänä kuolleena (olemme jo siinä vaiheessa sarjaa, että hänet on palautettu eloon) ja kaikki ongelmat, joita seuraa, kun ei ole verenkiertoa tai tuntoaistia. Lääkärin työ muuttuu vaikeaksi, kun ei voi edes tunnustella potilaan pulssia.

Toinen kiinnostava tapahtuma on, kun Ianto Jones muuttuu väliaikaisesti näkymättömäksi. Kirjoittaja kuvaa hyvin tilallisen hahmottamisen vaikeuksia, joita seuraa, kun ei yhtäkkiä näekään itseään sekä sitä, miten voi tietää, kuinka pahoin loukkaantuu, kun ei näe, vuotaako verta tai ovatko luut kenties poikki.

Vähän päälleliimatulta kuitenkin tuntuu, että Ianton on näkymättömänä liikuttava kaikkialla alasti. Hän kuitenkin päätyi näkymättömäksi ihan vaatteet päällä ja kengät jalassa; eikö niitä näkymättömiä vaatteita olisi voinut käyttää? Hauskempaa ja kiusallisempaa toki on, että hän on aina nakuna.

Kaiken tapahtumattomuuden voisi korvata pulppuavalla dialogilla, mutta Anghelides pitäytyy keskusteluissakin asiapohjalla. Kirjan huumori tulee asioista, joille en itse naureskele, ja jää puuttumaan sieltä, minne sitä kaipaisin (kaipaan nokkelaa sanaleikkiä, esimerkiksi).

Something in the Water (Trevor Baxendale)

Trevor Baxendale (2008) Something in the Water.

Torchwood-kirjasarja, osa 4.

–

Torchwood-kirjasarjan neljäs osa on karmeaa luettavaa flunssakaudella. Cardiffissa alkaa levitä flunssaepidemia, joka tappaa ihmisiä. Lääkärit ovat voimattomia.

Juonipaljastuksia

Tarina alkaa lääkäristä. Tri. Bob Strong saa potilaaksen Saskia Hardenin, mystisen naisen, joka on yrittänyt tappaa itsensä useita kertoja. Tapaaminen on erikoinen, ja sen jälkeen Strong sairastuu tajunvievään flunssaan.

Samaan aikaan Jack Harkness ja Owen Harper jahtaavat weeviliä. He löytävät jonkin vedessä elävän otuksen, joka pystyy tappamaan suurimmankin weevilin kevyesti.

Gwen Cooper ja Toshiko Sato tutkivat chrononpartikkeleiden virtaa, ja päätyvät suolle. Suolla elää kuulemma ‘water hag’, vesinoita (onko tälle jokin myyttinen vastine suomen kielessä?) Toshiko on upota suohon, ja kun hänet kiskotaan pintaan, pinnalle nousee myös ruumis, joka herää hubissa henkiin.

Ianto Jones tuo Saskia Hardenin tapauksen muun tiimin tietoisuuteen. Useita itsemurhia (veteen hukuttautumisia) läpikäynyt nainen on kuollut monta kertaa, mutta herännyt aina uudestaan eloon. Saskian kautta löytyy lääkäri Strong sekä flunssaepidemia, joka etenee kaupungissa tappaen ihmisiä (flunssa on tietenkin jotain muuta kuin miltä se aluksi näyttää).

Juonipaljastus päättyy

Trevor Baxendale kirjoittaa loistavaa Torchwoodia. Hahmot ovat eläviä ja tunnistettavia, ja jokainen keskustelu on ripoteltu täyteen kuivaa huumoria. Olen suuri Owen-fani, joten nautin erityisesti siitä, miten hänet on kirjoitettu puhumaan – älykkäästi, kyynisesti ja humoristisesti, mutta pinnan alta lämpöä tihkuen.

Toiminnallinen kirja kuljettaa tiimiä vauhdilla eteenpäin. Tilanteet ovat Torchwoodin asteikolla uskottavia ja kiireentuntu aitoa.

Kaiken lisäksi Jack mainitsee jotakin mielenkiintoista tarinan ulkopuolelta puhuessaan puhelimessa YK:n yhteyshenkilön kanssa: “I was promised a full report on the Helsinki Warp.” Jep, täälläkään me emme ole ajan ja paikan vääristymiltä turvassa.