Lease of Life (Aaron Lamont)

Aaron Lamont (2021) Lease of Life. Big Finish Productions, Monthly Range 48, kuunnelma.

Olen yrittänyt pysyä sen verran kärryillä näissä Torchwood-kuunnelmissa, että saisin käsiini ainakin kaikki ne, joissa esiintyy Burn Gorman. Tykkään kovasti sekä hänen tavastaan olla Owen Harper että Owen Harperin hahmosta.

Lease of Life alkaa esittelemällä meille lyhyesti kimppakämpän sekalaisen asujaimiston, ja asettaa sitten Harperin kaiken keskelle tutkimaan asuntoon puhjennuta hometta, joka ei todellakaan ole hyväksi ihmisille. Tarina on kauhua, johon kevennystä tuovat kaikesta eripuraiset kämppikset.

  • Juonipaljastus

Kuunnelma on karu kertomus nopeasti etenevästä, toisesta ulottuvuudesta tulleesta homekasvustosta, joka käyttää kaikkea biomassa polttoaineenaan. Kyllä, myös ihmisiä. Home etenee valtavalla vauhdilla, ja tilanne on kaoottinen. Asukkaita pelastamaan tullut Owen joutuu toistuvasti toteamaan olevansa myöhässä.

Yksi asukas (Seren) kuitenkin pysyy Owenin rinnalla, ja selviää pahimmasta. Kuunnellassani huomaan uskovani kaiken, mitä Owen Serenille sanoo. Hänen äänensä on lohdullinen: “It’s gonna be ok, don’t panic.” Tuossa seurassa tahtoisin itsekin olla, mikäli koskaan joudun alienhomeen uhriksi.

Tarina on painajaismainen ja ällöttävä kuvatessaan elävältä syödyksi tulevia ihmisiä. Yhdeltä irtoavat hampaat ja hiukset, toinen romahtaa nopeasti biomassaksi.

Loppuratkaisu on yllättävä, ja onnekkuudessaan myös traaginen. Seren saa tehdyksi sopimuksen home-elämän kanssa siten, että onnistuu osoittamaan olevansa asunnon laillinen haltija. Home lähtee, mutta samalla Seren tulee tuomituksi viettämään loppuelämänsä poistumatta kovin kauas kotoa.

  • Juonipaljastus päättyy.

Ihmisiä syövä home on aiheena puhdasta kehokauhua. Pahimpia kohtia jouduin vähän hyppimään yli, sillä ääninäytteleminen on todella tehokasta ja hirveää. Tarina on kuitenkin kekseliäs. Kaoottinen tilanne tuntuu aidolta ja ratkaisut on tehtävä nopeasti, ilman riittävää tietoa tapahtumista. Owen Harper onnistuu pysymään rauhallisena siivilien turvana halki lähes koko tarinan ajan.

Made You Look (Guy Adams)

Guy Adams (2016) Made You Look. Big Finish Productions, Monthly Range 12, kuunnelma.

Torchwood on nähnyt netissä huolta herättävän videon, jossa erään rannikkokaupungin asukkaita näyttää uhkaavan… niin, mikä? Gwen Cooper lähtee selvittämään mysteeriä.

  • Juonipaljastus

Kaupungin asukkaat ovat kuolleet nopeasti, koko kaupunki on tyjentynyt kolmessa päivässä. Gwen Cooper kuljeskelee aavekaupungissa ymmärtämättä, mitä oikeastaan on tapahtunut. Lopulta hän kohtaa äänen, joka ilkkuu: jos katsot minua kolme kertaa, kuolet.

Gwen on tietysti sekä tieteellisen kliininen että utelias, ja hänen on nähtävä äänen tuottava olento. Hän ajattelee ihan vain vilkaista, jotta voi taistella mahdollista hirviötä vastaan. Hän vilkaisee, ja lopulta vilkaisee toisenkin kerran. Jäljellä on enää yksi ennen luvattua kuolemaa.

Gwen kohtaa kaupungissa yhden eloonjääneen: sokean naisen, joka pitää majataloa. Hän lähtee pelastamaan naista, mutta astelma kääntyy nopeasti päinvastaiseksi, sillä Gwenin on pidettävä silmät kiinni säilyäkseen hengissä, ja sokea nainen on näköaistin kautta vaikuttavalta hirviöltä turvassa.

Tilanne ratkeaa Gwenin päättelykyvyllä (miksei hirviö ole ruoan loputtua lähtenyt toisiin kaupunkeihin? ehkä se ei pysty? voisiko sen näännyttää hengiltä?) ja sokean naisen avulla. Kuunnelman loppu on hieno hetki, jossa Gwen avaa silmänsä.

  • Juonipaljastus päättyy

Kuunnelma on aidosti pelottava, ja uhkaava tunnelma saa vilkuilemaan välillä selän taa kodin turvassakin. Eve Myles on roolissaan aivan mahtava. Kevyehköstä lopusta huolimatta kaikki toimii niin, että kädet hikoavat kauhusta.

Fall to Earth (James Goss)

James Goss (2015) Fall to Earth. Big Finish Productions, Monthly Range 2, kuunnelma.

Fall to Earth on eräänlainen pakohuonepeli, jossa Ianto Jones on ainoa eloonjäänyt (tai ainakin luulee olevansa) avaruusaluksessa, joka putoaa kohti maata. Hänen on ratkaistava tilanne niillä välineillä, joita hänellä on aluksessa käytettävissään. Puhelimenkin kuuluvuus on varsin rajallinen.

  • Juonipaljastuksia

Ianto Jones haluaa suuremman roolin Torchwoodissa (elämme aikaa varsin pian Lisan kuoleman jälkeen). Hän on lähtenyt omin luvin mukaan ensimmäiselle kaupalliselle avaruuslennolle, koska on saanut vihiä siitä, että lennon järjestävälle miljonäärille saattaisi sattua lennon aikana jotakin. Jones on pestautunut hovimestariksi.

Kuunnelma alkaa, kun Ianto saa puhelun. Hänelle soittaa Zeynep, vakuutusmyyjä, joka joutuu keskellä tavallista työpäiväänsä juttelemaan avaruusaluksen ainoan eloonjääneen kanssa. Zeynepistä tulee Ianton tuki ja turva, joka etsii tietoja netistä ja käyttää älyään ratkoakseen lennon suuria ongelmia.

Lennon lähestyessä loppuaan selviää, että puhelun on järjestänyt sama taho, joka on terrorisoinut koko aluksen. Hetken tilanne näyttää mahdottomalta, mutta Zeynep onnistuu pelastamaan sekä Ianton että itsensä.

  • Juonipaljastus päättyy

Kuunnelma on hektinen ja villi. Huumoria tarinaan tuo Zeynepin työ: tietokoneohjelma on vähän väliä katkaisemassa elintärkeää puhelua, ellei myyjä onnistu myymään asiakkalle vakuutuksia. Puhelun aikana Ianto hankkiikin itselleen hyvin kattavan vakuutussuojan aivan kaikkea vastaan.

Suljettu maailma on kiehtova, ja putoaminen tuo kuunnelmaan tietysti suuren vaaran ja kiireen elementin. Tykkään!

Technophobia (Matt Fittion)

Matt Fittion (2017) Technophobia. Full Cast Audio Drama. Big Finish Productions.

Donna Noblella on tylsää. Tohtori on saapunut maapallolle (Donnan lähitulevaisuuteen) viettääkseen päivän Lontoon teknologiamuseossa. Yhtäkkiä teknologia alkaa pelottaa museovieraita. Niin hissit kuin tietokoneetkin – kaikki kauhistuttaa.

Pian selviää, että sama tapahtuu koko maailmassa: ihmiskunta kokee kaiken teknologian epäluonnollisena ja kauhistuttavana. Lopulta unohtuu yksinkertaisinkin, kynät, ovet ja niin edelleen. Ihmiset tyhmenevät, mutta miksi?

  • Juonipaljastuksia

“We are the Koggnossenti. You know nothing.” Näin alkaa koggnossentin maailmanvalloitus. Laji on saapunut maapallolle mukanaan laite, jolla ihmiskunta tyhmenee. Tai oikeastaan ei ihan koko ihmiskunta, sillä säde vaikuttaa vain vähän yli 99 prosenttiin ihmisistä.

Tohtori huomaa ensin ääniruuvimeisselinsä lakanneen toimimasta. Sitten Tardis hylkii häntä. Vika ei löydy laitteista vaan Tohtorista, johon säde vaikuttaa siinä missä ihmisiinkin.

Donna kohtaa veturinkuljettajan, joka vaikuttaa säilyttäneen järkensä. Samaan aikaan kun Donna itse unohtaa vähitellen kaiken, hän, Tohtori ja tämä ainoa älykkäänä pysynyt ihminen onnistuvat juonimaan, miten koggnossentin laitteen säde käännetään vaikuttamaan heihin itseensä. Syntyy pienoinen räjähdys, kun tyhmentynyt laji yrittää poistua planeetalta yliulottuvuuksisella aluksellaan.

  • Juonipaljastus päättyy

Lähelle nykyaikaa sijoittuvat tarinat kiehtovat minua aina. Tässä kuunnelmassa erityisen mukavaa on se, ettei teknologia ole hirviö, vaan ihmiset vain unohtavat keksintönsä. Miten luonnottomalta arkemme vaikuttaakaan, kun regressoidumme ihmisiksi, jotka eivät ole elämämme täyttävistä laitteista kuulleetkaan.

Seikkailu on tiivis ja selkeä ja etenee reippaasti. Se on mukavaa ja viihdyttävää kuunneltavaa.

Adventures in Lockdown (edited by Steve Cole)

Chris Chibnall, Paul Cornell, Russell T Davies, Neil Gaiman, Mark Gatiss, Pete McTighe, Steven Moffat, Vinay Patel & Joy Wilkinson (2020) Adventures in Lockdown, 182 s.

BBC Books kokosi ensimmäisenä koronavuonna varsin nimekkään joukkion Tohtori-aiheisia kirjoituksia Adventures in Lockdown -kokoelmaksi. Kirjoittajakavalkadi houkutteli minutkin ostamaan kirjan, ja luin sen jouluna herkutellen.

Kirja on hyvin lyhyiden tekstien kooste, ja se sisältää monenlaisia pätkiä. Osa lisää tv-sarjan tarinoihin jotakin oleellista, osa on vaihtoehtoisia versioita tapahtumista, ja yhdessä (minun suureksi ärsytyksekseni) jopa puhkaistaan neljäs seinä ja todistetaan, että Tohtori on vain tv-sarjan hahmo eikä oikeasti olemassa ollenkaan. Kirjassa on useita kuvittajia, ja jokainen tarina onkin saanut erityylisen kuvan.

Osa tarinoista on aivan huippuja. Lempparikseni nousi mm. Chris Chibnallin Things She Thought While Falling, joka kertoo nimensä mukaisestikin siitä, mitä 13. Tohtori mietti regeneroitumisensa jälkeen, pudotessaan Tardiksesta kohti maapalloa. Hienoja hetkiä ovat myös Vinay Patelin The Tourist, joka kertoo oudon tarinan miehestä, joka ilmeisesti päätyy elämään omaa elämäänsä, josta ei muista mitään sekä Paul Cornellin sarja, jossa Tohtori tekee tiliä itsensä kanssa asetettuaan eräälle vastustajalleen aikanaan mielestään liian julman rangaistuksen.

Neil Gaimanin tarinassa Rory kertoo videolle elämästään, jotta hänen tuleva lapsensa saa tietää kaikesta, mitä isä on kummallisen elämänsä aikana kokenut. Mukana on myös varsin perinteinen novelli Grahamista, joka haluaa tavata jalkapalloidoleitaan, mutta ajautuu tietysti Tohtorin kanssa setvimään tilanteita sotaisien alieneiden kanssa (Joy Wilkinson).

Russell T Davies on menneinä vuosina kirjoittanut version siitä, miten 8. Tohtori muuttui yhdeksänneksi, mutta tarina menetti merkityksensä, kun Steven Moffat loi tv-sarjaan War Doctorin ja kokonaisen tarinan siitä, miten aikasota päättyi. Nyt tämä Daviesin vaihtoehtoversio on julkaistu tässä tarinakokoelmassa.

Kirja on nopeatempoinen, tekstit ovat lyhyitä, ja oletuksena on, ettei lukijalle tarvitse selitellä mitään. Hahmot niin vanhan kuin uudenkin tv-sarjan ajoilta tulevat vastaan ilman esittelyjä, ja hyvä niin.

Vaikken ihan kaikesta kirjassa tykännyt (on vaikea sovittaa mieleen esimerkiksi tv-sarjan kanssa ristiriitaisia kertomuksia), kokoelma on onnistunutta fanimateriaalia, jonka varmasti luen vielä joskus uudestaan.

Forever Autumn (Mark Morris)

Mark Morris (2007) Forever Autumn, 244 s.

Forever Autumn on maapallolle suunnilleen nykyhetkeen sijoittuva halloween-kauhuseikkailu. Se alkaa, kun pienehkössä kaupungissa asuva poikaporukka kaivaa maasta kovasti velhon taikakirjalta näyttävän, vanhan opuksen. Kirja herää henkiin ja sen mukana herää luurankomaisia, suuripäisiä olentoja. Kylässä valmistellaan halloween-juhlia ja pukeudutaan pelottaviin asuihin, mutta kaikkien mörköjen sisäpuolella ei olekaan hyväntahtoisia säikyttelijöitä.

Paikalle saapuvat 10. Tohtori ja Marha Jones. Heitä huolettaa erityisesti vihreä usva, joka tunkeutuu kaupungissa aivan kaikkialle.

  • Juonipaljastuksia

Kirjassa on kylän verran väkeä, jonka edesottamuksia seurataan, joten lukijan täytyy pysytellä skarppina, missä milloinkin mennään. Joka puolella alkaa tapahtua kauheita: joku näkee tikkumaisen olennon katoavan maan alle, toisaalla halloween-juhliin tarkoitettu pelleasu alkaa pelotella naamioasuliikkeen omistajaa. Kylän erikoisen vanhuksen (jota voisi pitää noitanakin) kissat sekoavat ja hyökkäävät ihmisten kimppuun. Ja sitten on se vihreä usva, joka tarpeen mukaan kätkee ja paljastaa asioita.

Tohtori on aluksi aika hukassa, eikä ymmärrä, mistä kaikessa on kyse. Tapahtuu niin paljon, että aikaa menee edestakaiseen juoksenteluun. Kirjoittajan tapa hyppiä siirtymien yli tuntuu aluksi myös vähän sekavalta, kunnes siihen vain tottuu; ai, äsken oltiin toisella puolella kylää ja nyt, ilman selitystä, ollaankin täällä.

Sitten Tohtorilla välähtää: tämä on Hervoken! Kyseessä on ikivanha kansa, joka on jäänyt maan alle odottamaan, että saisi virtaa alukselleen. Virtaa saadaan kyläläisistä: ensin pelottelemalla heitä ja sitten käyttämällä heidät polttoaineena.

Hervoken-kansa on todella kiehtovasti kuvattu. Erityisesti alieneiden kommunikaatio, joka tapahtuu äänteillä, eleilä ja tanssimaisilla liikkeillä, on kauniin vierasta ja outoa.

Kirja onnistuu olemaan pelottava, varsinkin alkupuolella, kun lukija ei vielä tiedä, mistä kaikessa on kyse. Jännite kuitenkin herpoaa loppua kohden, koska on niin selvää, että Tohtori hoitaa homman kotiin. Kuten hoitaakin. Aika helposti.

  • Juonipaljastus päättyy

Olen nykyään aika nirso kirjoitetuille Tohtoreille, sillä kaipaan hahmoon aitoutta. Ei riitä, että kirjoittaja lisää muutaman sloganin muuten persoonattomaan puheeseen. Tässä kirjassa Tohtorin hahmo on toimiva ja puhuu aidon tohtorimaisesti, mutta jää siitä huolimatta vähän pinnalliseksi. Pitkille pohdinnoille ei ole aikaa, vaan enimmäkseen juostaan ja touhutaan.

Marthan pohdinnat aikamatkailusta sen sijaan ilahduttavat. Kun hän huomaa olevansa nykyajassa, hän ajattelee soittaa siskolleen – vaan mistä hän tietää, onko hän itse parhaillaan jossakin siskonsa kanssa? Tai heittääkö hänen ajatuksena ‘nykyajasta’ vuodella/parilla, mikä tekisi puhelusta tosi omituisen? Aikamatkailija on lopulta aika yksin.

Toinen pluspiste tulee siitä, että Marthaan ja Tohtoriin suhtaudutaan kirjassa asiaankuluvan epäluuloisesti. Jos lapsi alkaa yhtäkkiä hengata parin ventovieraan aikuisen kanssa ja puhua omituisia, aika harva vanhempi toivottaa nämä vieraat aikuiset tervetulleiksi lapsensa elämään. Kaksikko saa välillä tehdä ihan työtä saadakseen ihmisten luottamuksen ja päästäkseen selvittämään nopeasti uhkaavaksi muuttunutta tilannetta.

Piece of Mind (James Goss)

James Goss (2019) Piece of Mind. Kuunnelma.

The Lives of Captain Jack, volume two. Big Finish Productions.

Big Finish on mukavasti yhdistellyt kuunnelmissaan uutta ja vanhaa Tohtori-kantaa. Tällä kertaa Jack Harkness, etsiessään Tohtoria (numero 9) ensitapaamisensa jälkeen, törmää vahingossa 6. Tohtoriin, joka on juuri regeneroitumassa. Mitä ihmettä?

  • Juonipaljastuksia

Tohtoria on ammuttu, ja Jack auttaa tätä palautumaan itsekseen ilman, että hänen on tarpeen uudentua kokonaan. Tohtorilla on kuitenkin hommat kesken muistolehtoplaneetalla, jolle Janavar-kansa näyttää hyökkäävän.

Jack ottaa Tohtorin roolin, ja menee hoitamaan tämän kesken jäänyttä pelastusoperaatiota. Tohtori ei kuitenkaan kykene muistamaan, mitä tarkalleen ottaen juuri oli tapahtumassa, ja mitä hänen piti tehdä. Niinpä Harkness improvisoi.

Aika monen mutkan (ja yhden avioliiton) jälkeen maailman tuhoutuminen on lähellä. Jack on päätellyt Janavarin toimet väärin, ja auttanut väärää puolta. Janavar onkin hyvisten puolella, ja pahiksena toimivatkin muistolehtoon säilötyt sielut, jotka haluavat tuhota ja valloittaa galakseja.

Tohtori saa muistinsa takaisin viime hetkellä ja saapuu avuksi. Hän tekeytyy Jack Harknessiksi, ja ratkoo kaiken hienovaraisesti kumppanin roolia esittäen. Ja tietysti Jack Tohtorina saa lopussa kaiken kunnian oikean Tohtorin pelastamalta kansalta.

Jack Tohtorina ja Tohtori Jackinä on mahtava silmänkääntötemppu. Kumpikin asettuu rooliinsa vähän kitkaisesti, mutta kyllä se siitä!

  • Juonipaljastus päättyy

Kuunnelma on hyvin toiminnallinen, ja siinä on hetkittäin vaikea pysyä kärryillä. Se onnistuu kuitenkin olemaan sekä herkullisen koominen että eeppinen, mikä ei ole ollenkaan huono saavutus.

First Born (James Goss)

James Goss (2011) First Born, 251 s.

First Born sijoittuu aikaan Torchwood-tv-sarjan kolmannen ja neljännen kauden väliin. Gwen Cooper ja Rhys Williams ovat juuri saaneet lapsen. Anwen kulkee nyt siis mukana pakomatkalla, joka alkoi Torchwoodin kolmoskaudella.

James Goss kirjoittaa aluksi vuorotellen Gwenin ja Rhysin näkökulmaa, ja vähitellen avaa kerrontaa myös muille tarinan hahmoille. Hän kuvaa taitavasti sitä henkistä ja fyysistä kamppailua, jota vasta äidiksi tullut toimintasankari Gwen käy; vaikka kaikki vauvan kanssa on hyvin, on vaikea kestää sitä, ettei enää voi vain jättää kaikkea ja juosta ratkomaan vaaratilanteita. On niin paljon huomioonotettavaa, että tilanteet ehtivät mennä ohi, kun vanhemmat vasta pakkaavat vaippakassia.

Gwen hankkii avaimet yhteen Torchwoodin salaisista turvakämpistä. Se on asuntovaunu keskellä ei-juuri-mitään. Ja hetken asuntovaunussa asuttuaan pariskunta alkaa ymmärtää, miksi Torchwood oli kiinnostunut hankkimaan paikan juuri tästä kylästä. Kylän lapsissa on nimittäin jotain vialla.

  • Juonipaljastuksia

Kylän surullinen menneisyys ja nykyisyys paljastuu Gwenille ja Rhysille vähitellen: kyläläiset eivät ole vuosikymmeniin voineet saada lapsia. Kirous seuraa heitä myös kylän ulkopuolelle, joten pois muuttaminenkaan ei auta. Torchwood on sekoittunut aikanaan Jack Harknessin kautta kokeseen, jossa kyläläisille on annettu scion-nimisten alieneiden lapsia kasvatettavaksi. Lapset ovat hyvätapaisia (vähän liiankin), ja heillä on keskenään telepaattinen yhteys.

Lapset saapuvat maapallolle puusta, joka kasvaa koelaboratoriossa. Puun ensimmäinen lapsi Sebastian työskentelee laboratoriossa ja on eräänlainen Ianto Jonesin kopio: hyvinpukeutunut nuori mies, joka tarjoilee loistavaa kahvia.

Kokeen rahoitus on kuitenkin vaakalaudalla, ja vuosikymmenet rauhassa elänyt kylä joutuu suureen mullistukseen. Kokeilun rahoittaja nimittäin haluaa muuttaa lapset geenimanipulaatiolla kuuliaisiksi sotilaiksi. Vähän pieleenhän se menee, ja lapset asettuvat sotaan ihmisvanhempiaan vastaan. Yksi scion varastaa Anwenin, ja hommasta tulee henkilökohtaista niin Gwenille kuin Rhysillekin.

Ihmiskunta joutuu jälleen kohtaamaan oman sotaisuutensa ymmärtäessään ajaneensa ystävälliset scionit sotaisaksi kansanjoukoksi. Ihmiset suljetaankin yhteisön ulkopuolelle, ja scion-puu poistuu maapallolta.

  • Juonipaljastus päättyy

Kirja on sekä hauska ja humoristinen että traaginen kuva Gwenin elämästä Torchwoodin jälkeen. Hän näkee toistuvia painajaisia entisistä työtovereistaan ja tilanteista, joihin työssään joutui. Rhys on hauska ja tarkkanäköinen tukihenkilö uudessa elämänvaiheessa, vaikka välillä vähän vihaakin sitä, että taas nämä alienit tulevat sekoittamaan elämää.

Autonomy (Daniel Blythe)

Daniel Blythe (2010) Autonomy, 241 s.

Suhtaudun autoneihin vähän ristiriitaisesti, ja siksipä hyllyssäni on ollut jo muutaman vuoden lukematta Autonomy, autoneiden hyökkäyksestä kertova kirja. Autoneista voi tehdä tylsiä ja robottimaisia tai sitten kiehtovia kammotuksia. Tämä kirja pystyy onneksi näistä jälkimmäiseen.

  • Juonipaljastus

Hyperville, tuo kaikkien ostoskeskusten äiti! Hypervillessa jossa on erilaisia huvipuistomaisia maailmoja, kuten talvimaailma ja villin lännen kylä. Siellä on hotelleja. Ja tietysti kaikkea, mitä kukaan ikinä keksii haluta ostaa.

Tällaisena aikana, jota elämme, lähes kaikki on tietysti tehty muovista – niin mallinuket, villin lännen pyssysankarit kuin vaatekauppojen muotivaatteetkin. Ja niinpä Hyperville on mitä mainioin kohde autonien henkiin herättämiseen.

Kirja seuraa muutaman keskushenkilön kohtaloa keskellä kaaosta joka syntyy, kun muovi saa tajunnan (Nestene Consciousness). Kun vaatteet ja kengätkin ovat erilaisia muovin johdannaisia, muovi näyttää olevan hyvin pitkään varsin vahvoilla.

Ajassa matkustetaan hiukan (Tohtori vie oleellisen esineen yhdelle keskushenkilöistä neljän vuoden taakse, jotta se on hänellä, kun alkaa tapahtua). Vihollisen kanssa yritetään neuvotella. Lapsia sekä temmataan mukaan seikkailuun että laitetaan kokemaan aika karmeita asioita. Ja lopulta UNIT tulee selvittämään Tohtorin pelastamaa kaaosta, kun Tardis jo häippäisee seuraavaan seikkailuun.

  • Juonipaljastus päättyy

Daniel Blythe on kirjoittanut täydellisen 10. Tohtorin. Hän puhuu ja ilmehtii aivan niin kuin pitääkin. Hän pitää monologeja ja heittää nopeita vitsejä pahoissakin paikoissa. Hän venyttää sanoja miettiessään jne.

Tohtorin elämänvaihe esitellään pienellä eleellä, josta selviää heti, missä mennään: hän osaa sulkea Tardiksen ovat sormiaan napsauttamalla, eikä hänellä ole seuralaista mukanaan. Tätä yksinäiseen ajanjaksoa hän pääsee vähän pohdiskelemaankin, mutta enimmäkseen seikkailu pitäytyy asioissa, jotka tapahtuvat seikkailijoille tässä ja nyt.

Erityisesti Tohtorin takia tämä kirja on ihan herkkupala lukea. Hänen puheensa rytmin suorastaan kuulee mielessään. Eikä tarinakaan ole höpsömpi.

Tales of Terror

Jacqueline Rayner, Mike Tucker, Paul Magrs, Richard Dungworth, Scott Handcock, Craig Donaghty (2017/2019) Tales of Terror, 365 s.

Tales of Terror on kokoelma Doctor Who -maailmaan sijoittuvia kauhunovelleja. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran 12. Tohtorin aikoina, joten siinä on kaksitoista novellia, joissa jokaisessa toimii eri Tohtori. (Pehmeäkantinen pokkariversio, jonka luin, on vuodelta 2019.)

Lyhyesti: tämä on hyvä kirja. Olen tykännyt Tohtori-novelleista ennenkin, mutta tässä teoksessa erityisesti ilahduttaa se, että kirjoittajia on useita. Näin Tohtoreista saadaan monia puolia esiin, kun yhden kirjoittajan ei ole tarvinnut perehtyä sataprosenttisesti kaikkiin.

Heikompiakin tarinoita joukkoon mahtuu, mutta pidän kaikista kuvatuista Tohtoreista ja siitä, miten heistä on saatu omanlaisiaan. Kirjan on kuvittanut Rohan Eason.

  • Juonipaljastuksia

Ensimmäinen novelli ei ole paras mahdollinen avaus kirjalle, mutta koska Tohtorit esitellään järjestyksessä, vaihtoehtoa ei ole kirjaa kootessa ollut. Tarinassa on surrealistinen halloweenjuhla, josta en oikein saanut otetta. Toinen tarina viekin sitten kauhun ytimeen: meille selviää, miksei ole kovin hyvä idea pelata ouijaa Tardiksessa. Kolmas Tohtori kohtaa yllättävän dalekin.

Neljännen Tohtorin seuralaisena on tietenkin Sarah Jane Smith. Tarina kertoo lisää carrioniteista, joita 10. Tohtori kohtaa tv-sarjassa Martha Jonesin kanssa. Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miten kirjoittajat ovat päässeet kertomaan jatkoa tai edeltäviä tapahtumia tv-sarjan seikkailuihin. Viidennen Tohtorin kanssa tapaamme meduusan, joka kivettää katseellaan. Kuudennen Tohtorin Tardiksen oveen koputetaan keskellä aikapyörrettä, ja tarina vie meidät takaisin kirjan alkuun, surrealistiseen halloweeniin.

Seitsemäs Tohtori pääsee pelastamaan taiteilijan omalta maalaukseltaan. Kahdeksannen kanssa matkustetaan risteilyaluksella, kunnes merestä nousee hirviö (mutta yllättäen se ei olekaan toisen planeetan alien). Yhdeksännen Tohtorin tarina on kirjan pelottavimpia. Se sijoittuu sirkusmaailmaan, jossa tilkkutäkkimäinen klovnihahmo kaappaa ihmisiä.

Kymmenennen Tohtorin novelli jatkaa tv-sarjan Human Nature – Family of Blood -tuplajaksosta tuttujen alienien tarinaa. Tohtorihan hankkiutuu tv-sarjassa näistä alieneista eroon varsin armottomilla tavoilla, mutta nyt hän saa Donna Noblen kanssa huomata, ettei pysyväksi tarkoitettu rangaistus ollutkaan niin pysyvä. Kertomus osoittaa myös hienosti, millaisen virheen Tohtori tv-sarjassa teki. Novelli jatkaa loogisesti siitä, mihin tarina jäi.

Yhdennentoista Tohtorin novelli on lempikohtani teoksessa, eikä vain siksi, että siinä on weeping angeleitä. Novellin alussa perhe jää jumiin autoon, jota ympäröi sumu ja lauma mystisiä enkelipatsaita. Tohtori yrittää ulkopuolelta pelastaa hyvin epätoivoiselta vaikuttavaa tilannetta. 12. tarina paljastaa autoneiden uusimman juonen.

  • Juonipaljastus päättyy

Tämän tekstin tägeistäkin voi huomata, miten monta eri alienia kirjaan on saatu mahtumaan. Lyhyehköt seikkailut koukuttavat lukemaan vielä yhden ja vielä yhden. Vaikka vanhat Tohtorit eivät minulle erityisen tuttuja olekaan, viihdyin heidänkin seurassaan ongelmitta.

Design a site like this with WordPress.com
Get started